Maaliskuun katsaus 2023

Maaliskuun katsauksen aika ja samalla voidaan tarkastella, että miten on mennyt ensimmäinen kvartaali.

Osingot Q1-2023

Ensimmäisen kvartaalin osinkokertymä oli itseasiassa parempi kuin olin osannut odottaa ja tästä suurimman yllätyksen tarjoili Nordea, jonka osinkoa olin odottanut tilille saapuvaksi vasta huhtikuun puolella, mutta se tulikin maaliskuun lopulla.

Kokonaiskertymä kaikkien arvo-osuustilien osalta oli 8860 euroa nettona, mikä tekee kuukautta kohden ihan mukavan 2950 euroa. Tuolla tasolla, jos osingot olisivatkin koko vuoden, niin tilanne olisi mitä mainioin, mutta näinhän se ei valitettavasti ole.

Tulevalle kvartaalille ennustaisin noin 6000 euron osinkopottia, silloin oltaisiin karkeasti viime vuoden tahdissa ja kun muistetaan, että viime vuonna Sampo jakoi suuremman ylimääräisen osingon kuin tänä vuonna tulee jakamaan, niin voin olla tyytyväinen, jos tuo toteutuu.

Jonkin verran pystyn nyt kanavoimaan ostoja enemmän kuin viime vuonna ja tätä kautta osinkotulon odotan pysyvän karkeasti viime vuoden tasossa, mikä oli 28 000 euroa.

Ostot

Maaliskuussa tuli ostoja tehtyä seuraavasti.

Realty Income Corporationia kahteen kertaan, molemmilla kerroilla 14 kappaletta. Ostohinnat olivat 64,70 $ ja 62,63 $.

Simon Property Group samainen kaksi kertaa, ensimmäisellä kerralla 7 ja toisella 8 kappaletta. Ostohintojen ollessa 124,44 $ ja 114,42 $

Jotta ei pelkästään ostoja tehdä Jenkeistä, niin myös kotimaasta tarttui Nordeaa 45 kappaletta, hintaan 10,90. Sampoa 11 kappaletta, hintaan 42,17 sekä Stora Ensoa 40 kappaletta ja hintaan 12,41.

Hankintoihin meni noin 4800 euroa ja näiden vaikutus osinkovirtaan on karkeasti + 280 €/v.

Myyntejä ei tullut yhtään.

Liikunta

Liikunta aktiivisuus on onneksi jatkunut hyvänä, eikä maaliskuu tuonut poikkeusta aikaisempiin kuukausiin. Kertoja kertyi yhteensä 21 kappaletta ja aikaa tuli käytetty yhteensä 1060 minuuttia. Mikä antoi omalle liikuntaindeksille arvoksi 139 %. Kuukauden alkupuolella tuli käytyä hiihtämässä sekä luistelemassa, mutta kevään edetessä molemmat talviharrastukset jäivät kelien jalkoihin.

Tavoitteena on tiputtaa myös painoa kesään mennessä 75 kiloon ja tämä etenee hieman hitaammin mitä alun perin olin ajatellut. Toki mediaanipaino oli tippunut maaliskuussa lukemaan 79,1 kiloa kun se oli helmikuussa 79,8.  Käytännössä suunta on oikea, mutta tiputus on olematon ja menee heilunnan sisälle.

Joulukuussa oli mediaani paino 82,4 kiloa, että siihen nähden on selkeästi nähtävissä laskua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *