6 hyvää syytä käyttää kauppakassipalveluita

Olen aikaisemminkin hehkuttanut tätä kauppakassipalvelua ja pakko on todeta taas tämän päivän jälkeen, että kuinka mahtavasta konseptista oikein kyse.

Tässä 6 hyvää syytä käyttää kauppakassipalveluita

1. Säästää aikaa

Aivan kurko! Mikä oli se ainoa resurssi jota ei edes Bill Gates saa mistään lisää vaikka kuinka maksaisi? AIKA! Perinteisten viikko ostosten tekeminen, jolloin kaupasta haetaan 90 %.ti samoja tavaroita kuin viime viikolla on täysin turhaa ajanpolttamista.

Esimerkki omasta edellisestä kauppakassipalvelun hakukerrasta:

  • Tekstiviesti, että tavarat on noudettavissa
  • Klo 14:45 lähdin hakemaan
  • Klo 15:23 olin kotona ja mukanani oli 5 kassillista ruokaa
  • Haku reissulla kävin myös täyttämässä tankin täyteen, joten karkea ajan säästö tässä tapauksessa oli n. 1 tunti

Nyt tällä reissulla hain kaikki yksin, normaalisti viikko ostoksiin menee kahden aikuisen aika.

2. Budjetointi

Toinen hyvä pointti, eli kun kotona paria päivää aikaisemmin katsoo, mitä tarvitaan kaupasta, niin todennäköisesti heräteostoksia ei tule kovin paljoa hankittua. Tällä tavoin pysyy budjetissa paremmin kun itse käymällä kaupassa.

3. Helppous

Asioiminen on tehty ainakin S-ryhmän puolelta helpoksi. Ruokaostokset tilataan päivää kahta aikaisemmin verkkokaupan kautta, ensimmäiseksi valitaan missä liikkeessä halutaan asioita tai noutaa ostokset. Tämän jälkeen aletaan täyttämään ostolistaa, mikäli on aikaisemmin tehnyt ostoksia, niin edellinen ostolista on valmiina muistissa.

Meidän perheessä tykätään asia ratkaista siten, että otamme edellisen kerran ostolistan ja lisäämme siihen mitä tarvitsee, toki samalla myös poistamme ne, mitä ei tarvitse hankkia.

4. Hinta

 

Se miksi ihmiset eivät todennäköisesti arvosta tätä palvelua niin kuin pitäisi, perustuu tähän hintaan. Hinta keräilylle on 5-8 euron välillä, riippuen kuinka täynnä kyseinen aikarako oikein on ja miten suosittu noutoaika on kyseessä.

Mutta jos mittariksi otetaan kohta 1. ja lasketaan, että paljonko laskisin omalle ajalleni hintaa, niin todennäköisesti minä ja varmaan myös sinäkin päädyt siihen, että aika on arvokkaampaa kuin 8 €?

Kuten kohdassa 1 mainitsin, niin tuolle reissulle olisi molemmat vanhemmat joutunut lähtemään, joten onko kahden aikuisen tunti halvempi kuin 8 €? Itse mieluisasti maksan kyseisen summan siitä, että säästän tunnin aikaa, koska minulle tämä on säästettyä rahaa.

5. Laatu

Toinen syy miksi ihmiset vierastaa tätä on varmaan se, että osaako keräilijä poimia niin hyvin kun itse poimisi tuotteet?

Tässä olen reilun vuoden käyttänyt tätä palvelua ja omalta osaltani ei ole vielä kertaakaan tullut sellaista vastaan, että tuote olisi silminnähden heikkolaatuinen. Oma näkemykseni on, että vähintäänkin yhtä hyvin kauppakassipalvelun kerääjä näitä on kerännyt, kuin olisin itse tämän tehnyt.

Palvelua käytettäessä voidaan aina merkitä, että jos jotain tuotetta ei esimerkiksi voida korvata, joten jos on merkkiuskollinen jollekin tuotteelle, niin tämän puuttuessa ei saa korvaavaa tuotetta.

6. Ei jonoja!

Toki suomalaiset rakastavat jonottaa, me ollaan jonottaja kansaa. Tässä suhteessa haluan olla erilainen, minua ärsyttää kaikkein eniten juuri se, että joutuu seisomaan täysin tyhjänpanttina jonossa.

Odottaa edellisen asiakkaan tavaroiden laittamista liukuhihnalle ja jos satut vielä osumaan kassalle, joka on elämääkin hitaampi, niin eihän siinä mene kuin hermot. Sitten jos vielä jäädään suustaan kiinni vaihtamaan eilisen päivän kuulumiset, niin meikäläisellä on ainakin painekattila paineistumassa.

Mikäli rakastat jonottamista, niin kauppakassipalvelut eivät ole sinua varten.

Tässä oli 6 hyvää syytä käyttää kauppakassipalveluita, mitkä itselleni tuli mieleen. Toki syitä on varmasti paljon enemmän, myös huonojakin puolia palvelusta vielä löytyy. Omasta mielestäni kuitenkin, nämä hyvät puolet ovat monin kerroin parempia kuin huonot.

Ei meidänkään perheessä ihan joka viikko tätä käytetä ja usein syynä on oma saamattomuus siihen, ettei ole tarpeeksi ajoissa liikkeellä tekemässä tilausta, mistä johtuen ei ole aikaikkunoita joihin tilauksen saisi istutettua.

Välillä joutuu joka tapauksessa käymään kaupassa hakemassa täydennystä, mutta viikoittaiseen ostosten tekemiseen voin suositella kaikille kauppakassipalvelun käyttämistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *