Ralli vuosi 2020?
Onko kyseessä todellinen ralli vuosi 2020? Siltä saattaa vaikuttaa, varsinkin kun katsoo kurssikehitystä Helsingistä tai mistä päin maailmaa tahansa.
Esimerkiksi OMXH25 on kallistunut vuoden alusta 3,45 % ja tässä ei kovin montaa pörssipäivää ole vielä ehtinyt edes kulua. OMXH yleisindeksi on noussut 4,02 % vuoden alusta lähtien ja Nasdaq jenkeissä on noussut n. 3 %.
Nopeasti voisi tuntua, että eihän tuo noin mahdotonta rallia vielä ole, mutta suhteuttaen siihen, että kyseiset indeksit paukuttelevat omia ATH lukemia ja silti kasvavat prosentteja kuukaudessa, niin siihen nähden kasvua voidaan pitää jonkinlaisena rallina.
S&P 500 mikä on varmasti maailman seuratuin indeksi, on paukuttanut melkein viikoittain viimeisen 4 kuukauden aikana ATH lukemia.
Ralli vuosi 2020 voisi olla siinäkin mielessä, että kun katsotaan yksittäisistä osakkeista, niin Tesla on hyvä esimerkki.
Kurssi oli vuoden vaihtuessa 430,26 $ ja 17.1.2020 kurssi oli 510,50 $, eli nousua 80 $ per osake yhtiöstä joka ei ole tainnut olemassaolonsa aikana vielä kertaakaan tehnyt voittoa. Joko sijoittajilla on luja usko siihen, että yhtiö tulee kääntymään reilusti voitolliseksi tai ralli vuosi 2020 on tempaissut tämän mukaansa.
Mitä on tapahtunut?
Usa ja Kiina pääsivät ensimmäisen vaiheen sopuun kauppasodassa, tämän olisi luullut jo olleen hinnoiteltu kursseihin, mutta näin ei näytä käyneen. Myöskään Iranin ja USA:n välinen selkkaus, missä tehtiin kostoja hieman puolin ja toisin ei näytä eskaloituneen pahemmaksi.
Kauppasopimuksessa suurin anti taitaa olla siinä, että Jenkit eivät syytä Kiinalaisia valuuttamanipuloinnista ja Kiina lupautui ostamaan huomattavilla summilla tuotteita jenkeistä. Nyt mielenkiintoista on nähdä, että lähteekö Kiina toteuttamaan tätä sopimusta. Kiinan talouskasvu on hiipumassa ja siihen jos lisätään vielä suuren ostot ulkomailta, niin saattaa olla että sopimusta aletaan jossain kohtaan hieman ”soveltamaan” ja tämä olisi markkinoille myrkkyä.
Mitä tapahtuu seuraavaksi
Iso kysymys onkin varmaan se, että mitä markkinoilla oikeasti tapahtuu seuraavaksi? Jatkuuko ralli vuosi 2020 koko vuoden vai tuleeko jossain vaiheessa korjausliikettä tai jopa suunnan muutosta.
Kaikki on pörssissä kiinni nyt siitä, että ovatko yritykset onnistuneet parantamaan tuloksiaan aidosti eikä vain esimerkiksi osakekohtaista tulosta, millä nyt jonkin aikaa on edetty. Mikäli tulokset eivät aidosti parane, niin jossain vaiheessa joku sammuttaa musiikin ja sit tuolileikki alkakoon.
Toinen kysymys liittyy markkinoilla olevaan rahaan, mitä on tällä hetkellä painettu markkinoille oikeastaan kaikkien keskuspankkien toimesta. Tämä on omiaan paisuttamaan kursseja vieläkin ylemmäksi ja voi pahimmassa tapauksessa lähteä luomaan kuplaa markkinoille.
Todennäköisestä on, että tämä ensimmäinen puolivuotisjakso mennään Bull markkinassa ja pelaamalla voi mahdollisesti saada dipeistä lyhyen ajan tuottoja.
Oman mausteensa tuo tullessaan USA:n presidentin vaalit ja miten tämä vaikuttaa kauppasopimusten jatkotyöstöön.
Suru uutinen
Vuosi ei ole pelkästään alkanut rallilla, vaan myös osakesäästäjien keskuudessa suru uutisella. Osakesäästäjien keskusliiton pitkäaikainen puheenjohtaja sekä myöhemmin kunniapuheenjohtaja Jarmo Leppiniemi kuoli 15.1.2020 sairastettuaan syöpää.
Leppiniemi oli tunnettu osakesäästämisen puolestapuhujana ja yritti saada ihmisiä kiinnostumaan jo vuosikymmeniä sitten sijoittamisesta sekä vaurastumisesta. Leppiniemellä oli muun muassa kolumni vuosikymmenen ajan Ilta-Sanomissa, joten laaja lukijakunta olisi ollut saatavilla mutta kuinka moni valitettavasti jätti lukematta.
Taloushallinnon ja kirjanpidon merkittävä osaaja on valitettavasti poistunut keskuudestamme, mutta hänen tietotaidostaan ja osaamisesta voi jokainen halutessaan ottaa selvää tarttumalla johonkin lukuisista kirjoista, joita on julkaistu.
Henkilökohtaisesti sain muutaman kerran hänet tavata ja näistä kerroista jäi kuva älykkäästä miehestä, jolta löytyi myös rutkasti ns. mustaa huumoria.
Osanottoni perheelle.