Viikkokatsaus 45/2021

Viikkokatsaus 45/2021

 

Tällä viikolla ei suuremmin tapahtunut mitään, ainakaan mikä liittyy ostoihin tai myynteihin. Tällä viikolla tosin on ollut työnalla rakentaa tai tarkemmin sanottuna tarkentaa omaa arvonmääritysmallia. Olen käytännössä koko sijoittajauran mennyt melko samanlaisella mallilla ja tätä voisi olla hyvä pikkaisen freesata uusiksi.

Koska malli ei ole rikki, niin sitä en ole siis hylkäämässä. Edelleen PE, PB ja osinkotuotto sekä tämän jakoprosentti ovat keskiössä. Tavoitteeni on ottaa mukaan myös muita näkökulmia ja saada nämä kaikki näkökulman harmonisesti sulautumaan yhteen.

Esimerkiksi tällä hetkellä PB luvussa menen hyvinkin suoraviivaisesti vertaamalla yhtiöitä keskenään, kun tiedossa kuitenkin on, että toimiala vaikuttaa hyvinkin paljon siihen, että mitä taseessa on ja kuinka paljon. Tavoite on löytää näille toimialoille hieman omaa kulmaa ja näkymää, täten tehdä vertailua enemmän toimialan sisällä. Nyt jos vertaan vaikka asunto-Reit kohdetta vaikka TietoEvryyn, niin PB luvun osalta ollaan aika kaukana toisistaan. Mutta siinä missä Tiedolla voisi 2-3 PB kerroin olla ihan ok, niin REIT on kyllä siinä kohtaan täysin ylihinnoiteltu.

PE luku on kuitenkin sellainen, missä tulen hakemaan kuitenkin jokaiselta yhtiöltä myös jatkossa melko samanlaista raamia. PE lukuhan kertoo sen, että kuinka kauan samalla tuloksella yhtiöllä menisi maksaa itse itsensä takaisin. Tällä hetkellä raja on ollut halvan kohteen osalta 13 ja jossain noilla kohdilla se tulee olemaan myös jatkossakin.


Kirjoja kaikkiin makuihin edullisesti ja nopeasti toimitettuina saa Adlibriksestä. Omat kirjat olen siksi tilannut heiltä ja voin suositella tätä myös sinulle.


 

 

Todennäköistä on, että tulevaisuudessakaan en ole kasvuyhtiöiden matkassa, mutta harvoin kasvuyhtiö on ollut myöskään osingon maksamisessa kovinkaan ansioitunut. Siitä pääsemme viimeiseen nykyisesti käytettyyn mittariin ja oman kassavirrankannalta tärkeimpään, eli osinkotuottoon.

Osinkojen osalta tulen todennäköisesti pitäytymään tuossa 4 % tuottotavoitteessa, mikä tulisi saavuttaa pääomalle. Tätä näkymää tulee myös viedä eteenpäin siinä mielessä, että tämän hahmottamiseen tulee ottaa myös mukaan edelleen osingonjakosuhde tuloksesta, mutta myös vapaa kassavirta näkymä.

Yhtiö joka tekee tulosta ja olisi tämän osalta oikeutettu maksamaan osinkoa ei sitä voi tehdä, jos kassavirta ei tue asiaa. Osingot tulee kuitenkin edelleen maksaa käteisellä (pääsääntöisesti) ja jos kassavirta on rahaa kuluttava, niin osingon maksut tulevat ainakin tulevaisuudessa olemaan vaikeita jos vapaa kassavirta on heikko.

Vapaa kassavirta kertoo sen, että paljonko yrityksellä käytännössä jää liiketoiminnasta aidosti rahaa sen jälkeen kuin siitä on tehty toiminnan aiheuttamat vähennykset mutta myös investointeihin tehdyt vähennykset. Pelkästään kassavirta antaisi tiedon siitä, että miten paljon normaalit liiketoiminnan kulut rasittaisivat yritystä, mutta jos yritys ei investoi ollenkaan, niin liiketoiminta voi olla auringonlaskun ala.

Tästä syystä vapaa kassavirta on saatava jollain tapaa mukaan laskentaan ja tuota peilata nimenomaan osinkoon. Uutena mittarina olisi myös otettava huomiaan oman pääoman tuotto, minullakin on kasaantunut yrityksiä omaan salkkuuni joilla voi olla räikeästikin miinuksella ROE prosentti. Yritys jolla ROE on alhainen tai jopa negatiivinen on usein myös pärjännyt heikosti pidemmän aikaa, näitä esimerkkejä omassa salkussani on esim. SRV ja Finnair jonka suurin ongelma on toki koronassa.

Yritys jonka ROE on pidemmän aikaa miinuksella, tulee jossain kohtaa omistajan kukkarolle ja yllä mainitutPassiivinen ansainta yritykset ovat jo tehneet sen. ROE on otettava myös uudessa arvonmäärityksessä huomioon ja tälle tulisi määritellä oma tuottotavoite.

Osinkoihin liittyen tulee myös huomioida, ennusteet ja nämä tulisi saada huomioitua myös muiden tunnuslukujen osalta paremmin. Ainakin alkuun aloitan osinkojen ennustettavuudesta ja näiden vaikutuksesta arvoon. Toki mennyt aika kertoo sen, että miten yrityksellä ihan oikeasti oli mennyt ja tulevaisuus on aina hieman vaikeampaa sanoa. Koska iso osa omasta kassavirrasta tulee ja on tavoitteena tulla osingoista, niin myös jatkuvuus tulee huomioida.

Olen valmis tinkimään tämän päivän osakkeen osalta 4 % osinkotuotosta jos vastaavasti yritys on omalla historiallaan osoittanut, että osinko on turvallinen (toki myös omien tunnuslukujen jälkeen) koska osinkoa on maksettu vuosia. Voin tinkiä vaatimuksesta vielä lisää jos näinä aikoina osinkoa on systemaattisesti jopa nostettu.

Yritys joka maksaa osinkotuottoprosentilla 3 osinkoa ulos tänään 1 euron edestä ja on historiassaan viimeiset 10 vuotta korottanut osinkoaan 0,1 euroa per vuosi. Voidaan todeta, että kasvutahti osingon kasvussa on hidastunut todella paljon, mutta on edelleen tasainen sekä nouseva.

Omistamalla kyseistä yhtiötä 100 kappaletta, niin jos tänä vuonna tulee 100 euroa, niin ensi vuonna odotettavissa olisi 110 euroa. Tämä on kuitenkin 10 % vuotuinen kasvu, mikä kasvattaisi omaa osinkovirtaa melko varmasti inflaatiota nopeammin. Yritys joka maksaa nousevia osinkoja on tyypillisesti myös kasvattanut omaa arvoaan. Esimerkin mukaisesti yritys maksaisi tänään 33,33 euroa kappaleelta joten samalla tuottoprosentilla seuraavana vuonna tämä maksaisi 36,67 euroa.

Voi olla, että yritys ei pääse koskaan siihen, että tämän osinkotuottoprosentti olisi 4 tai korkeampi sen hetkiseen hankintahintaansa nähden. Mutta se voi olla sitä tulevaisuudessa siihen sijoitettuun pääomaan verrattuna.


Voin suositella säästämisen ja sijoittamisen aloittamista Nordnetin kautta. Palvelut varmuudella Suomeksi ja myös Suomen verotushuomioitu, mitä muuten eivät markkinoiden edullisimmat palveluntarjoajat useinkaan tarjoa.


 

Tämän kaltainen rypistys on siis alla, jonkin verran on myös työrintamalla muutoksen tuulet käynnissä, koska työyhteisössä alkoi YT neuvottelut. Tässä kohtaan ei tietysti ole tiedossa mikä on oma kohtaloni, mutta sen aika varmasti näyttää. Kuten olen jo aikaisemmissakin viesteissäni todennut, niin oman tavoitteeni osalta olen jo loppusuoralla ja uskaltaisin väittää, että tekemällä vielä tiukennuksen omiin kulutuksiin ja menoihin saisin kiinteät kulut jo nyt alle nykyisen osinkovirran.

Tässä ei kannata sen enempää edes mennä asioiden edelle, mutta näinä aikoina voisin kuvitella, että olen uhan alla olevista työntekijöistä aika levollisin mielin sen puolesta, että kävi niin tai näin, niin uskon asioiden lopulta kääntyvän parhain päin.

Tästä tuli mieleen loppuun vielä sellainen seikka, että tiedustelin S-pankista asiaa, että mitä jos maksaisin kiinteäkorkoisen lainan pois minkä 2018 vuoden lopussa otin ja minkä verran olisi lopullinen lasku ennenaikaisesta irtautumisesta.

Pankkiin viesti on laitettu jo hyvissä ajoin eikä edes liittynyt tuohon YT neuvotteluihin, mutta nyt toista viikkoa olen odottanut, että saisin vastauksen verkkopankin viestit osioon. Kyseessä on todennäköisesti aivan rutiinikysymys heille päin joten tämän kaltainen odottelu ei minusta ainakaan nosta positiivista asiakaskokemuksen kuvaa silmissäni. Tällä hetkellä jos joku kysyisi, että suosittelisinko S-pankkia laina-asioissa, niin en suosittelisi. S-pankki on minusta markkinoiden paras siinä mielessä jos sinun täytyy pankkitunnuksilla tunnistautua johonkin palveluun, tässä suhteessa heidän mobiilipankki on omasta mielestäni kätevä. Verrattuna vaikka Nordean vastaavaan, missä tulee kirjata kaiken maailman numerosarjat mitä ei enää tässä maailman menossa muista.

Tosin pankkiasioinnin näkövinkkelistä Nordea on sitten oikea pankki ja S-pankki on sitten tunnistautumispalvelu osittainen rahan säilytyslokero. Itse olen ollut S-pankin asiakas jo niiltä ajoilta, kun tämä tunnettiin Tapiola-pankina. Tosin silloin ongelmana oli palveluiden laajuus, mikä oli varmasti seurausta pankin nuoresta iästä. Esimerkiksi meidän perheen ensimmäisen ja myöskin toinen asuntolaina on aloitettu Tapiola-pankista joista saimme silloin parhaat diilit.


Kuuntelen äänikirjoja kymmeniä vuodessa ja useita tunteja kuukaudessa, mutta miten ihmeessä? Aina kun ajan autoa, urheilen, siivoan, leikkaan nurmikkoa, vaihdan renkaita tai mitä vain sellaista, missä olen kädet sidottuina jotain muuta varten mikä ei välttämättä tarvitse isompaa ajatuspohdintaa. Näin saan ”luettua” kymmeniä kirjoja vuodessa ja niin saat sinäkin. Avaa oma Storytel tilisi tästä!


 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *