Finnar Plus ja valtionhenkilöstö 
Suomi vähiten korruptoitunein maa, totta eihän se ole korruptoitumista jos ei tiedä, ei muista, ei osaa, ei ole selvillä tai ei kommentoi.
Näin on saatu lukea parina viikkona lehdistä, että Finnar plus ja valtionhenkilöstö yhdistelmä aiheuttaa dementiaa, yleistä osaamattomuutta ja vaikenemista.
Mistä Finnair Plus ja valtionhenkilöstö kuviosta on oikein kyse?
Valtionvirkamiehet matkustavat paljon, matkusteluun usein käytetään lentämistä mikä monesti on Suomen kokoisessa maassa välttämätöntä. Helsinki-Vantaalta pääsee Jyväskylään n. 3 tunnissa joten jos matka on vaikka Ouluun, niin sinne kestää vielä Jyväskylästäkin se 4 tuntia.
Virkamiehen tulee siis lentää? Kyllä, eli tämän on ainakin etelä pohjoinen akselilla aika järkevä ratkaisu. Ongelma on nyt siinä, että jos esimerkiksi kansanedustaja ottaa lennon pohjoiseen ja tekee sen ns. valtion piikkiin, mihin heillä on oikeus.
Kun lentoa varataan, niin samalla ilmoitetaan Finnair Plus jäsennumero. Tässä ei ole vielä ongelmaa, ongelma on siinä, että kenelle tämä jäsennumero kuuluu. Koska jos se kuuluu kansanedustajalle, niin hänen tulisi joko käyttää tästä kertyneet pisteet työmatkoihin tai sitten hänen tulisi tehdä ilmoitus siitä verottajalle. Kyse on tässä tapauksessa saajalleen veronalaista tuloa, mikäli näitä matkoja ei voida esittää käytetyn työmatkojen hyväksi.
Jokainen voi taas arvata, että mitenköhän tässä on oikein käynyt. Tätä kun tarkastelee oikeastaan valvonnan kannalta korkeimmasta kohdasta eli VTT:n kautta. Mikä tarkoittaa VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO, heidän pääjohtajansa Tytti Yli-Viikari ei ole pelkästään viikari sukunimeltään vaan myös luonnostaan. Häneltä kun on nyt kysytty asiaa lehtien toimesta useaan kertaan, niin hän tekee kuten loistavat esimiehet ja kantaa vastuun teoistaan, eli ohjaa keskustelut toisaalle hoidettavaksi. Todennäköisesti siten, että kielto hänen henkilökohtaisista asioista on annettu viraston osalta vastaajalle. Joku voisi sanoa, että toiminta on aika mulkkumaista, mutta en sorru siihen.
VTT osalta on vielä sellainen touhu, etteivät edes tiedä mitä on sanottu ja milloin. Onko lentopisteitä käytetty työmatkoihin? ei ole, kun ei ole voinut. Matkanjärjestäjältä kysyttäessä, niin vastaus on kyllä. Onko Finnair Plus pisteitä käytetty omiin menoihin, niin vastaus on että ei tiettävästi muistikuvan mukaan ole.
Viraston jonka pitäisi vahtia, että asiat menevät valtion puolellakin oikein, niin käyttää porsaanreikää ihan reikäpäänä hyväksi.
Eduskunnassa kolmen kärkeä pitävät naiset ja melko suurella marginaalilla. 1. Tytti Tuppurainen (SDP) ja vaikuttaa siltä, että Tytti kuin Tytti, niin lentopisteiden ansiosta saadaan nimi lehteen. 2. Katja Hänninen (Vas) ja kolmantena Anu Vehviläinen (Kesk.). Naisen Finnair Plus pisteet ovat haitarilla 980 000 – 900 000 lentopistettä.
Vertailuna jos ajatellaan että lennän Finnairin koneella Syyskuussa 6. päivä 2021 Helsinki- New York. Teen sen business luokassa, niin tämä maksaa 1400 euroa yhteensä.
Mutta jos teen varauksen economy ja tarkemmin economy ligh luokassa, niin pääsen hintaan 585 €.
Hinnat tarkistettu 20.2.2021 Finnairin sivuilta.
Eli jos nyt Tytti tekee saman tempun, että hän käy katsomassa, että paljonko Business luokka lennolle maksaa. Tulee siihen tulokseen, että kun hänellä on kerta näitä Finnair Plus pisteitä, niin hän voisi käyttää niitä matkustusluokan korottamiseen.
Toisin sanoen, hän voisi varata edullisimman matkan mitä kyseiselle reitille Finnairilta löytyy ja tehdä siitä matkustusluokan korotuksen Business luokkaan. Tämä operaatio maksaa Tytille tässä tapauksessa 50 000 pistettä per suunta, joten 100 000 pisteellä jotka todennäköisesti ovat kertyneet TYÖ matkoista tai eduskunnan maksamista lennoista (jotka muuten ovat veronmaksajien rahoja).
Hän nettoaa tällä tempulla itsellensä 800 euron hyödyn, nyt pitää vielä huomioida se, että nämä hinnat on katsottu Korona aikana. Sanoisin, että jos Finnairilta saa tai sai ennen koronaa syyskuussa lennot business luokassa 1500 eurolla, niin väitän, että sai ne halvalla.
Tytillä on pisteitä lähemmäksi miljoonalla, joten hänen verotettava hyöty tässä tapauksessa on 10 X 100 000 pistettä ja yksi kerta on 800 euroa, eli 8000 euron hyöty.
Kaikki jotka hyödyntää Finnair Plus pisteitä tai jonkun muun lentoyhtiön pisteitä tietävät, että tämä on vielä vain osa totuutta ja hyötyä. Paljon matkustavilla kertyy tasopisteitä (tier), joilla voidaan katsoa että paljonko lennot ylipäänsä kerryttää pisteitä.
Tavallinen perhe lentää sen verran lentoja, että he käytännössä ovat aina Basic luokassa. Päästääkseen Silver luokkaan, tulee tasopisteitä olla vähintään 30 000 tai 20 reittilentoa.
Gold jäsenyys vaatii 80 000 tasopistettä tai 46 reittilentoa.
Platinum 150 000 tasopistettä tai 76 reittilentoa ja viimeinen korkein taso Platinum Lumo 450 000 tasopistettä joista vähintään 350 000 on Finnairin lennoista saavutettu tai 150 reittilentoa joista 100 Finnairin koneilla.
Tasopisteitä kertyy samalla kuin lentopisteitäkin, mutta niiden lukumäärä vaikuttaa siihen, että millä jäsentasolla oikein on. Esimerkiksi paljon lentävä vaikka kansanedustaja tai VTT pääjohtaja saa nopeasti kasaan vuoden aikana tason joka vastaa Gold tasoa ja todennäköisesti jopa Platinum tasoa.
Mutta pelkästään Gold tasolla jäsen saa seuraavat edut: Enemmän matkatavaroita lipunhinnalla, erikoismatkatavarat esim. golf välineet ilman lisähintaa. Nopeampi lähtöselvitys ja Lounge (tämän arvo muutaman kympin per matkustaja), 60 minuutin maksuton internet. Pisteitä kertyy 15 % enemmän kuin basic luokassa.
Valtion piikkiin kun lentää, niin saa pisteitä, saa tasoja saa paremman lähtötilanteen kuin muut, kun hommat valtiolla päättyy.
Ratkaisu
Mikä tässä on niin hankalaa sitten, miksi tämä on ongelma? Ei miksikään koska tämä ei ole ongelma, jos asia hoidettaisiin kunnolla. Ettei tarvitse Finnair Plus ja valtionhenkilöstö olla näistä asioista lehtien palstoilla, niin ongelma on helppo hoitaa. Valtionhommissa oleva, niin julkista tietosi Finnair Plus pisteistä ja lentohistoria mistä pisteitä on koostunut. Näin ilmoitat tiedot verottajalle ja lehdelle sekä maksat näistä aiheutuneet mahdolliset veroseuraamukset.
Toinen ratkaisu on se, että kun varataan lentoja mitkä veronmaksajat maksaa, niin lennon voi varata myös ilman Finnair Plus jäsenmerkintää. Ei Finnair jätä asemalle henkilöitä joilla ei ole jäsenyyttä ja sitä ei tarvitse lentoa varten ilmoittaa jos kerta kyse ei ole henkilökohtaisesti maksetusta matkasta.
Tässä vähän näkee sen, että kun on valtiolla töissä ja hieman isommassa positiossa, niin nämä pienet asiat menevät melko kauniisti ohi kuin vesi hanhenselästä. Se että joku myy kirpputorilla 5000 € vuodessa voi joutua verottajan hampaisiin isona veronkiertäjänä tai jos naapuri käy ajamassa naapurustossa pihat ja tiet saaden siitä lapaseen satasia tai tonnin, niin koko pienpitäjä on harmaantalouden suuri huijari.
Eli yksinkertaisesti jos et itse matkaa kustanna, niin et Finnairin Plus jäsenyyttä ilmoita. Tämän luulisi yksinkertaisenkin, joita en ainakaan toivo valtion johtohommissa olevan ymmärtävän.
Hinnat, jäsenedut Finnair plus palvelusta finnair.fi
Muut lähteet Iltalehti