Teslan vakuutus

auto

Pidän autoista ja olen aika-ajoin pohtinut nykyisten autojen vaihtamista bensamoottorisesta kulkupelistä sähköiseen. Sähköisten autojen edelläkävijä tänä päivänä tuntuu olevan Tesla ja koska autoilussa Suomessa tarvitaan pakollisina kuluina vakuutuksia, niin halusin katsoa eri vakuutuslaskureiden kautta, että mitä Teslan vakuutus oikein maksaisi missäkin.

Omat taustatiedot

Korona aikaan itselläni tulee kilometrejä hyvin nihkeästi, mikä tarkoittaa omilla ajamisillani reilusti alle 1000 kilometriä kuukautta kohden. Eiköhän koronan jälkeen kilometrit taas tasoitu, kun liikkuminen autolla muuallekin kuin kauppaan tulee lisääntymään. Tästä syystä olen laskureissa käyttänyt ajokilometreinä Max. 20 000 kilometriä, mikäli sitä on niissä kysytty.

Koska olen itse 40 ikävuoden tienoilla, niin hinnat laskureista tulee tähän haitariin. Kotipaikka sijaitsee Vantaalla, niin tätä käytin myös laskureissa.

Tällä hetkellä omistan pikkuautoksi luokiteltavan Fordin ja näin ollen omaan ajamiseeni sekä tarpeisiini parhaiten osuisi Teslalta heidän Model 3 sarjan auto. Nettiautosta löysin vuoden 2020 mallin, missä olisi Long-Range versio, ettei matka ihan heti lopu talvellakaan ja nelivetona. Kilometrejä ilmoituksen Tesla oli ehtinyt niellä tässä vaiheessa noin 55 000 ja hintaa koko pelille olisi 53 000 euroa.

Ajoneuvon hinnan puolesta voidaan jo sanoa, että vaihtaminen tulisi todella kalliiksi, vaikka polttoainekustannuksissa säästäisikin. Nykyiset autokulut ovat kokonaisuudessaan 300 euroa, mikä sisältää siis kaiken (pl. kuitenkin arvonalennuksen) ja kulut olen laskenut 1500 kilometrin kuukausimenoilla. Korona aikaan on kulut todellisuudessa olleet vähemmän kuten tuossa aiemmin jo mainitsin.

 


On totta, että lukeminen kannattaa aina! Kirjat edullisesti ja nopeasti toimitettuna saa Adlibriksen kautta.


 

Vakuutus

Vakuutus mietintö

Silloin kun keskustellaan autovakuutuksista, niin on hyvä huomioida, että tämä koostuu pakollisesta ja vapaaehtoisista vakuutuksista. Pakollinen vakuutus on liikennevakuutus, joka käytännössä tulee olla kaikilla moottorikäyttöisillä kulkupeleillä, jos niillä on mahdollisuus päästä omin voimin tieliikenteen sekaan. Liikennevakuutuksen päätarkoitus on käytännössä löytää maksaja ja vakuutusturvaltaan se on jokaisessa yhtiössä sama koska se perustuu liikennevakuutuslakiin.

Maksaja siinä mielessä, että siitä korvataan vastapuolelle aiheutetut omaisuusvahingot, mikä yleensä siis tarkoittaa toisen autoon tulleet kolhut, jos tähän todetaan syylliseksi ja lisäksi kaikki henkilövahingot mitkä kyseiseen vahinkoon liittyvät. Esimerkkinä kolari, missä auto A ajaa auton B perään ja käytetään vanhaa viisautta, että se kenen auton perä on ehjä, on myös syyllinen. Joten tässä kohtaan auto A:n liikennevakuutuksesta korvataan auto B:lle aiheutuneet vahingot. Auto A ei saa korvauksia tässä tapauksessa liikennevakuutuksesta ja jos hänellä ei ole vapaaehtoista vakuutusta omiin vahinkoihin, niin tämä jää hänen omalle kontolleen. Auto A:n kuljettaja satuttaa itsensä peräänajossa ja saa näihin hoitoa, kuten myös Auto B matkustajat. Tässä tapauksessa Auto A:n liikennevakuutuksesta korvataan kaikkien osallisten henkilövahingot.

Vapaaehtoiset vakuutukset, eli puhekielessä kaskot. Vapaaehtoisissa vakuutuksissa on sitten eri yhtiöiden välillä sisällöllisesti eroa, mutta itse arvioisin näiden erojen olevan suurelta osin kosmeettisia ja se johtuu kilpailutilanteesta. Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että joku yhtiö tuo jonkin elementin tuotteeseen, niin hetken päästä sama elementti on hieman eri tavalla nimettynä muidenkin tuotteissa mukana. Siihen suurin syy on siinä, että vakuuttaminen on puhtaasti matematiikkalaji ja todennäköisyyksien laskentaa. Eiköhän jokaisessa yhtiössä ole matemaatikkoja sen verran paljon ja samoja kouluja käyneitä, että pystyvät melko nopeastikin laskemaan auki miten kannattavaa tai kannattamatonta mikäkin vakuutus on.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jokaisessa yhtiössä hinta olisi loppujen lopuksi sama, koska hinnoitteluun vaikuttaa myös muita syitä. Varmaan merkittävimmät syyt ovat kate, mitä tuotteista tulisi saada ja siihen taas vaikuttaa kyseisen yhtiön tavoite, mitä tuotteella tai kohdejoukolla pyritään saavuttamaan. Joku yhtiö voi olla sitä mieltä, että tästä tuotteesta saatava yhdistettykulusuhde voi olla 90 % kun taas toinen laskee, että siitä saatava tuotto tulee olla korkeampi ja tavoitellaan kulusuhdetta 70.

Nämä ovat esimerkinmukaisia olettamuksia, eivät yhtiöt varmaan ihan näin mustavalkoisesti asiaa ajattele. Lähtökohtaisesti vakuutusyhtiöt taiteilevat sellaisella hinnoittelunuoralla, missä tuotteista tulisi saada mahdollisimman hyvä hinta riskiin nähden mutta siten, että se vetää myös asiakkaita puoleensa.


Voin suositella säästämisen ja sijoittamisen aloittamista Nordnetin kautta. Palvelut varmuudella Suomeksi ja myös Suomen verotushuomioitu, mitä muuten eivät markkinoiden edullisimmat palveluntarjoajat useinkaan tarjoa.


 

Tarjonta

Tarjonta

Siitä syystä, että jokainen yhtiö sisällyttää omaan vapaaehtoisiin tuotteisiin x määrän ominaisuuksia, niin olen tätä Teslan vakuutusta varten laskenut asian yksinkertaisimmillaan siten, että ne valinnat mitä yhtiön laskuri antaa lähtökohtaisesti, niin ne ovat myös vakuutustarjous minkä vakuutusyhtiö tässä tapauksessa minulle antaisi.

Mikäli olet itsellesi tekemässä vakuutustarjousta, niin siinä tapauksessa olisi tärkeää myös tutustua vakuutustuotteisiin tarkemmin ja pohtia omasta lähtökohdastaan se, että minkälaista vakuutusturvaa todellisuudessa tarvitsee. Muutenkin vakuutuksia otettaessa tulisi miettiä ennemmin sitä, että mikä on todellinen riski ja todellisena riskinä en tarkoita sitä, että joku kolaroi tai vetää naarmun esim. Teslan kylkeen vaan sitä, että oletko taloudellisesti kyykyssä, jos jokin riski toteutuu vai et. Tähän jos vastaus on kyllä, niin siinä tapauksessa vakuutus varmasti on paikallaan mutta jos vastaus on ei, niin sitten kannattaa miettiä tarkemmin.

esim. sinulla on auto, jonka arvo on 5 000 euroa. Sijoituksissa ja säästössä on 100 000 euroa, minkälainen taloudellinen menetys se todellisuudessa olisi, jos auto menee lunastukseen? Aivan, ei kovinkaan suuri koska tuohon vakuutus olisi suunnilleen 500 euroa, jolloin sijoituksellisesti ajatellen 10 vuoden aikana tulisi auto ajaa lunastukseen, jotta tämä maksaisi itsensä takaisin.

Mitä jos auton arvo on 50 000 euroa? Tällöin kolaus olisikin jo paljon suurempi ja sijoituksellisesti saisikin jo paremman riskisuhteen vuosissa, olettaen toki, ettei vakuutuksenkin hinta kymmenkertaistu, mitä se todennäköisesti ei tee.

Turvat, joita vertailin tähän, oli kyseisestä yhtiöstä tarjolla oleva parastuote ja ilman lisävalintoja, jos niitä ei tuotteeseen lähtökohtaisesti kuulunut. Bonukset laskettu parhailla mahdollisilla ja omavastuuna käytetty 200 euroa. Mikäli parhaaseen tuotteeseen ei siis kuulunut esim. lasivakuutusta, niin tätä en erikseen tähän lisännyt ja jos toisessa yhtiössä lasivakuutus kuului oletuksena, niin en sitä siitä myöskään poistanut.

Vapaaehtoisen vakuutuksen toiseksi vaihtoehdoksi valitsin osakaskon, mikä ei varmasti vastaisi vakuutusturvallisesti todellisuutta, mutta havainnon vuoksi. Osakasko ei missään yhtiössä sisällä kolaroinneista aiheutuneita vahinkoja, eli tässä tapauksessa puhutaan lähinnä murtoilkivalta akselilla pyörivästä vakuutusturvasta.

Kolmantena oli pelkkä liikennevakuutus ja miten tämän hinta eri yhtiöissä näkyy ja vertautuu.

Tiedätkö omat ferritiini- ja D-vitamiinitasot? Mittaa nyt ilman lääkärin lähetettä!

Teslan vakuutus eri verkkolaskureilla

Teslan vakuutus

Aloitin vertailun tekemisen IF, OP, POP järjestyksellä, joista kaikki teki mukisematta Teslalle tarjouksen. Ongelma tuli vastaan Lähitapiolan, Fennian, Pohjantähden ja Turvan laskureissa, joissa hintaa ei tullut ollenkaan vaan tarjouksen saamiseksi tulisi olla yhteydessä asiakaspalveluun.

Tämän päivän asiakaskokemustilanne on sellainen, että jos joku sinulle tarjoaa, sinulle sopivaan hetkeen ratkaisua, käsilläsi olevaan pulmaan, niin tämä todennäköisesti nousee myös jatkossa positiiviseen valoon yhtiötä valittaessa.

En osaa sanoa, että mistä tämä johtuu ja onko sattumaa, mutta yhtiöitä, jotka eivät hintaa antaneet yhdistää se, että nämä ovat keskinäisiä yhtiöitä. OP on osuuskuntamuotoinen ja siten asiakasomisteinen, mutta Pohjola vakuutus, jonka päälle OP vakuutus on rakennettu, on kuitenkin lähtökohtaisesti pörssiyhtiö. IF tunnetaan Sampo konserniin kuuluvana ja POP vakuutuksen taustalla vaikuttaa POP pankki ryhmä.

Turva on oma lukunsa sen pohjalta, että sen omistus on asiakkailla ja takuupääoman omistajilla. Päätöksenteko todennäköisesti kuuluu jälkimmäiselle porukalle, missä suurimana vaikuttaa Lähitapiola-ryhmä eli toinen vakuutusyhtiö. Turvan taustalla on myös paljon ammattiyhdistyksiä mm. SAK.

Vähän paskamaku jäi osan yhtiön osalta, kun ei hintaa nyt saanut Teslalle helpolla ulos ja tässä kohtaan, jos yhtiö ei sitä verkonkautta tarjoa, niin oletan yhtiön tehneet valinnan, ettei nämä Teslan vakuutusta halua asiakkaaksi.

Vertailu typistyi väännöksi IF, OP ja POP-vakuutuksen kesken. Näistä omat ennakko-odotukset olivat seuraavat ja siihen vaikuttivat henkilökohtaiset ja lähipiirin kokemukset hinnoista. Voittajaksi olisin sanonut kaikissa tapauksissa POP vakuutuksen, OP olisin nostanut toiseksi ja IF näistä vaihtoehdoista kalleimmaksi yhtiöksi. Tuttava perhe oli mm. saanut POP vakuutuksesta syksyllä uuteen ID4 sähköautoon hinnan, joka oli 50 % edullisempi kuin heidän silloinen vakuutusyhtiönsä, joka oli Lähitapiola.

IF mielikuvissa oli kallein siitä syystä, että heidän yhdistettykulusuhteensa on ollut viimeiset vuodet sen verran kovalla tasolla, että olettamus olisi se, että he osaa hintaa pyytää ja ottavat asiakkaiksi sellaiset henkilöt, jotka ovat valmiita maksamaan. Myös muinoin luetut keskustelut Teslan vakuutuksen hinnoista IF osalta oli muistissa.

Vertailu

LIIKENNEVAKUUTUS

Lähdetään lakisääteisestä tuotteesta liikkeelle ja katsotaan, mikä oli järjestys, jos hinnassa otetaan huomioon ainoastaan liikennevakuutus.

Kallein liikennevakuutus löytyi IF:stä, missä liikennevakuutuksen hinta täysillä bonuksilla oli 300 euroa vuodessa. Toiseksi kalleinta oli POP-vakuutuksessa missä vuosimaksu oli 256 euroa vuodessa ja edullisimmaksi päätyi OP missä liikennevakuutus olisi keventänyt lompakkoa ainoastaan 194 euroa.

Loppujen lopuksi hinnoissa on paljon eroa, koska halvimman ja kalleimman yhtiön välillä sitä oli yli 50 %. Nykyiseen ajoneuvooni verrattuna edullisinkin on muutaman kympin kalliimpi, eli liikenne vakuutuksen osalta autoa ei tarvitsisi vaihtaa.

Liikennevakuutuksen osalta mielenkiintoista olisi tietää, että miten tuohon on päädytty, kun vertaan sitä omaan autooni, missä käytännössä on ainoastaan hätäjarrutus ominaisuus ja Teslassa on vaikka mitä härpäkkeitä, joiden pitäisi lisätä turvallisuutta. Toisekseen Model 3 on eri testeissäkin osoittautunut turvalliseksi menopeliksi saaden täysiä tähtiä matkustajien osalta. Vakuutus, joka turvaa henkilöitä ja vastapuolen vahinkoja, on kalliimpi autossa, jossa on tekoälyä ja kuljettajaa avustavia toimintoja enemmän kuin pienessä bensa-autossa missä havainnointi on pelkästään kuljettajan vastuulla.

Voittaja liikennevakuutuksen osalta on OP


Kuuntelen äänikirjoja kymmeniä vuodessa ja useita tunteja kuukaudessa, mutta miten ihmeessä? Aina kun ajan autoa, urheilen, siivoan, leikkaan nurmikkoa, vaihdan renkaita tai mitä vain sellaista, missä olen kädet sidottuina jotain muuta varten mikä ei välttämättä tarvitse isompaa ajatuspohdintaa. Näin saan ”luettua” kymmeniä kirjoja vuodessa ja niin saat sinäkin. Avaa oma Storytel tilisi tästä!


 

Osakasko

Otetaan kaskoista se kevyin versio, minkä POP tuntee nimeltä S-kasko. Tässä vertailussa kallein vaihtoehto löytyi sitten taas OP valikoimasta, missä osakasko olisi rokottanut 248 euroa vuodessa. IF paransi asemiaan, nousten nyt toiseksi ja heidän vuosimaksunsa olisi ollut 225 euroa vuodessa ja POP oli edullisin, missä vakuutus olisi maksanut 218 euroa vuodessa.

Tässä erot olivat jo selkeästi pienemmät, kun halvimman ja kalleimman ero oli n. 14 prosenttia.

Kombona millaisena tuotteet lopulta kuitenkin ostettaisiin, koska tuskin yksikään vakuutusyhtiö tekisi niin, että liikennevakuutus on yhdestä ja kasko olisi toisesta. Tilanne olisi seuraavanlainen, missä OP olisi edullisin, POP toisena ja IF löytyisi kalleimpana yhtiönä.

Kokonaisuutena yhtiöt mahtuvat 18 prosentin sisään, mikä tarkoittaa euroissa 83 euroa.

Voittaja oli pelkän osakaskon osalta POP ja kombona voittajaksi tuli OP

Paraskasko

Loppuun otetaan vielä mikä olisi hinnoittelu, kun huomioidaan jokaisen yhtiön ns. Premium tuote minkä heidän verkkolaskurinsa antaa.

Tässä ensinnäkin huomionarvoista on se, että kaikkien tarjoama on älyttömän kallis varsinkin, jos vertaan sitä nykyisen autoni kaskovakuutukseen. Itse asiassa puhutaan vain kympeistä, mitä meidän perheemme kahden auton kaikki vakuutukset maksavat vuodessa yhteensä verrattuna halvimman vakuutusyhtiön tarjoamaan parhaaseen vakuutukseen yksinään.

Niinhän se on, että jos laittaa autoon yli 50 000 euroa kiinni, niin ehkä silloin tulee olla valmis myös maksamaan siitä, että joku ottaa riskejä kannettavakseen.

Kallein paraskasko löytyi lopulta POP vakuutuksesta, nimellä XL-Kasko. XL-kaskon hinta oli järkyttävät 1 404 euroa vuodessa ja tähän kun istuttaa liikennevakuutuksen mukaan, niin ollaan 1 660 euron vuosimaksuissa.

Toiseksi kallein tai halvin vertailussa oli OP, missä heidän Superkaskonsa rokotti 1 262 euroa vuodessa, mikä liikennevakuutus mukana tarkoittaisi yhteensä 1 456 euron vuosikustannusta.

Voittajaksi hieman yllättäen nousi IF, missä heidän täyskaskonsa maksaisi 916 euroa ja liikennevakuutus mukana hinta vuodessa olisi 1 216 euroa. Parhaiden kaskojen vertailussa pelkästään ero yhtiöiden välillä on halvimman ja kalleimman osalla yli 53 %. Mikä euroissa mitattuna tekee 488 euroa, kombona katsottuna ero hieman kaventuisi mutta pysyisi edelleen 444 eurossa.

Voittajaksi tässä selviytyi IF

Yhteenveto

kuva: Pixabay/Pexels

Teslan vakuutus oli tässä artikkelissa lähinnä havainnollinen ja tulen tämän kevään aikana tekemään vähän laajemman vertailun yhtiöiden välillä, että saadaan jonkinlainen käsitys siitä, miten 2022 eri vakuutusyhtiöt hinnoittelevat omia tuotteitaan. Tämä vertailu jäi nyt vähän torsoksi kun, mukana ei ollut kuin kolme yhtiötä. Vaikka lopulta tilanne yhtiöiden välillä oli osa-alueittain tasan, niin nostaisin voittajaksi IF koska kattavin turva olisi suurelle osalle se ainoa vaihtoehto, kun vakuutusta Teslan Model 3 hakisi. Toiseksi nostaisin OP ja kolmanneksi POP.

Vaikka POP oli kallein, niin heillä oli ainakin munaa näyttää vakuutukselleen hinta mitä valitettavan moni muu yhtiö ei syystä tai toisesta tehnyt. Sinänsä uutuudesta ei ole kyse, minkä taakse muut hintaa näyttämättömät yhtiöt menisivät, koska Tesloja on Suomessa ollut jo varmaan 7–8 vuotta ja jos riskienhallinnan ammattilaiset eivät osaa riskiä tuossa ajassa hinnoitella siten, että kuluttaja näkisi hinnan verkkopalvelussa niin jossain on jokin pahasti pielessä. Pitää huomioida, että Tesla on kuitenkin pääsääntöisesti perheauto ja vaikka mukana on suorituskykyisiä malleja, niin ei tässä kuitenkaan puhuta mistään Ferrarista tai muista oikeista urheiluautoista, joiden osalta hinnan näyttämisen puuttuminen olisi jokseenkin ymmärrettävää. Pidän asiaa sinänsä nolona, että POP, jonka historia on karkeasti kymmenen vuotta, kykenee tämän tekemään, mutta yhteensä satojen vuosien vakuutushistorian omaavat Lähitapiola, Fennia ja muut eivät tätä kuluttajalle ilman kontaktia saa aikaiseksi, enkä ole vakuuttunut, että sen saisi välttämättä kontaktin jälkeenkään.

Vertailussa tulee huomioida seikka, että ne on tehty omilla tiedoillani mikä tarkoittaa sitä, että ihan suoria johtopäätöksiä hinnoittelusta mikä kohdistuu sinuun ei voi tehdä. Olettaisin jos olet 35–45 iän haarukassa ja asut Etelä-Suomessa, niin tämä antaa jokseenkin suuntaa. Tarkimman hinnan ja ehkä jopa edullisimman hinnan saa vielä olemalla erikseen asiakaspalveluun yhteydessä tiedustelemalla ”tiukkaa hintaa” vakuutukselleen. Mikäli olisin nyt Teslan vakuutusta ottamassa, niin olisin yhteydessä myös yhtiöihin, joiden verkkopalvelu ei hintaa antanut.

Eräänlainen osoitus on se, että kun keskustellaan sähköautojen käyttökustannusten edullisuudesta, niin harvoin keskustelua kuitenkaan käydään ottamalla kaikki seikat huomioon. Omalta kohdaltani katsottuna, sähköauto ei vain ole vielä vaihtoehto eikä kyse ole siitä, ettei näiden range ole riittävä. Omaan tarpeisiin sähkö voimalähteenä ei ole se ongelma ja sitä kautta range, että pääseekö sillä mihinkään? Koska tiedän, että 99 % ajoistani pystyn suorittamaan sähköautollakin. Eikä ole tarvetta ajaa yli 1000 kilon puukuormaa lappiin ja takaisin yhdenpäivän aikana taukoja pitämättä, mitä moni keskustelupalstalla harrastaa.

Vaihtoehto se ei ole siksi, koska kustannukset kokonaisuudessaan on vain liian suuret. POP-vakuutuksen parhaan vakuutuksen kombolla, itse tankkaisin 2 € litrahinnalla 560 litraa 98e bensiiniä. Tällä ajaisin 5 litran kulutuksella per 100 km, yhteensä 11 200 kilometriä. Viime vuosiin verrattuna se tarkoittaa sitä, että vaikka sähkön saisin ilmaiseksi, niin ilman hankintaan liittyviä kuluja, tulisi edelleen nykyinen pienellä bensamoottorilla varustettu auto kokonaiskustannuksillaan edullisemmaksi.

If verrattuna erotus vastaisi 6800 kilometriä, eli heidän tapauksessaan sähkö + vakuutus verrattuna bensa + vakuutus yhdistelmä tulisi edullisemmaksi. Tuohon kun lasketaan päälle hankinnasta aiheutuneet kulut, mikä tarkoittaisi usean satasen kuukausittaisia rahoituksenlyhennyksiä, niin vaakakuppi kääntyy jälleen pienimoottorisen auton hyväksi.

Ymmärrän, että tässä osittain vertaillaan mansikkaa ja päärynää keskenään, vertailu tulisi tehdä vastaavan kokoluokan ja ominaisuuksien ajoneuvojen välillä. Siksi vertailu olikin tässä tapauksessa vakuutusyhtiöiden välinen ja tuote mille vakuutusta haettiin sama, mutta henkilökohtaisessa käytössä kokonaisuuksia huomioiden ei tuolla ole enää merkitystä. Itselleni Tesla edustaa tällä hetkellä sähköautoista sitä suunnan näyttäjää ja en sano tai väitä, että se on paras tms. koska siinä on omat hyvät ja huonot puolet. Se että Tesla tarjoaa omassa valikoimassaan itselleni omaan käyttöäni tarkastellessa mallia, joka on Tesla Model 3, niin se ei ole ns. minun vikani kun teen vertailun nykyisen autoni osalta joka vastaa tarpeitani liikkumiselle tähän Teslaan ja totean sen olevan käyttökustannuksiltaan itselle kallis saatuihin omaisuuksiin nähden.

Tämä on osaltaan myös syy, että en ihan aina ymmärrä keskustelua siitä, että sähköauto ei ole vaihtoehto paljon ajavalle, koska ei se ole aina vaihtoehto vähänkään ajavalle, jos kustannuksien osalta asiaa huomioidaan. Varsinkin pääkaupunkiseudulla tai ainakin sen välittömässä läheisyydessä voisi miettiä julkisia, ne ovat halpoja? Mikä ei sinänsä pidä paikkaansa, jos tarve on liikkua Helsinki-Vantaa-Espoo alueen ulkopuolelle. Koska pelkästään tuolle alueelle halpalippu maksaa 83 euroa kuukaudessa ja siihen tulisi sitoutua vähintään vuodeksi. Tulisi se halvemmaksi kuin nykyinen autoni, mutta omaan käyttööni ja tarpeisiini tämä ei jälleen ole se vaihtoehto, koska haluan myös vapautta liikkua silloin kuin haluan, enkä silloin kuin esim. bussi sattuu kulkemaan. Toki tämä vapaus osaltani kaikki kulut huomioiden maksaa sen reilu 200 euroa kuukaudessa enemmän.

Mikäli tuttavapiiri ja kaikki asiointi tapahtuisi tällä alueella tai asuisimme hieman keskeisemmällä sijainnilla nykyisestä, niin siinä tapauksessa julkiset kulkuneuvot voisivat olla ihan hyvä vaihtoehto. Nykyisessä omakotitalossa tämä ei palvele sillä tasolla, mitä vaadittaisiin sujuvaan elämiseen ja paikasta paikkaan liikkumiseen omilla ehdoilla.

Teslan vakuutus tässä vertailussa kallistuisi iF puoleen, niillä, joilla taas pinkka on kunnossa, että auton ostaa käteisellä ja omat vahingot voi kuittaa säästöillä, niin OP olisi paras vaihtoehto. Katsotaan kun saan aikaiseksi laajemman vertailu muistakin autoista ja saataisiinko silloin hinta myös Lähitapiolalta, Fennialta ja miksi ei myös pienemmiltä yhtiöiltä ulos.

Tuo aineiston kerääminen vain vie hieman aikaa ja kun tämän saa/joutuu tekemään manuaalisesti, niin palataan siihen sitten kun aikaa on taas riittävästi.


Voin suositella säästämisen ja sijoittamisen aloittamista Nordnetin kautta. Palvelut varmuudella Suomeksi ja myös Suomen verotushuomioitu, mitä muuten eivät markkinoiden edullisimmat palveluntarjoajat useinkaan tarjoa.


 

Loppuun vielä huomio ja muistutus., Hinnat on poimittu kyseisten yhtiöiden verkkosivuilta siinä muodossa kuin ne ovat siellä esitetty 17.1.2022 ja en ota kantaa siihen, jos hinta tätä luettaessa on eri. Hinnoissa ei huomioitu mitään erillisiä alennuksia, jos niitä ei ole automaattisesti hintaan laitettu sisään. Omassa vakuutuksien kilpailutuksessa voi yhtiö hinnoitella tuotteet jokseenkin räätälöiden asiakkuuden mukaan, joten voi olla, että sinulla Teslan hinta esimerkiksi POP-vakuutuksen kautta on edullisempi kuin minun nyt saamani hinta IF:stä.

Blogi ei ole saanut artikkelista mainituilta yhtiöiltä rahallista korvausta, eikä testin tarkoitus ole lisätä yhdenkään yhtiön vakuutusmyyntiä ja näin ollen blogi tekisi ansaintaa sitä kautta. Tämä on muodostettu puhtaasti vuosimaksujen kautta, eikä puututtu pieniin yksityiskohtiin vakuutustuotteiden sisältä, joilla toki voi henkilökohtaisessa lopullisessa vertailussa olla vaikutusta valintaan.

Kiitokset jos jaksoit tänne asti ja laita kommentteja tulemaan, että mikä yhtiö sinun mielestäsi on ollut paras vakuuttaja hinnaltaan tai muuten. Teslan omistajilta erityisesti, että onko tässä esitetyt hinnat olleet missään haarukassa teidän saamien hintojen osalta?

Edelliset uusimmat artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *