Viikon swing treidaukset 21.2.2021 
Tällä viikolla tuli myös avattua kaksi uutta long positiota, kun määritellyt rajat täyttyivät.
Katsotaan ensiksi mitä tuli ostettua ja seuraavaksi mikä on avoimien tapausten tilanne.
Metso Outotec

Olin asettanut Metsolle ylälaatikon siten, että tämä kuvaa tukitasoa minkä ylitse tulee kurssin päätyä viikon päätteeksi jotta osto voidaan ottaa. Siinä kävi sitten niin, että viikko päättyi ostoon hinnassa 9,085 €. Kurssiliike näyttää mukailevan trendiä jota kuvastaa pinkkiviiva ja on ylitse 30 viikon liukuvan keskiarvon. Se mitä voisi olla enemmän, on volyymi vaikka Metso Outotec julkisti samalla viikolla tuloksensa.
Stop loss taso on asetettu pinkinviivan alapuolelle ja tavoitehinta 10,50 tasolle.
Metso Outotecia on myös normaalissa sijoitussalkussa.
New York Mortgage (NYMT)

Tässä sama juttu kuin Metson osalta, eli puhkaisi asettamani tukitason viikon päätteeksi. On ylitse 30 liukuvan ja etenee trendin mukaisesti ylös. Sama vika koskee tätäkin, eli volyymia olisi saanut olla enemmän ja huolta aiheuttaa ensi viikolla tuleva tulosjulkistus. Yleisesti katsottuna, niin nämä REIT osakkeet eivät ole päässeet samaan vauhtiin kurssirallissa kuin muut kohteet, eli eiköhän raha ala löytämään näitäkin kohteita jatkossa paremmin.
Osto tapahtui hintaan $4,069 ja SL taso $3,66 tasossa joten tavoitehinta on silloin $4,70 kohdilla.
Omistan NYMT reit kohdetta myös normaalissa sijoitussalkussa.
Avoimien kohteiden tilanne
Avoimia kohteita on nyt swing treidauksessa 7 kappaletta ja kohta on tähän varatut pääomat käytetty, joten muutama kohde voi seuraavien viikkojen aikana tulla vielä lisäksi.
Listauksessa on esitetty positiot samalla tavalla kuin viime viikolla: ostopäivä, kohde, ostohinta ja mikä hinta nyt.
4.2.21 HKScan osto 2,36 € ja hinta nyt 2,22 € (-5,93 %)
5.2.21 Raisio osto 3,67 € ja nyt 3,725 € (+1,49 %)
5.2.21 Starwood (STWD) osto $20,43 ja nyt $22,10 (+8,17 %)
5.2.21 Nokian renkaat osto 32,30 € ja nyt 29,47 € (-8,76 %)
12.2.21 UPM osto 32,23 € ja nyt 31,97 € (-0,8 %)
19.2.21 Metso Outotec 9,085 € ja nyt 9,085 €
19.2.21 New York Mortgage (NYMT) osto $4,069 ja nyt $4,09 (+0,51 %)
Näyttää siltä, että osa on menossa aivan väärään suuntaan ja osalla pyrkimys sinne mihin on tahtotilakin. Kohteista luonnollisesti HK ja Nokian Renkaat ovat lähellä SL tasoja, mutta tulevina viikkoina voi tilanne muuttua.
Esimerkiksi HK osalta vaikka näyttää siltä, että miinusta on paljon taulussa, niin viikkotasolla ollaan kuitenkin ihan heilahtelu välissä eikä vielä siinä ainakaan näytä siltä, että olisi mitään voimakasta trendin kääntymistä nähtävillä.
Renkaiden osalta tilanne on pahempi, trendi viiva meni puhki viime viikolla mikä voisi kieliä siitä, että suunta kääntyy. Macd indikaattori on kääntynyt laskuun, mikä tukisi tätä näkymää ja siihen lisättynä toissa viikon heikko tulos. Tasossa 28,2 ja 28,7 on näkemykseni mukaan vahva tukitaso, missä käytiin viime viikolla ottamassa kosketus.
Ensi viikko näyttää, että mihin suuntaan kehittyy ja jos aletaan sahaamaan 29- 32 euron välillä, niin 30 liukkari nousee ja tulee asettamaan kurssille painetta tehdä läpimurtoa suuntaan tai toiseen. Mahdollista on myös se, että jos kurssi menee 28 lävitse, niin kurssista voi lähteä helposti vielä nopeasti pari euroa pois. Näkisin seuraavan tukitason majailevan 26 tasossa.
Suosittelen lukemaan näitä varauksella, koska edelleen myönnän olevani täysin noviisi treidaamisen maailmassa ja opettelemassa tämän saloja. Mikäli olet itsekin uusi, niin älä minun neuvojeni mukaan tee treidaus päätöksiä ainakaan tässä vaiheessa. Koska silloin tilanne on äkkiä se, että sokea taluttaa toista, eikä se ole sinulle ihan optimaalinen tilanne. Tämä on itselleni lähinnä opetusmatkaa kirjoittaa näitä kokemuksia sekä ajatuksia blogiin ja varmistaa sen, että pyrin pysymään valitsemalleni strategialle uskollisena.