Voisiko minusta tulla yrittäjä?

Voisiko minusta tulla yrittäjä?

 

Yrittäjyys ja yrittäminen ovat jokseenkin suositumpaa kuin aikoihin, yrittäjä voi tänä päivänä perustaa yrityksen helpommin ja nopeammin kuin koskaan. Trendinä on tullut rinnalle ns. kevytyrittäjyys tai kevyt yrittäjä ratkaisut, missä yrittäjä voi ison osan omista vastuistaan ulkoistaa muualle.

Tänä päivänä voi kuka tahansa olla yrittäjä ja tulevaisuudessa näyttäisi siltä, että yhä useampi joutuu valitsemaan yrittäjyyden jos mielii itsensä työnteolla elättää. Tämä tulee jo aikaisempaan artikkeliini viitaten hankaloittamaan nykyisen eläkejärjestelmän kestävyyttä, kun nykyäänkin valtio (lue: veronmaksajat) maksavat osan yrittäjän eläkkeen alaisten eläkkeiden maksuista (YEL).

Muutamia faktoja

Vuonna 2016 uusia yrityksiä perustettiin n. 28 000 kpl (tilastokeskus), vuonna 2017 yrityksiä perustettiin jo yli 29 000 kpl. Vuoden 2018 ensimmäisellä kvartaalilla perustettiin yksistään yli 10 000 yritystä, tämä on n. 18 % enemmän kuin vastaavaan aikaan 2017.

Todennäköisesti tänä vuonna ylitetään 30 000 kappaleen raja, voisin ennustaa että n. 32 000 yritystä perustettaisiin 2018.

Yrittäminen on helppoa?

Ei välttämättä, koska erinäköisten syiden takia yrityksiä lopetettiin 2015 ja 2016 n. 25 000 kpl per vuosi. Tilastokeskuksen mukaan n. 28 % lopettaa yritystoimintansa, ennen kuin yrityksen ikä on edes 3 vuotta.

Eli jos tänä vuonna perustetaan n. 32 000 yritystä, niin näistä 10 000 on sellaista joita ei ole enää olemassa 2022.

Mistä tämä johtuu ja miten voisi toimia toisin?

Se että, yrityksiä lopetetaan, johtuu varmasti monesta eri asiasta. Yrittäjällä on monesti liian ruusuinen kuva siitä, että mitä yrittäjyys on. Aloituksessa se kaikkein tärkein asia on siinä, että liiketoimintasuunnitelma on kunnolla mietitty. Miksi yritys on olemassa ja ketä se palvelee? Miten yritys eroaa muista saman toimialan yrityksistä? Miksi asiakkaat ostaisivat juuri sinun yrityksestä?

Noihin kun osaa jo vastata, niin on jo aika pitkällä. Seuraavaksi pitäisi miettiä, että miten yritys ansaitsee ja ennen kaikkea mitä kuluja tähän kohdistuu.

Yksi lähestymiskulma tässä voisi olla se, että miettii ensimmäiseksi kulujen kautta, että mitä yritys tulisi kuluttamaan. Kuluja ovat mm. liiketila, vakuutukset, oma ja ulkopuolisten palkat, näiden sivukulut, raaka-aineet ja taloushallinto. Yksi huomio, mikä liittyy eläkekuluihin, niin YEL vakuutuksessa on hyvä haarukoida itselle joka tapauksessa kunnollinen työtulotaso, kun tekee itsellensä kululaskelmia.

Vaikka en ole eläkejärjestelmän fani, niin jos lähtee ottamaan yrittäjäriskiä, niin tuottosuhteen tulisi olla sen verran positiivinen, että pystyy kerryttämään itsellensä kunnollista sosiaaliturvaa. Eli en miettisi YEL vakuutusta niinkään eläkkeen turvaajana, vaan lähinnä henkilökohtaisen katastrofin kohdatessa turvaverkkona jos joutuu työkyvyttömäksi tms. Koska yrittäjä saa korvaukset käytännössä aina sen mukaan, miten työtulo on aikoinaan määritelty.

Kun kulut on saatu laskettua oikein tarkasti paperille, niin yrittäjä jos joku joutuu varautumaan siihen, että yllätyksiä tulee aina. Niin kerro omat kustannuksesi vielä 1,1, niin olet varannut itsellesi jo 10 % marginaalin sille, kun asiat menevät päin persettä.

Kuten säästämisessä, niin nyt on tiedossa se, että mihin rahat menevät? Seuraavaksi tulisi katsoa, että miten paljon pitää olla myyntiä, että yritys alkaisi tuottamaan tulosta.

Esimerkiksi jos kulut on katsottu, että ne ovat 15 000 euroa kuukaudessa. Liikevaihtoa tulisi sitten saada kuukaudessa vähintään tuon verran, että yritys tekisi tulosta. Oletetaan, että minulla olisi yritys jossa työskentelen koulutettuna hierojana. Mikäli minun 60 min. laskutus olisi 50 €:a, niin tämä tarkoittaisi sitä, että näitä 50 €:n asiakkaita tulisi olla 373 kappaletta/kk ja jos työpäiviä on 22 kpl. Tämä tekisi päivää kohden 16 asiakasta ja silloin kyllä loppuisi tunnit pahasti kesken.

Aika nopeasti huomaa, että liiketoiminta ei tule pyörimään ainakaan kauan. Huomiona, että tuon 373 kpl kun kertoo 50 €:lla, niin tulee summaksi 18 650 €. Tämä johtuu siitä, kun tuo 50 € myynti sisälsi arvonlisäveron ja nettona siitä jää n. 40,30 € ja kun tämän 40,30 kertoo 373 kpl, niin saadaan 15 032 €.

Tässä kohtaan siis vaihtoehtoja on kaksi a. nosta hintaa b. laske kuluja. Mikäli itse miettisin tätä, niin lähtisin liikkeelle kulujen kautta, koska ne ovat kuitenkin niitä ”varmoja” menoja, mistä pitäisi selvitä kuukausittain. Myynti ja asiakaskäyttäytyminen ovat sellaista, että se harvoin on täysin yrittäjän käsissä ja varsinkin jos hinnoittelu on tuplat kilpailijoihin nähden.

Esimerkki tapauksessa on todennäköisesti suunnittelussa lähtenyt mopo keulimaan, eli onko tullut liian kalliita tiloja mietittyä, ovatko kalusteet menneet siten sillä mentaliteetilla, että ”vain paras on kyllin hyvää” tai onko itselle mietitty liian korkeaa palkkaa?

Palkassa pitäisin sen verran kiinni, että yrittäjänä ei voi kovin paljon alle 2500 € palkkaa miettiä. Tähän kun laskee YEL vakuutuksen päälle 30 000 €:n työtulolla, niin kokonaiskustannus on palkkojen ja YEL maksujen osalta kuukaudessa jo 3125 €.

Joku voi nyt miettiä, että ei yrittäjän ole mitään järkeä maksaa tuollaista summa YEL vakuutukseen kuukaudessa? Itse näkisin tuon enemmin niin, että ei ole mitään järkeä edes lähteä yrittäjäksi, jos ei pysty itsellänsä kunnon sosiaaliturvaa pitämään yllä. Sen jälkeen kun toiminta on vakiintunut ja on saatu kerättyä sellainen kassa, että on sama mitä tapahtuu, niin silloin voi miettiä työtuloa uusiksi koska mm. sairastelu ei silloin vaikuta henkilökohtaiseen talouteen.

30 000 € työtulolla esim. Kelan sairauspäivärahan suuruus on n. 1625 euroa. Huomautuksena sellainen, että muistaakseni tuossa 30 000 € työtulon jälkeen päivärahoissa on leikkuri ja ylimenevässä osuudesta päivärahan kerroin on vain 0,2. Ennen tuota, kerroin on n. 0,6-0,8 välillä.

Nyt kun esimerkki hierojayrittäjä laskisi vähän kuluja alas ja tulisi lopputulokseen 6000 euroa kuukaudessa, niin tällöin asiakkaita tulisi olla enää 148 kappaletta, eli päivää kohden 6,7. Tämä on jo mahdollisuuksien rajoissa, mutta vieläkin kuluista pitäisi pyrkiä napsimaan n. 1000 euroa pois, koska jos nuo olisi ihan ”must” kuluja, niin lomia ei yrittäjä pitäisi ollenkaan.

Kevytyrittäjyys, kannattaisiko minun aloittaa ensimmäiseksi sillä?

Jokainen tekee tietysti, mikä itsellensä parhaalta tuntuu. Nämä kevytyrittäjä mainostajat esim. UKKO.fi ja OP-kevytyrittäjäpalvelu ovat hienosti brändänneet yrittäjyyden helpoksi kokonaisuudeksi.

Minun mielestä, jos lähtökohta on aloittaa yrittäminen mahdollisimman helposti ja vähäisellä oma tutkiskelulla, niin ei kannata yritystä edes perustaa. Tuollaista määritystä, kuin kevytyrittäjyys ei vain ole oikeasti olemassa. Yrittäjyys on kanava jossa sinulla on mahdollisuus tehdä rahaa itsellesi, sinun oman työpanoksesi suhteessa. Yrittäjyyden mukana tulee omia vastuita joista tulisi olla tietoinen, joten jos perustamisvaiheessa on idea mennä siitä, missä aita on matalin, niin en näe tätä kautta mitään pitkää tulevaisuutta yritykselle.

Kun yrittäjä on yrityksestä tehnyt liiketoimintasuunnitelman ja kunnollisen kulu/tulo budjetin, niin tekeekö itse perustamisen sitten näiden palveluiden kautta, on tietysti oma lukunsa. Toki perustaminen ei ole enää muutenkaan sitten vaikeaa tehdä itse.

Palvelun tarjoajat eivät tee toimintaa ilmaiseksi, koska heidän tarkoitus on saada yrittäjästä itsellensä asiakas.

Esimerkiksi OP veloittaa omasta palvelustaan 5 %.a per lähetetty lasku + Alv, eli käytännössä OP:n osuus on 6,2 % laskutettavasta nettosummasta.  Esimerkki yrittäjä joka mietti hieronta-alan yritystä, joutuisikin ottamaan tämän OP:n kulun mukaan. Eli jos asiakkaita tuli 148 kpl, laskutus 50 €:a tunti, niin tällöin kuukauden myynti olisi 7 400 €. Arvonlisäveron osuus tästä on 1432 euroa, eli yrityksen liikevaihto olisi 5967 euroa. Tästä OP ottaisi oman osansa eli 370 €, tästä on ALV:n osuutta 71,60 € minkä toki yrittäjä saa vähentää tuosta omasta 1432 euron summasta. Nettona tämä tiputtaisi summan 5667 euroon kuukaudessa ja jos yrittäjä oli budjetoinut, että 6000 euroa tarvitaan, niin hän on taas niiden kahden kysymyksen edessä, eli a. nostaa hintoja tai b. laskee kuluja.

OP-kevytyrittäjyys sivuilla kerrotaan, että tämä sopii parhaiten alle 10 000 € liikevaihtoisille yrityksille, eli sellaisille joissa ei ole ALV velvoitetta. Tällöin ei myöskään tuosta OP:n laskusta saa vähentää ALV:n osuutta, vaan summa on täysimääräinen 6,2 %:a.

Yhteenveto

Yrittäjänä onnistuminen vaatii töitä, yrittäjän tulee ottaa asioista selvää ja olisi hyvä olla näistä edes alustavati perillä. Hoidatko sitten kirjanpidon itse tai ulkoistatko sen, niin ole tästä operaatioista kiinnostunut, kyse ei ole vain pakollisesta pahasta vaan osaltaan yrityksesi kuumemittarista.

Itse lähtisin liikkeelle siitä, että mitä kuluja yritystoiminta toisi tullessaan ja minkälaista tulosta tämän tulisi tehdä, että tämä kattaa kulut. Tässä artikkelissa ei nyt menty siihen asti, että yritys perustetaan tai laitetaan rullaamaan, vaan enemmän oli painopiste siinä, että ennen kuin otat sitä askelta, niin tiedä edes mihin suuntaan sen otat.

Merkittävä siivu yrityksistä lopettaa ensimmäisen 3. vuoden kuluessa. Karkeasti puolet yrityksistä ei näe, edes 5. vuotis synttäreitä. Tämä ei voi olla sattumaa, toki on aina mahdollista, että vaikka kaikki on viimeisen päälle mietitty valmiiksi ja kunnossa, että tulee jotain mikä vie bisneksen alta. Tämän osuus ei kuitenkaan ole kuin promilleja kaikista lopettaneista yrityksistä, suurin syy on epärealistiset odotukset ja laskelmat kannattavuudesta.

Perustat yrityksesi sitten kevytyrittäjä palveluissa ja haluat vain kokeille ideaa, niin tee joka tapauksessa kotiläksyt siltä osin kuntoon, että liiketoiminnassa on jotain järkeä myös taloudellisesti. Liiketoiminta ei voi toimia, ellei sillä ole merkitystä ja annettavaa omille asiakkailleen.

Olen itse toiminut yrittäjänä 5 vuotta, eli en kovin kauan mutta tavannut pelkästään aloittavia yrittäjiä useita satoja vuosien saatossa. Rehellisesti sanottuna, pystyi kyllä sanomaan 80 % todennäköisyydellä, että onko yritys pystyssä vai ei seuraavan kolmen vuoden kuluttua. Koska osalla ei ollut minkäänlaista kulusuunnitelmaa, eikä realistista hajua siitä, että miten rahaa tuli sisään. Yksi mieleenpainuvimmista tapauksista oli se, kun yrittäjä kertoi liikevaihdon olevan kuukaudessa 700 € ja kun kävimme hänen liiketilan vuokrasopimusta lävitse (mikä oli jo solmittu), niin tässä oli kuukausivuokra 750 €:a. Tämä oli varmaan räikein tapaus, mutta tässäkin tapauksessa minun tuli sanoa itse yrittäjälle, että hänen liiketoimintansa ei näillä luvuilla toimi.

Artikkelin tarkoitus ei ollut pelottaa, että et ryhtyisi yrittäjäksi. Vaan ennemminkin rohkaista, että mieti ja koe ponnista liikeidea ajatustasolla lähipiirissä. Laske lukemat auki, tee kotiläksyt ja pyri minimoimaan yllättäviä muuttujia. Et näitä voi ikinä täysin poistaa, mutta jos saat ne sille tasolle, että niiden kanssa voi elää, niin se on jo hyvä.

Yrittäjän elämä ei ole helppoa, eikä sen kuulukaan olla, mutta onnistuessaan se tuo paljon sellaista, mitä työntekijänä et voi koskaan saavuttaa.

Omasta mielestäni tärkeimmät muistettavat:

  • Liiketoimintasuunnitelma
  • Kululaskelma
    • Äläkä tingi omasta palkastasi, yrittäjänä ei ole järkeä ottaa yrittäjäriskiä ja sosiaaliturvariskiä
  • Myyntitavoite
  • Sparraus lähipiirissä, toinen vaihtoehto on tutustuminen oman alueen uusyrityskeskusten toimintaan. Näissä autetaan myös ylläolevien asioiden hiomisessa, sekä yritystoiminnan aloittamisessa. Uusyrityskeskusten toiminta on maksutonta ainakin ylläolevien asioiden osalta.
  • Starttirahan hakeminen TE-keskuksesta (huom. yritystä ei ole saanut perustaa, ennen tätä)
  • Yrityksen perustaminen itse tai sitten kirjanpitäjän avustuksella.
  • Kun Y-tunnus, niin vakuutuksista tulisi hoitaa kuntoon ihan ensimmäiseksi oikeusturvavakuutus.
  • Tämän jälkeen, kun oikeusturvavakuutus on kunnossa, niin voit tehdä sopimuksia. Tietysti voi tehdä sopimuksia myös ilman oikeusturvavakuutuksen voimassaoloa, mutta vakuutusturva lähtee käyntiin vasta siitä hetkestä kun se on tehty. Mikäli riitatilanne on sopimuksesta johtuva, niin tämän lähtökohta usein on allekirjoituspäivä, eli aikaisempi kuin vakuutuksen alkamispäivä joten vakuutus ei ole sinua siinä auttamassa.
  • YEL vakuutus sinun tulee ottaa siinä vaiheessa, kun työpanoksen määrä ylittää minimi työtulon. Mikäli minimi ylittyy tai tiedetään ylittyvän alle 6 kk kuluessa, niin sinun tulisi ottaa YEL tämän kuuden kuukauden sisään. Asiaa valvoo ETK, joka laittaa kyselyitä YEL vakuutuksen voimassaolosta.

 

Muita vakuutuksellisesti/taloudellisesti tärkeitä asioita ovat:

  • Yrittäjän on mahdollista ottaa itsellensä yrittäjän tapaturmavakuutus, tämä vaati voimassaolevan YEL vakuutuksen. Vakuutuksena tämä perustuu lakisääteiseen lakitapaturmavakuutukseen, joten on kattavampi kuin tavallinen ns. yksityishenkilön tapaturmavakuutus. Tässä ei ole tapaturman sattuessa samanlaista leikkuria kuin YEL vakuutuksessa, vaan päivärahakorvaus maksetaan työtulon suuruisena. Hoitokuluissa ei ole myöskään ylärajaa, mikä tavallisissa usein määritellään.
  • Henkilökohtaisen sosiaaliturvan täydentäminen: Vakuutusyhtiöistä on mahdollista saada YEL ja tapaturmavakuutuksen lisäksi ratkaisuja, joilla täydentää omaa henkilökohtaisen sosiaaliturvan aukkoja. Esim. yrittäjä jolla oli 2500 €/kk palkka, niin samalla tasolla YEL antoi n. 1600 € joten yrittäjä tarvitsee lisäksi 900 €/kk jotta tulotaso on sama kuin töissä ollessa.
  • Laskutuspalvelut: Kun liiketoiminta on vakiintunutta, niin voi olla järkevää nopeuttaa omaa kassankiertoa siten, että hyödyntää factoring palveluita. Tässä tarkkana, koska markkinoilla on monenlaista seppää. Suosisin sellaista, joka hoitaisi laskutuksen, muistutuksen ja perinnän omasta puolestani. Kulut mitä yrittäjälle tästä tulee, tulisi käydä tarkkaan lävitse mutta parhaimmillaan tämä nopeuttaisi laskuista saatavia rahoja monella viikolla ja helpottaisi laskun jälkeen tapahtuvien toimien hoitamista.
  • Kassassa on hyvä olla parin kuukauden pakollisia menoja vastaava summa aina käytössä
  • Aloita sijoittaminen yrityksen kautta heti kuin on mahdollista

Nämä vapaaehtoiset ratkaisut tulevat vasta myöhemmin, mutta näistä on hyvä olla joka tapauksessa tietoinen.

Jos on paloa lähteä yrittäjäksi, on hyvä liiketoimintasuunnitelma, pätevät laskelmat kuluista ja tuloista? Niin oma suositus on, että lähde. Kahdesta syystä: a. ei tarvitse kiikkustuolissa jossitella, että ”mitä jos olisin?” b. Silloin pelaat itsellesi, et muille.

Kolmas syy on vielä ja se on se, että Suomi nousee yrittäjyydestä!!

Sanotaan, ”että ilman yrityksiä ei ole työntekijöitä ja ilman työntekijöitä ei ole yrityksiä”. Lause on totta vain ensimmäisen osion verran ja vaikka tällä hetkellä olen itse palkkatöissä, niin uskallan tämän allekirjoittaa täysin.

Viimeiseksi vielä, ennen kuin aloitat yrityksen, niin muista, että yritys on kuin pieni lapsi. Se ei ole sinua varten, eikä alkuun kannata sinua. Sinun tehtävä yrittäjänä on huolehtia yrityksestäsi, kasvattaa sille siivet jotta se voi joku päivä olla sinua varten.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *