Viikon 15 kaupat ja swingit 17.4.2021

Viikon 15 kaupat ja swingit 17.4.2021

 

Se aika viikosta kun käydään lävitse mitä kuluneen viikon 15 aikana on oikein tapahtunut.

Kyllähän tuona aikana kauppaa tuli tehtyä, joista suurin osa oli ostoja pitosalkkuun, mutta aloitetaan kuitenkin ensimmäiseksi viikon 15 ainoasta swing treidi kohteesta ja sen kohtalosta.

UPM

Niin siinä lopulta kävi, että UPM meni stop loss tasoon viikon 15 aikana ja tarkemmin sanottuna 14.4.21. Myyntihinta oli 30,55 € ja kappaleet juurikin ne 30 mitä olin tähän swing treidiin ottanut. Joten tässä kävi niin, että osto – myynti muodosti tappiota 1,68 euroa per osake, mikä tekee 30 osakkeella yhteensä 50,40 euroa. Päälle toki kaupankäyntikulut, mutta tässäkin piilee sellainen asia mikä oli mm. Lassilan ja Tikanojan kanssa, että osto on tapahtunut jo 12.2. joten myös nämä treidi osakkeet olivat oikeutettuja osinkoon.

Osinkoa UPM maksoi 1,30 per osake tämän huhtikuun aikana, joten todellinen tappio oli ainoastaan 0,38 € per osake eli reilu pari kymppiä. Toki kun voittoa haetaan, niin ei ollut optimi treidi ja siinä mielessä nämä osingot ovat pieni lohtu kokonaisuudessa vaikka kiitollisena otetaankin vastaan.



Sinulla on 24 tuntia aikaa joka ikinen päivä, käytä edes puolikastunti per päivä siihen, että kehität itseäsi lukemalla. Asia mistä et välttämättä tänään tiedä vielä mitään, niin tiedät siitä melkein 200 tunnin verran vuoden päästä. Aineisto tätä varten kannattaa hankkia Adlibriksestä.


 


Viikon 15 holdaus kaupat

AGNC Invest Corporation

Tätä ostettiin viime viikollakin ja AGNC:tä ostettiin myös tällä viikolla, eikä vain kerran vaan kaksi kertaa. Tällä viikolla tuli melko hyvin ”ylimääräistä” rahaa käytettäväksi, niin tuli tehtyä isompia kerta kauppoja holdauksen näkövinkkelistä ja yksi niistä isommistakin ostoista osui AGNC Reit kohteeseen.

Ensimmäinen osto 14.4.21 hintaan $17,42 ja kappaleita 55. Ostot tapahtui UPM swing myynnistä vapautuneilla varoilla. Tarkoitus olikin, että kun swingeistä pääomia vapautuu niin niitä tulen ohjaamaan holdaukseen, ettei swing treidit ala sitomaan pääomia liiakseen.

Tavoittelen, että swingien osalta pääomien sitovuus olisi n. 5000 euron luokkaa, mikä mahdollistaisi pari-kolme swingiä kerrallaan.

Toinen osto 15.4.21 hintaan $17,34 ja kappaleita 220.

AGNC osalta perustelut on samat kuin viikko sitten, ei tämän kohteen tilanne viikossa ole oikeastaan muuttunut yhtään. Toki arvo noussut $0,3-0,4 mutta tunnusluvuissa muutos on ollut pieni. Hyvä osingon maksaja ja tekee tämän kuukausittain, näin varmistuu rahavirta myös tarvittaessa muihinkin kohteisiin.


Sijoittamiseen voin vilpittömästi suositella Nordnetin palvelua, olen itse käyttänyt tätä jo 15 vuotta ja olen ollut tähän tyytyväinen. Edulliset kustannukset, laaja ja Suomenkielinen palvelu on asioita joita itse arvostan.

 


 


Prospect Capital Corporation

Osto 15.4.21 hintaan $7,97 ja kappaleita 480. Ihan sama homma kuin AGNC kanssa, niin Prospectia on tullut ostettua myös viime viikolla ja tästä syystä myös tällä viikolla tapahtuneissa ostoissa oli samat perustelut kuin viime viikolla.

Hyvä osingon maksaja, maksaa osingon kuukausittain. Tunnusluvut hyvällä tasolla ja luottamusta siihen, että tilanne vielä tulevina kuukausina paranisi talouden piristyessä.

Annaly Capital Managment

Osto 15.4.21 hintaan $8,82 ja kappaleita 440. Tosi tylsää on toistaa rikkinäistä levyä, mutta sama juttu kuin ylläolevissa. Ostettu jo viime viikolla ja tämän viikon ostoksissa on ihan samat perustelut. Lyhyesti sanottuna, hyvä osingon maksaja ja tunnusluvut kohdillaan. Osinko tulee neljä kertaa vuodessa, eli niin sanottu kvartaaliosingon maksaja.

Näiden isompien REIT hankintojen myötä, tämän viikon oletettu osinkotuotto kasvoi n. 750 € vuodessa, mikä tekee yli 60 euroa kuukaudessa lisää osinkoja.

Ostojen jälkeen on Prospectin osuus noussut omistuksissa neljänneksi suurimmaksi ja tämän lisäystä tulee harkita tarkkaan, ettei painoarvo nouse liian suureksi. Myös Annaly ja AGNC ovat nousseet viime aikoina painoarvoillaan kohtalaisen paljon, kaiken kaikkiaan REIT kohteet näyttelevät jo kolmanneksen roolia kaikista omistuksista joten jossain kohtaa tulee katsoa, että lisäyksen kohdistuvat hajautusmielessä muihinkin kohteisiin.

Tosin tavoite on saada nyt osinkovirtaa vahvistettua ja siinä mielessä nämä REIT kohteet vain ovat äärimmäisen tehokkaita, mutta hajautusta ei pidä väheksyä koska se on oikeastaan ainoa tapa vähentää riskiä sekä saavuttaa ns. ilmainen lounas jos sellaisesta voidaan ikinä edes puhua.

Otetaan tähän loppuun taas yhteenvetoa treideistä, mitkä ovat vielä auki, mitkä sulkeutuneet sekä mikä on lopputulema kun viikko 15 on takana.


 


Sijoittaminen kiinnostaa, mutta et osaa? Mitä jos lukisit vai eikö ole aikaa? Tee itsellesi palvelus, mene tästä Storytelin sivuille ja rekisteröidy siellä ja ala ottamaan asioista selvää kuuntelemalla jo tänään.


 


4.2.21 HKScan osto 2,36 € ja myynti 23.2.21 hintaan 2,125 € (tappio 11 %) (Viikko)

5.2.21 Raisio osto 3,67 € ja myynti 1.4.21 hintaan 4,19 € (voitto + 14,2 %) (Viikko)

5.2.21 Starwood (STWD) osto $20,43 ja nyt $25,51 (+ 24,9 %) (Viikko)

5.2.21 Nokian renkaat osto 32,30 € ja nyt 31,69 € (- 1,9 %) (Viikko)

12.2.21 UPM osto 32,23 € ja myynti 14.4.21 hintaan 30,55 € (tappio – 5,2 %) (Viikko)

19.2.21 Metso Outotec 9,085 € ja nyt 9,68 € (+ 6,5 %) (Viikko)

19.2.21 New York Mortgage (NYMT) osto $4,069 ja nyt $4,49 (+ 10,3 %) (Viikko)

24.2.21 MU osto $91,64 ja myynti 25.2.21 $88,36 (tappio 3,6 %) (Päivä)

26.2.21 Sampo osto 36,91 € ja myynti 5.3.21 hintaan 35,80 € (tappio 3 %) (Viikko)

10.3.21 Telia osto 3,54 € ja myynti 25.3.21 hintaan 3,73 € (voitto + 5,4 %) (Päivä)

10.3.21 Lassila ja Tikanoja osto 14,40 € ja myynti 19.3.21 hintaan 13,98 € (tappio 2,9 %) (Päivä)

22.3.21 Kemira osto 13,54 € ja myynti 25.3.21 hintaan 13,21 € (tappio 2,4 %) (Päivä)

25.3.21 PSEC osto $7,67 ja myynti 7.4.21 hintaan $7,98 (voitto + 4 %) (päivä)

26.3.21 Fortum osto 23,35 € ja myynti 30.3.21 hintaan 22,60 € (tappio -3,2 %) (päivä)

26.3.21 O osto $64,04 ja nyt $67,02 (+ 4,7 %) (päivä)

 

Yhteenveto:

Tulos treidaamisesta on nyt tällä hetkellä siis seuraavalainen

Ei huomioitu osittaisia myyntejä Starwoodista tai New York Mortgagesta.

Treidit: 15

Voitot: 3

Tappiot: 7

Eurot: -37 €

R: -2

Euroissa tässä huomiona se, että lukuja ei ole muunnettu dollareista euroiksi. Aivan tarkka summa on hieman enemmän miinuksella, kun dollarit laskettu tähän tarkoitukseen 1:1.

Euroissa ollaan vielä jonkin verran tappiolla ja tätä UPM myynti sen pari kymppiä vielä heikensi. Voittavia kauppoja on takana 30 % päättyneistä, mihin en ole toki tyytyväinen. Tosin listalla on Starwood, NYMT ja O sellaisia, missä stop loss on jo tasolla että tappiollisiksi ne eivät käänny. Koska STWD ja NYMT osalta olen osan positioista myynyt pois joten stop lossin tulisi vuotaa kuin seula jos nämä päätyvät tappiollisiksi kohteiksi.

O on huomaamatta itseasiassa noussut yli tavoite hinnan mitä olin tähän pohtinut joten antaa tämän jatkaa nousua ja nyt SL on asetettu tasoon 66,57 mikä oli myös alkuperäinen tavoite hinta. Eli minulla on avoimena vielä 5 kohdetta, joista omien laskelmien mukaan ainakin 3 olisi päätymässä voitolliseksi. Metso Outotec on vahvasti plussalla ja ainoastaan Nokian Renkaat miinuksella. Nokian renkaiden osalta on saatu osinkoja 0,6 per osake mikä tekee vajaa 20 euroa tähän swing kohteeseen kohdistuen. Tämänkin osalta tappio on jäämässä lähtökohtaisesti pienemmäksi kuin alun perin oletettu.

Ehkä parasta on tehdä niin, että nämä viisi kohdetta kun on saatu ”maaliin” niin tehdään yhteenveto ja valitaan siitä sitten se oma tyyli millä jatketaan. Julkistan oman säännön myös tänne, niin se pakottaa minut pysymään siinä entistä paremmin.

Loppuun vielä muistutusta siitä, että nämä eivät ole osto tai myynti suosituksia, teen kauppoja oikealla rahalla ja voitot sekä tappiot tuntuvat niille kuuluvalla tavalla ilon tai pettymyksen fiiliksinä. Mielenkiinnosta olisi kiva kuulla myös, miten sinä sijoittamiseen suhtaudut? Oletko treidaaja, teetko holdaus mielessä sijoituksia vai oletko kaltaiseni hybridi sijoittaja jolla treidaus ja tämän opetteleminen on mauste osana isompaa sijoitussuunnitelmaa?



Aika on ainoa resurssi, mitä en koskaan saa takaisin. Siksi työmatkoilla, treenatessa ja kotiaskareita tehdessä kuuntelen Storytelin äänikirjoja. Sijoittaessa ja säästämisessä tukeudun Nordnetin palveluun, koska minun ei tarvitse tuhlata kallista aikaani veroraporttien kanssa. Iltaisin ennen nukkumaan menoa on hyvä rauhoittua kirjan parissa, joista parhaat saa aina Adlibriksestä. Suosittelen itse näitä, koska myös käytän näitä.


 


 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *