UPM ja Kemira 25.10.19

On onneksi jotain hyvääkin osavuosikatsauksissa tapahtunut, eli UPM ja Kemira tekivät omissa osavuosikatsauksissaan hyvät suoritukset.

UPM ja KemiraUPM

Katsotaan kaksikosta ensimmäiseksi UPM. Nettotulos pysyi vahvana vaikka toki tämä jäi viime vuoden vastaavasta, tämä muodostaa kumulatiiviseksi tulokseksi nyt 2,62 € mikä taas kääntyy P/E luvuksi 11,3. P/B luku on osarin jälkeen 1,6 mikä ei ole tehtaita ja reaaliomistusta omistavalle yhtiölle mitenkään korkea.

Osinkotuotto on 4,4 % kohdilla, mikä on hyvä tuotto ja UPM: n osalta tulos on sen verran hyvä, että osinkoa on mahdollista korottaa. Nyt voitonjakosuhde on alta 50 %.a.

Toki UPM:llä on käynnistyviä hankkeita jotka nielevät paljon rahaa, mutta kassavirtoja katseltuna niin tämänkään ei pitäisi olla kovinkaan suuri ongelma. Pelkästään rahavaroja oli kauden päätyttyä n. 2 euroa per osake ja kahdentoista kuukauden syklistä UPM on onnistunut rahavarat tuplaamaan.

Minusta UPM on kohtalaisen halpa näillä alle 30 euron hinnoilla ja nyt pitäisi uskaltaa ostaa tätä, koska Jussi Pesonen jatkaa vielä toistaiseksi UPM:n johdossa ja hyvä niin.

KemiraKemira

Tarkastelussa UPM ja Kemira, niin otetaan tämä jälkimmäinen myös pika mietintöön. Kemira läväytti odotuksiin ja oikeastaan kaikkiin nähden tosi kovan tuloksen pöytään.

Liiketoiminta tekee hyvää tulosta ja on kassavirrallisesti hyvinkin tuloksellista, mikä on liiketoiminnassa lähtökohtaisestikin hyvä juttu. Viime vuoteen nähden tilikauden voitto melkein tuplaantui, toki Kemira ilmoittaa myös katsauksessaan, että pieni vaikutus on myös IFRS laskentavan muutoksessa, mutta vaikutus tällä on joitakin prosentteja.

Osavuosikatsauksen jälkeen Kemiran P/E liikkuu 17 kohdilla ja tässä selittää eniten se, että kurssi nousi osaripäivänä 5 %.a. P/B luku on 1,84 ja Osinkotuotto 3,6 %.

Tunnusluvuilla katsottuna, niin Kemira alkaa olla omasta mielestäni omassa arvostusputkessa. Tarkoitan tällä, että hinta ei ole liian halpa, mutta hinta ei ole perusteettoman kalliskaan. Asettelisin Kemirassa hintaa 15 haarukkaan, jos jonkinlainen taso tulisi katsoa. Omissa ajatuksissa Kemiran ostohinta on alle 13 euron kohdalla ja myyntiä kun kurssi on 19 yli.

Yhteenveto

UPM ja Kemira olivat omassa salkussani hajautuksella saatu hyöty, koska Nokia julkisti oman jopa suuren pettymyksen aiheuttaneen osavuosikatsauksensa. Tässä huomaa, että hajautuksella voidaan myös hakea ns. turvaa suurimmille tiputuksille.

Ilman hajautusta olisi Nokiasta saanut äkkiä itselle 25 % negatiivisen muistutuksen, joten tärkeä muistutus on siinä, että muistakaa pitää huolta myös hajautuksesta, mutta siinäkin järki mukana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *