Toukokuu 2020

Toukokuu 2020

 

Tässä on viimeisin listaus tehdyistä kaupoista helmikuusta toukokuuhun.

Siitä on pari kuukautta kun olen viimeksi listannut omat tehdyt treidit ja tässä välissä on tapahtunut joitakin muutoksia. Viimeksi jo mainitsinkin kun kirjoitin tuskaisesta treidaamisesta, että olin seurantaa hieman viilannut siten, että antaa paremman kokonaiskuvan miten treidaan.

Tein korjaavan muutoksen R lukemiin ja korjasin kokonaisuuden siten, että yksi R on -10 % joten tavoite R on 20 -25 R lukemissa. Koska tarkoitus on käyttää swing tyyliä ja Nordnet Marketsin tuotteita vivulla, niin tämän ei pitäisi olla älyttömän suuri tavoite. Pääsääntöisesti tämä tarkoittaa n. 1 % yksikön muutosta päivässä suuntaan tai toiseen, jos vipuna on 10 tuote.

Yhteenveto

Tämä esimerkki yhteenveto ei ole siis suoraan omasta salkustani vaan näkymä missä jokainen treidi olisi ollut täsmälleen tuon 500 euron kokoinen ja kuinka tekeminen olisi minun treideilläni oikein toiminut.

Todellisessa elämässä omien treidausten kokoluokka on ollut n. 700 euron kohdilla, joten esimerkki ei täten pidä paikkaansa vaikka todella toivoisin. Syy on yksinkertaisesti siinä, että olen oikeasti enemmän pakkasella kuin esimerkkilaskelmassa. Eli taulukossa on todelliset kaupat tuloksineen ja euro esimerkki on viitteellinen.

Mikäli vertaa maaliskuun yhteenvetoa ja toukokuun yhteenvetoa, niin näistä luvuista vertailukelpoiset ovat vain kauppalukumäärät. R tulokset ovat päivittyneet ja seuraavassa seurannassa voidaan verrata tähän toukokuun taulukkoon etenemistä.

Kauppoja kun vertaa, niin maaliskuussa kauppoja oli yhteensä 111 kappaletta kun toukokuuhun mennessä niitä oli kertynyt 155. Keskimäärin kauppojen tekeminen on vähentynyt, mikä on vain oikeasti hyvä juttu. Nytkin kauppoja kuitenkin tulee n. 25 kuukautta kohden joka on paljon ja todennäköisesti yli treidaan tällä hetkellä mikä on tietysti huono juttu.

Voittavia oli maaliskuussa 32 % kaikista, niin toukokuussa 2020 tämä oli tippunut tasolle 30 %.

Eli alussa asettamani tavoite 40 % voittoprosentti on karkaamassa ja toivottavasti saan suunnan käännettyä, koska olen omasta mielestäni lähellä sitä läpimurtoa, että homma voisi alkaa toimia. Toki jossain vaiheessa täytyy tehdä tilinpäätös asiasta ja hyväksyä faktat treidaamisen osalta. Onneksi tämä hetki ei ole vielä lähellä ja voi keskittyä treidaamiseen.

Tässä vielä aikaisemmat treidaus postaukseni

Helmikuu 2020

Maaliskuu 2020

Treidaamisen tuska

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *