Treidaamisen väliaika tulos 12.5.2021

Treidaamisen väliaika tulos 12.5.2021

 

Mikään ei ole parempi aika kuin helatorstai katsoa tuloksia ja tehdä pintapuolinen analyysi omasta treidaamisesta.

Olen kerännyt alkuvuodesta 2020 asti tietoa treideistäni ja merkannut nämä melko tarkasti ylös, että mitä on ostettu, mitkä kaupankäyntikulut ja mikä oli tulos sekä tuotto.

Viimeinen swing treidi myös päättyi eilen illalla, niin nyt on enemmän kuin hyvä hetki lyödä luvut kauppojen osalta kokonaan pöytään. Palaan viikko katsauksessani paremmin tämän viikon kauppoihin ja swingiin tämän viikon lopulla.

Treidaus tavat

Olen itselläni nimennyt eri tavat seurantaani jälkikäteen tätä tekstiä varten sen mukaan jos on ollut käynnissä joku tietty tyyli. Suurin osa tavoista on merkitty tähän tarkoitukseen ”normi” nimellä koska alkuun en mitenkään eritellyt omaan taulukkooni, että mikä tapa tai suunnitelma on oikeasti käynnissä.

On toki tuolloinkin ollut suunnitelma ja ajatus jokaiseen treidiin taustalla, mutta en nyt pysty jälkikäteen erittelemään, että mitä missäkin on hyödynnetty. Onko ollut liukuvat keskiarvot, Macd, RSI, tuki ja vastustasot, on myös testattu Ichimokua ja Heikin Ashi sekä paljoa muutakin.

Annan heti vinkin jos alat itse kokeilemaan treidaamista, että tee ainakin seuraavat:

  1. Suunnitelma
  2. Merkkaa treidit ylös
  3. Kirjaa mikä aikaväli, tyyli ja indikaattorit (jos niitä on) käytössä

Koska tuo helpottaa myöhemmin omaa analysointiasi siitä, että mikä toimii ja mikä ei toimi. Backtestaus on myös tärkeää, koska se korjaa ainakin heti kuolleena syntyneet ajatukset pois.

Omat merkinnät siis olivat seuraavat:

– Normi

– Weekly

– Day

– 5 min


 


On totta, että lukeminen kannattaa aina! Kirjat edullisesti ja nopeasti toimitettuna saa Adlibriksen kautta.


 


Normi

Normipäivä… ei sentään, tämä sisälsi kuten jo aiemmin kerroin hyvin monia eri treidaustyylejä.

Kappalemääräisesti tämä on sisältänyt paljon myös päivänsisäisiä kauppoja joissa pito on ollut yleensä tunneissa. Tästä kertoo se, että suurin osa kaupoista oli tehty johdannaisia hyödyntäen.

Tässä kokonaislukemat

Kauppoja 185 kappaletta

Voitettuja 62 ja hävittyjä 123, eli voittoprosentti 34 %

Keskimääräinen sijoitus per kauppa oli 609 euroa

Keskimääräinen voittava kauppa oli 59 € (n.10 %) ja tappiollinen kauppa 40 € (-7 %)

Tulos kaikista yhteensä – 1268 €

Mikäli tarkistelen pelkästään kohteita joissa käytetty johdannaisia, niin kauppoja tuli 160 kappaletta, joissa voittoja 56 joten voittoprosentti näissä hieman parempi eli 35 %. Keskimääräiset tuotot per treidi oli voittavassa 12 % ja hävityssä 9 %.

Oli itselleni hieman yllättävää, että johdannaisilla tulos oli parempi kuin normi treidaamisella.

Weekly

Tämä tyyli oli sellainen, että tässä hyödynnettiin liukuvaa keskiarvoa (30) ja jos kurssi oli sen ylitse, niin viikon lopulla otettiin tästä treidi.

Tämän mallin tulokset olivat seuraavat

Kauppoja 8

Voittoja 4

Hävittyjä 4, eli tässä päädyttiin tulokseen jossa voittoprosentti oli 50.

Tässä mallissa ollaan siis tosi hyvässä tilanteessa vaikkakin otanta on hyvinkin suppea.

Keskimääräinen sijoitus oli näissä kaupoissa 1200 euroa, eli käytännössä tuplat ensimmäiseen vaihtoehtoon nähden.

Keskimääräinen voitto oli 151 euroa ja tappio vuorostaan 59 euroa, joten tässä riskisuhde on lähtökohtaisesti hyvä 2,5.

Lopullinen tulos olikin 372 euroa plussalla, tämä ei muuttunut tässä mihinkään johdannaisia seuraamalla koska mukana ei ollut johdannaisia ollenkaan.

Day

Tämä on samankaltainen kuin tuo weekly, toki tässäkin pieniä muutoksia ja viilauksia tuli matkan varrella, mutta pääpiirteittäin systeemi oli seuraava. Tässä hyödynnettiin kolmea liukuvaa keskiarvoa pääsääntöisesti ema 3,8 ja 30.

Ajatus pidosta oli, että treidi on aktiivinen päiviä ja ehkä muutaman viikon

Kauppoja: 13

Voittoja: 5

Hävittyjä: 8, eli voittoprosentti oli tässä tapauksessa 38%

Keskimääräinen voitto oli näissä 55 euroa ja tappiossa 40 euroa, joten tämä jäi 42 euroa tappiolliseksi kokonaistuloksessa. Näissä johdannaisten osuus oli 4 kauppaa ja niistä voitoiksi päätyi 50 %. Tässäkin oli hieman yllättävää, että johdannaisilla voittoprosentti oli korkeampi kuin kaikissa.

Mutta se mikä tämän kääntää johdannaisten osalta negatiiviseksi on keskimääräiset voitot ja tappiot. Koska voittojen osalta johdannaiset antoivat keskiarvolla ainoastaan 4 euroa tulosta. Kyllä eli kokonaiset 8 euroa oli voittavat yhteensä. Tappioiden osalta taas tulos oli keskimäärin -28 euroa.

Johdannaiset jos tuosta poistaisi, niin kokonaistulos olisi tässä tapauksessa plussalla, toki ainoastaan 5 euroa, mutta plussalla. Tosin voittoprosentti painuisi 33 %, mikä kertoo kuitenkin sen, että voittava kauppa on 2 kertoimessa.

5 min

Tämä sisältää muutamasta minuutista tuntiin kauppoja. Näissä tilanne on se, että kauppoja tuli yhteensä 5. Niistä voittavia oli 2 ja tappiollisia 3, eli voittoprosentti oli 40 %.

Näistä oli kaikki toteutettu johdannaisilla, joten tulokset pysyvät sen osalta muuttumattomana.

Keskimäärinen voittava oli 62 euroa ja tappiollisissa 18 euroa. Tästä muodostui 70 euron kokonaistulos.

 

Yhteenveto

Vaikka ajallisesti ajankohta on pitkähkö, mutta otannat kokonaisuudessaan tuota normia lukuun ottamatta ovat vähäisiä.

Lähden siitä huolimatta rakentamaan strategiaa sen pohjalta, että viikko treidaaminen olisi sitä mitä tullaan harrastamaan tästä eteenpäin.

Tätä tukee se pohdinta, että ajallisesti se on järkevin eli ei syö arjesta paljoa energiaa. Helpoiten seurattava kun ei tarvitse parhaimmillaan kuin maanantaina ja perjantaina tehdä katsaukset.

Kaupankäynti kulut pysyvät aisoissa, kun kauppoja tulee kappalemääräisesti vähemmän ja sijoitussumma voi olla suurempi kun ei tarvitse pohtia, että varoja tulee jakaa muihin.

Jatkossa tulen tavoittelemaan 200 euron voittoa per kauppa, joten maksimitappio olisi kaupankäyntikuluineen 100 euroa.

Mikäli kaupankäynti pysyy jo toteutuneiden lukujen osalta tavoitteessa, niin vuoden aikana jos uusia kauppoja avautuisi 1 per viikko, tulisi kauppoja laskennallisesti 50 kappaletta.

Niistä 50 % menisi voittoihin, mikä tarkoittaisi 25 voittavaa ja 25 hävittyä. Tuo tekisi tulokseksi 2500 euroa vuodessa. Ei paljon, mutta tässä kohtaan ajatellen erinomainen tulos.


 


Sijoittaminen kiinnostaa, mutta et osaa? Mitä jos lukisit vai eikö ole aikaa? Tee itsellesi palvelus, mene tästä Storytelin sivuille ja rekisteröidy siellä ja ala ottamaan asioista selvää kuuntelemalla jo tänään.


 


Treidaaminen yleisesti

Omalta osaltani sanoisin, että jos treidaaminen kiinnostaa niin suosittelen alkuun ns. paperitreidaamista ja siten, että merkkaat kaiken ylös. Huomioit niissä sekä kaupankäyntikulut, osto ja myyntihinnat, asetat stop loss tason sekä myyntitavoitteen.

Hyödynnä backtestausta ja ALOITA OIKEALLA RAHALLA PIENILLÄ SUMMILLA.

Tuo viimeinen on oikeasti tärkein, tiedän että on hankalaa ja rasittavaa treidata pienillä summilla hankkimalla pieniä voittoja. Mutta se on kuitenkin parempi, kuin tehdä sitä suurilla summilla ja hankkia kalliita tappioita.

Olen itse harjoitellut tätä treidaamista hieman sivusijoittamisena kohta 3 vuotta. Olen kirjoittanut, että kuinka mm.treidaus kesä 2019 sujui.

Karkeasti laskettuna, niin olen hävinnyt rahaa tänä aikana noin 4- 5000 euroa. Yleisesti suositellaan sitä, että käytä korkeintaan 2 % kassasta treidaamiseen. Mikäli sinulla on 10 000 euron kassa, niin käytettävä summa saisi olla 200 euroa per treidi.

Sen voisi miettiä vaikka näin, että Nordnet marketsin tuotteista ostaa kohdetta 200 eurolla esimerkiksi hintaan 1 €.

Jos tämän arvo tippuu 0,75 niin kohde myyntiin, mikäli kohteen arvo nousee 1,5 niin tällöinkin myynti.

Toteutuessaan tarkoittaisi sitä, että hävityssä kaupassa menetät 50 € ja voittavassa kaupassa voitat 100 euroa. Teoriassa tilanne on se, että joka kolmas treidi tulee olla voittava. Se miksi tämä liittyy suositukseen, että aloita pienillä summilla on siinä, että jos käytettävissä on 10 000 euron kassa ja häviät putkeen koko kassan. Tappio putken tulisi olla 200 treidiä, mikä taas tarkoittaa sitä, että katki menemisen mahdollisuus on melko olematon ja varmaan todennäköinen signaali sille, että pitää lopettaa ei ole treidaajaksi.

Itselläni suurin syy tappioihin on ollut se, että en ole osannut ja sen myönnän avoimesti. Olen taitoihini nähden treidannut liian isoilla summilla ja suurin tappioni kautta aikain on 2500 $/€ koska hölmöilin.

Otin treidin jossa osakkeen arvo oli 217,97 $ ja ostin tätä 100 kappaletta. Eli olin treidissä kiinni melkein 21 800 dollarin edestä!. Usko jos sanon, niin tuo 21 800 ei kuvasta kassani 2 % vaan tuossa oli käytössä myös melkoinen vipu ja en muista tarkkaan, mutta olisiko jotain 20 luokkaa.

Sain ”vinkin” tästä twitterin kautta kun seurasin yhtä päivätreidaajaa, mutta virhe sinänsä ei ollut siinä että seuraan tätä kyseistä henkilöä, vaan etten ehtinyt laittamaan stop loss toimeksiantoa. Tämä taas kuvasti osaamistani käyttämääni alustaa kohtaan. Tein nämä treidit LYNX Brokerin kautta ja enkä siis syytä heitä tai heidän alustaansa vaan ihan itseäni.

Eli jos olisin ymmärtänyt käyttää 2 % niin vaikka kaikki olisi mennyt perseilleen, niin en olisi voinut hävitä enemmän kuin koko tuon 2 %.

Mikäli sijoittaminen ei ole tuttua ennestään, niin jos joutuisin suosittelemaan tapaa miten rikastua: Treidaamalla tai pitkäaikaissijoittamalla, niin valitsisin aina viimeisen.

Miksi? Kuitenkin pitkäaikainen sijoittaja pärjää keskimäärin parhaiten ja jos oikein laiskana haluat sijoittamisesi pitää, niin hajauttamalla sijoitukset ETF rahastojen kautta eri paikkoihin pääsee kohtuullisen helpolla. Nordnet on muun muassa tässä tapauksessa erinomainen vaihtoehto koska tarjoavat kattavan valikoiman eri ETF kohteita.

Ei ole suositus, mutta oman turvapuskurini jonka tarkoitus on kattaa 12 kk pakolliset menot, on rakennettu käteisen, korko-etf ja raaka-aine sekä osake-etf varaan.



Aloita sijoittaminen Nordnetin kautta jo tänään! Tein itse tämän päätöksen 15 vuotta sitten, enkä ole sitä tähän päivään mennessä katunut. Asiat mitkä eivät ole olleet tuttuja, niin näitä on voinut kysyä Nordnetin asiakaspalvelusta Suomeksi ja vastauksen on saanut Suomeksi.


 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *