Oppeja treidaamisesta 26.6.19

Tärkeitä oppeja treidaamisesta tuli opittua tältä päivältä. Olin eilen illalla katsonut Helsingin pörssin tilanteesta sen, että Outokumpuun kannattaisi sijoittaa. Outokumpu oli laskenut pari päivää putkeen, joten pidin enemmän kuin todennäköisenä, että tämä tulee nousemaan tänään.

Aamulla kävin vielä lävitse Aasian pörssien indeksejä ja nämä näyttivät olevan laskusuunnassa, mutta olin silti itse varma, että todennäköisemmin Outokumpu tulee nousemaan kuin laskemaan. Tietysti itse olin juuri kello 10 aikaa palaverissa, mistä johtuen en voinut käydä tekemässä ostotoimeksiantoa, minkä olisin voinut syöttää kyllä aikaisemmin, mutta en olisi päässyt tekemään stop loss komentoa ennen kuin osakkeet olisi ostettu.

Olin kuitenkin reilu ja kävin kertomassa asiasta kollegalleni ja samalla esimiehelleni, että seuratkaa Outokumpua kun pörssi aukeaa. Kävin heille kuvion niin lävitse, että jos ostaa 10 000 eurolla. Asettaa stop loss tason 1-2 % päähän alemmaksi, jolloin tappio olisi maksimissaan 200 euroa. Seuraisi kurssia, että jos se lähtee nousuun, niin antaa tuottojen rullata ja samalla nostaa stop loss tasoa ylöspäin, mikäli lasku tarttuisi kurssiin.

Miten olisi mennyt, tätä kirjoittaessa kello on 15:26

Kuva on poimittu kauppalehden sivuilta.

Alimmillaan Outokumpu kävi 2,82 € kohdalla, eli avauksesta 2,83 olisi saanut 10 000 eurolla kappaleita yhteensä 3 533 kappaletta. Stop loss olisi ollut tasossa 2,77-2,80 eurossa, eli kutenkin vielä alle alimman kohdan.

Ensimmäisen tunnin aikana Outokummun osake maksoi 2,883 €, eli kokonaisvoitto olisi tässä kohtaan 175 €. Ensimmäisen tunnin jälkeen stop loss tasoa olisi voinut nostaa tasolle, missä näkyy edellinen laskun huippu, eli kuvassa sinisenä näkyvä pieni palkki klo 11 vasemmalla puolella.

Taso olisi siinä 2,866, joten jos kurssi eläisi alaspäin, niin tuolla varmistettaisiin, että vähintään tulisi 105 euroa voittoa.

Kello 12, kun kaksi tuntia oli pörssi ollut auki, niin kurssi oli edelleen 2,885 eurossa, mutta halutessaan olisi voinut jälleen nostaa stop loss tasoa ylöspäin. edelliseen alimpaan laskukohtaan mikä löytyisi kello 11 kohdalta oikealta. Koska siinä alin kurssi oli 2,882 euroa. Tällä keinolla olisi voinut taas pienentää riskiä ja olisi varmistanut 219 euron voiton.

Kellon tullessa 13, oli Outokummun kurssi noussut tasolle 2,957, mikä tarkoittaisi 484 euron voittoa. Tässä kohtaan olisi voinut jälleen nostaa edellisen laskupylvään alimpaan tasoon stop lossin jolloin uudeksi kurssiksi olisi tullut 2,9485 euroa, mikä löytyi heti kello 12 vasemmalta puolelta. Tällä tavoin voittoa tulisi ainakin 418 euroa.

Kello puoli kaksi tämä kurssi olisi realisoitunut stop lossin ansiosta.

Osa voi ajatella, että jos ja jos leikkiä voi tehdä kuka vain ja se on toki totta. Oma omatunto on siinä suhteessa puhdas, koska ei tarvitse selitellä kenellekään mitään ja otan tämän opiskeluna. Koska olin käytännössä varma, että näin Outokumpu tulee toimimaan, niin sen takia kerroin ennen kuin pörssi aukesi tästä myös muille.

Itselleni tämä aamupäivä osoittautui laskennallisesti 418 euron arvoiseksi, eli 100- 200 euron riskillä olisin voinut kaupankäyntipalkkiot huomioon ottaen voinut tehdä 2-4 kertaisen tuoton. Meneekö tämä sitten lohkoon oppeja treidaamisesta, sen näkee tulevaisuudessa.

Yhteenveto

Pahoitteluni, että kirjoitan voimasanoilla, mutta HELVETIN tärkeää on se, että luottaa myös omaan vaistoon. Se on näissä oppeja treidaamisesta asioista tärkeä, koska Stop loss on sitä varten, että jos homma ei rokkaa niin riskienhallinnalla pidetään riskit siedettävinä.

Toinen hyvä oppi tulee siinä, että jälleen hyvä muistutus siitä, että miksi tavoittelen taloudellista riippumattomuutta. Kun jouduin menemään palaveriin, millä ei ollut loppujen lopuksi oman työnkään kannalta oikeastaan merkitystä, niin se maksoi minulle ainakin päälle 100 ja parhaimmillaan 400.

Kun olet itsesi herra ja täysin riippumaton taloudellisesti mistään, niin tämän kaltainen tilanne ei olisi mennyt ohitse. Hyvä opetus tämä oli kuitenkin ja toivottavasti tämä tulee myös korkoineen takaisin tulevaisuudessa. Vahvisti myös näkemystä siitä, että miksi tätä sijoittamista ja säästämistä teen, missä se iso maali asiassa oikein on.

Jatkossa tulen olemaan tämänkin asian suhteen paljon röyhkeämpi, tulen luottaman intuitioon ja teen päätökset sen mukaan. Oma halu on saada tämä toimimaan ja olla mahdollisimman nopeasti taloudellisesti riippumaton, joten sen eteen on tehtävä töitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *