Lapsilisät sijoituksiin
Tausta
Lapselle säästäminen varsinkin lapsilisillä jakaa hyvin paljon mielipiteitä, osa on sitä mieltä, että jos rahaa ei tarvitse lapsen joka päiväiseen elättämiseen, niin rahan voisi sijoittaa. Toiset ovat sitä mieltä, että jos rahaa ei tarvitse elättämiseen, niin minkä takia lapsilisiä näille perheille/vanhemmille edes maksetaan?
Omalla kohdallani kun olin lapsi, niin kaikki rahat mitä perheeseen tuli käytettiin joka päiväiseen elämiseen. Omat vanhemmat eivät ole koskaan olleet mitään säästäjiä sillä tavalla, että olisivat systemaattisesti miettineet kuinka rahat käytettäisiin tai saati miettineet, että miten raha saadaan töihin.
Olemme avovaimon kanssa meidän lapsen kohdalla toimineet siten, että lapsilisät mitä on tullut, niin nämä on sijoitettu eteenpäin. Ensimmäiset n. 3 vuotta sijoitettiin rahastonkautta, mutta rahaston viedessä hallinnointipalkkioina yli 1 %:n, niin tulin siihen tulokseen, että sijoitustoiminta tältä osin kannattaa ottaa omaan haltuun.
Lapselle tuli avattua oma arvo-osuustili Nordnettiin ja jos sinulla ei ole vielä kuukausimaksutonta välittäjää, niin tilin voit avata tästä.
Lapselle olen Nordnetin kautta tehnyt suoria osakesijoituksia samoilla periaatteilla, kuinka sijoitan itsekin. Nordnetilta löytyy todella hyviä kuluttomia superrahastoija, jotka sopivat erittäin hyvin pitkäaikaiseen kuukausisäästämiseen mitä lapselle säästäminen nimenomaan on ja ei tarvitse miettiä joka päivä sijoituksia.
Tulisiko lapsilisät meidän perheen osalta sitten poistaa, kun kerran on varaa laittaa rahat sijoituksiin?
Mikäli otettaisiin katugallupia asiasta, niin voisin kuvitella, että iso osa olisi sitä mieltä, että lapsilisät tässä tapauksessa pois. Kuten osinkoverotusta käsittelevässä jutussa (linkki juttuun), niin kyse ei olisi tässä tapauksessa oikeudenmukaisesta kohtelusta, eikä paljon puhutusta tasa-arvosta. Toisaalta voisimme vastaavan summan laittaa palkkatuloista ja käyttää lapsilisä elämiseen, mikä on kokonaisuushuomioiden +/- 0.
Miten voisin säästää, jos nytkin kaikki menee?
Yleensä kun puhutaan lapselle säästämisestä, niin yleensä nousee kaksi koulukuntaa esiin. Toinen joka siis säästää ja toinen mikä ei säästä. Säästäjien leirissä on se, että he eivät esim. tarvitse lapsilisiä elämiseen, niin he voivat sen sijoittaa. Ne jotka eivät voi säästää, niin perustelu on pääsääntöisesti se, että rahaa ei elämiseen ole juuri muutenkaan.
Tietysti on myös kolmas osapuoli, mikä on sitten se, että he voisivat säästää mutta syystä tai toisesta eivät näin tee. Lähinnä tässä artikkelissa haluan keskittyä säästämiseen ylipäänsä sekä siihen, että miten myös vähävarainen perhe/huoltaja voisi säästää lapselleen.
AIKA, se on säästäjän paras ystävä!
Kuten otsikossa on mainittu, niin aika on säästäjän kaikkein paras ystävä. Aika auttaa sijoittajaa hyvinkin monelle tavalla, tunnetuin niistä on korkoa korolle efekti, mutta se saa joskus myös huononkin ajoituksen muuttumaan hyväksi. Lapselle säästämisessä aloitus on kaikkein tärkein ja varsinkin siten, että sen myös aloittaa. Tässä alla on esimerkki missä lapsilisät sijoitetaan ja kuinka säästöt kehittyvät siihen mennessä kun lapsi täyttää 17 vuotta.
Lapsilisä | 94,88 € | ||
Tuotto | 5 % | ||
Säästämisen aloitus | Säästö | Kun lapsi on | Saadut lapsilisät |
Lapsen ikä | Vuosia | 17 | samalta ajalta |
0 | 17 | 30 411,37 € | 19 355,52 € |
1 | 16 | 27 822,88 € | 18 216,96 € |
2 | 15 | 25 360,37 € | 17 078,40 € |
3 | 14 | 23 017,73 € | 15 939,84 € |
4 | 13 | 20 789,10 € | 14 801,28 € |
5 | 12 | 18 668,94 € | 13 662,72 € |
6 | 11 | 16 651,98 € | 12 524,16 € |
7 | 10 | 14 733,18 € | 11 385,60 € |
8 | 9 | 12 907,78 € | 10 247,04 € |
9 | 8 | 11 171,22 € | 9 108,48 € |
10 | 7 | 9 519,18 € | 7 969,92 € |
11 | 6 | 7 947,55 € | 6 831,36 € |
12 | 5 | 6 452,42 € | 5 692,80 € |
13 | 4 | 5 030,05 € | 4 554,24 € |
14 | 3 | 3 676,92 € | 3 415,68 € |
15 | 2 | 2 389,64 € | 2 277,12 € |
16 | 1 | 1 165,02 € | 1 138,56 € |
17 | 0 | 0,00 € | – € |
Kuten taulukossa näkyy, niin vain yhden vuoden ”myöhästyminen” säästämisessä, vie lopulta 2588 € lopullisesta tuotosta. Tämä vastaa 27 kuukauden lapsilisiä, mikä on yli 2 vuotta. Kaikki tämä vain, että säästämisen aloittaa kun lapsi täyttää 1:den, sen sijaan, että laitokselta tullessa lapselle tehtäisiin heti säästösuunnitelma.
Olen laittanut sanan myöhästyminen lainausmerkkeihin ihan tarkoituksella, eli ei pidä käsittää väärin, että säästämisestä ei olisi mitään hyötyä jos laitokselta ei ehdi pankkiin. Kaikki säästäminen on kotia päin, aloitti sen sitten heti lapsen syntyessä tai vasta sitten, kun lapsi on teini. Taulukon on tarkoitus havainnoida, että vuodessa (taulukosta ikä 16) ei 5 %:n tuotto juurikaan muuta kokonaiskuvaa verrattuna nollakorko talletukseen.
Mutta kun annetaan ystävämme ajan tehdä duunia yhdessä tuon 5 %:n kanssa, niin alkaa tulla tulosta. Aika kasvattaa potin nollakorkotiliin verrattuna 57 %:a suuremmaksi, eli käytännössä kuukausisäästämisellä on mahdollista saada lapsilisiä 25 vuoden edestä.
Miten säästää, jos ei mitään jää?
Tämä on varmaan ikuisuus kysymys, mutta onko kyse oikeasti siitä, että mitään ei jää. Jos sinulla on tämän kaltainen tilanne, niin silloin ehdottomasti täytyy tarkastella omaa tulo ja menopuolta tarkasti. Tulo ja kulukirjaamista kävin hiukan lävitse jo aikaisemmin tässä artikkelissa.
Yleensä raha katoaa ihan arkisessa elämässä ja huomaamattomassa tuhlaamisessa. Tilaatko esimerkiksi jotain lehteä? voisiko tämän tiedon lukea verkosta ilmaiseksi?
Poltatko? Oletko miettinyt lopettamista tai edes vähentämistä? rahan säästämisen lisäksi tällä on terveyttä parantavia vaikutuksia ja tätä kautta tulee lisäsäästöä vähentyvien lääkärikäyntien muodossa.
Tätä voi jatkaa sähkö tai puhelinkulujen karsimiseen ja oikeastaan ihan miten tahansa, eli pienillä arkisilla säästöillä voidaan saavuttaa jo kymmeniä euroja kuukaudessa.
Yllä olevasta laskelmassa oli otettu huomioon, että koko lapsilisä laitetaan säästöön. Mutta ei ole missään nimessä pois suljettu vaihtoehto, että laittaa vain osan, kuten alla olevassa esimerkissä.
Lapsilisä | 30,00 € | ||
Tuotto | 5 % | ||
Säästämisen aloitus | Säästö | Kun lapsi on | Saadut lapsilisät |
Lapsen ikä | Vuosia | 17 | samalta ajalta |
0 | 17 | 9 615,74 € | 6 120,00 € |
1 | 16 | 8 797,28 € | 5 760,00 € |
2 | 15 | 8 018,67 € | 5 400,00 € |
3 | 14 | 7 277,95 € | 5 040,00 € |
4 | 13 | 6 573,28 € | 4 680,00 € |
5 | 12 | 5 902,91 € | 4 320,00 € |
6 | 11 | 5 265,17 € | 3 960,00 € |
7 | 10 | 4 658,47 € | 3 600,00 € |
8 | 9 | 4 081,30 € | 3 240,00 € |
9 | 8 | 3 532,22 € | 2 880,00 € |
10 | 7 | 3 009,86 € | 2 520,00 € |
11 | 6 | 2 512,93 € | 2 160,00 € |
12 | 5 | 2 040,18 € | 1 800,00 € |
13 | 4 | 1 590,45 € | 1 440,00 € |
14 | 3 | 1 162,60 € | 1 080,00 € |
15 | 2 | 755,58 € | 720,00 € |
16 | 1 | 368,37 € | 360,00 € |
17 | 0 | 0,00 € | – € |
Muutin aiemmin käytettyyn taulukkoon, että säästettävä summa on 30 €:a. Tämä summa on lapsen tulevaisuuden turvaamista varten 1 €:n päivässä ja silläkin summalla voidaan saada hyvä startti säästämiselle.
Vuosittain on puhetta, että lukion kirjat maksaa eikä kaikilla ole varaa niihin. No jos 12 vuotiaalle lapselle laittaa euron per päivä sivuun, niin kirjat on todennäköisesti mahdollista hankkia.
Oikeastaan kysymys kuuluu, että onko tosiaan tilanne se, että 1 € päivässä on oikeasti liikaa?
Miksi on tärkeää säästää lapselle, vaikka ei olisi tuhansia euroja ylimääräistä?
Monessa perheessä tai suvussa on tilanne, että kukaan ei ole koskaan ollut mitenkään kovin kova säästäjä. Silloinkin säästäminen on ollut tilisäästämistä ja on puhuttu hyvin maltillisista summista. Raha on kuitenkin luotu myös työskentelyyn, joten tämä kannattaa pitkäaikaissäästämisessä laittaa sellaisiin kohteisiin missä se tuottaa. Pääsääntöisesti rikkaat suvut ovat tämän oivaltaneet vuosisatoja sitten ja vähävaraiset ovat säästämisen osalta eläneet kaiken kuluttamalla.
Lasten osalta nimenomaan vanhemmat ovat niitä, jotka voivat tämän ns. persaukisten kierteen lopettaa. Kuten aiemmin jo kirjoitin, niin ei meillä lapsuudessa ole juurikaan puhuttu säästämisestä saati sijoittamisesta. Tässä kohtaan yritän itse olla osaltani viemässä säästämistä eteenpäin, omalle lapselleni.
Vanhempina olemme osittain vastuussa siitä, että minkälaista tulevaisuutta lapsemme tulevat elämään. Sanotaan, että jos lapsi tulee perheestä jossa on työttömyyttä, alkoholismia ja jopa perhe väkivaltaa. Niin tämä kierre jatkuu suurella todennäköisyydellä, mutta tämä on seurausta usein siitä, että vanhemmat ovat itse kokeneet vastaavanlaista elämää itse ollessaan lapsia.
Sama pätee varallisuuteen, eli jos me toistetaan edeltäneen sukupolven virheitä, niin miksi lopputulos olisi jotain muuta mitä se on ollut jo sukupolvien ajan? Eli jos olet vähävarainen, niin aloita lapsellesi säästäminen ja vaikka suvussasi ei olisi muuten säästetty lapselle, niin katkaise sinä se kierre ja aloita vaikka tänään.
Eli lapselle on hyvä säästää aina, oli taloudellinen tilanteesi mikä tahansa. Minusta se menee vielä niin, että mitä vähemmän varallisuutta on, niin sitä suuremmalla syyllä säästämistä tulisi harrastaa ja tinkiä kaikesta sellaisesta, mistä oikeasti voidaan myös tinkiä.
Haluan aloittaa säästämisen, miten toimin?
Ensinnäkin suosittelen avaaman arvo-osuustilin mahdollisimman kustannustehokkaasta paikasta ja kuukausikuluton vaihtoehto löytyy mm. Nordnetilta. Itse käytän omissa säästämisissä ja lapselle sijoittamisessa Nordnettia. Kuukausisäästämiseen heiltä löytyy tällä hetkellä kustannustehokkaita ratkaisuja superrahastojen muodossa, näistä Suomi on suomalaisille aidosti kuluton ja muissa pohjoismaihin sijoittavissa superrahastoissa on kulu mikä tulee valuutan vaihdoista.
Sitten kun tili on avattu, niin sinne voi käydä laittamassa kuukausisäästö suunnitelman käyntiin ja kun tämän ketjuttaa oman pankkinsa kanssa siten, että laittaa sieltä toistuvasuoritteisen maksun menemään omalle Nordnetin tilille, niin säästäminen on parhaimmillaan automaattista.
Kyse ei siis ole monimutkaisesta asiasta vaan toimeen ryhtymisestä ja jos ei muuta tavoitetta keksi, niin tulevaisuuden opintokirjoja varten on rahat sitten säästössä.
Kiitokset jos jaksoit lukea loppuun asti, mutta mitä ajatuksia lapsilisillä sijoittaminen herättää ja pitäisikö lapsilisät poistaa, jos tämä on varaa sijoittaa?