Kuukausikatsaus Marraskuu 2021

Tervehdys jälleen pitkästä aikaa, tässä on ollut sen verran kiirettä, että en ole ehtinyt paneutumaan blogin maailmaan.
Koska aika on jatkuvasti kortilla ja sivustolle sisällöntuottaminen vie sitä osaltaan myös, niin olen päätynyt ratkaisuun missä käyn säännöllisesti kerran kuukaudessa edellisen kuukauden asioita lävitse. Lähinnä mitä on ostettu, mitä on myyty ja minkälainen oli osinkovirta kyseiseltä kuukaudelta.
Tyyli ajankäytön säästämiseen
Terävöitin jälleen kerran omaa yhtiöiden arviointimenetelmää ja sitä kautta systeemiä minkä pohjalta tulen tekemään ostokset jatkossa. Sen verran ostojen osalta tulen hyödyntämään teknistä analyysiä, missä liukuvakeskiarvo 200 on merkittävä. Tulen tämän liukuvan keskiarvon osalta tekemään toimeksiantoja mikäli yhtiö on omissa papereissani ostoon tai myyntiin kääntyvässä kulmassa.
Liukuvan keskiarvon tarkoituksena on toimia ajoittajana siten, että jos kurssi on toimeksiannon ajankohdassa päätymässä yli tai alle liukuvan keskiarvon, niin tämä toteutetaan. Yksinkertaistettuna tarkoittaen sitä, että kurssin ollessa yli liukuvan keskiarvon tullaan tekemään osto tai lisäys. Kurssin ollessa keskiarvon alapuolella, tullaan tekemään myynti tai vähennys.
Ajankäytön osalta merkittävin tekijä syntyy kohdassa milloin mahdolliset toimeksiannot tullaan toteuttamaan ja tämä ajankohta on kuukauden viimeinen pörssipäivä. Kyllä merkittävimmät ostot ja myynnit tulen ajoittamaan jatkossa yhdelle päivälle, koska itselläni on tarkoitus hankkia osakkeita pidempään pitoon, niin olen noteerannut sen, että loppujen lopuksi kovin paljon lisäarvoa ei saa sillä, että hyppii ostoissaan ja myynneissään kuin orava pähkinän perässä.
Näin kun itselläni on yksi päivä mihin ajoittaa hankinnat ja osakkeista luopumisen, sekä sen kylkeen melko tarkat näkymät, että kannattaako osakkeessa olla mukana vai ulkona, niin pitäisi helpottaa ajallisesti muuta elämää.
Kuukauden sisällä käytän myös 2kk ATH ja ATL lukuja, missä molemmat toimivat lisätoimeksianto kohtina lisäyksille tai vähennyksille. Näiden tilanteen katson joka tapauksessa päivittäin lävitse, mutta ei tarvitse tässäkään kohtaan tehdä itselle idean myyntiä enää uudestaan, kun on merkittynä omaan taulukkoon kohteet joiden osalta toimeksiantoa lähdetään tekemään.
Tiedätkö omat ferritiini- ja D-vitamiinitasot? Mittaa nyt ilman lääkärin lähetettä!
Uusi arvostaminen
Siinä missä olen melkeinpä viimeiset 15 vuotta mennyt hyvin orjallisesti kiinteillä PE ja PB luvuilla, niin muutin vihdoin arviointia siten, että se ottaa paremmin huomioon myös kyseisen toimialan poikkeavuudet. Esimerkiksi Microsoft on ollut jo vuosia vanhalla systeemillä kallis ja varmaankin merkittävimpänä syynä on ollut korkea PE, PB ja matala osinkotuottoprosentti.
Nyt korona aikaan olisi ollut erinomainen hetki olla Microsoftin kelkassa, mutta en toki ole ollut kuin muutamalla osakkeella henkilökohtaisen salkun osalta. Uudessa mallissa otetaan toimialan mediaanit paremmin huomioon ja tehdään arvoittaminen ns. tavoitehintaan tai ”oikea” hinta pohdinnalla. Oston ja myynnin tueksi olen sitten luonut tähän oman skaalan missä hinnan tulisi milloinkin liikkua.
Painotan omassa mallissa PE, PB ja Osinkoa edelleen vahvasti. Mutta siinä missä ennen mentiin hyvin mekaanisesti tietyn esim. PE luvun kanssa, niin nyt mennään toimialan PE ja miten tämä tarkastelussa oleva kohde peilaantuu siihen. Osinkoon olen toki määritellyt oman pohjatason sekä preemion, mikä on USA 10 vuoden lainan korko, mikä kuvaa tässä tapauksessa riskitöntä tuottoa.
Lisäyksenä on yrityksen ROE ja kuinka tämä heijastuu toimialan mediaanin kanssa, mikä on yrityksen vapaa kassavirta, miten tätä tarkastelemalla voidaan varmistua myös tulevaisuuden osinkojen maksuista ja minkälainen osinkojen maksaja ajansaatossa yritys on oikein ollut. Tässä jälkimmäisessä erityisesti se, että onko sitä osinkoa vuosien saatossa korotettu ja montako vuotta.
Kaiken tämän päälle on katsottu sitten tuloksen kasvuun sidottua mallia, että miten tämä tulisi jatkossa vaikuttamaan hintaan mitä yrityksestä tulevaisuudessa tulisi maksaa. Kaikkien ”osien” summien painotuksien jälkeen pääsen tulokseen, että missä tämä yrityksen käypä arvo minun mielestäni voisi majailla. Mikäli ollaan reilusti tämän arvion alapuolella, niin yritys saa joko lisää tai osto suosituksen. Siinä tapauksessa jos kurssi on reilusti näiden yläpuolella, niin se saa vähennä tai myy suosituksen.
Pyrin mallilla siihen mihin varmasti jokainen sijoittaja pyrkii, eli löytämään markkinoilta edullisesti hinnoiteltuja kohteita. Itselläni näiden lisäksi on löytää aliarvostettuja hyviä osingon maksajia, mutta tunnistaa myös hinnoittelun puolesta jo kalliiksi käyneet yritykset.
Summat joilla käyn kauppaa
Olen ainakin tähän alkuun arvioittanut itselleni kaupankäynteihin tietyn kokoiset summat, jotta ei tule koko pajatsoa tyhjennettyä kerralla. Osto tai Myynti toimeksiannossa summa on 1600 euron kokoluokkaa, lisää tai vähennä tilanteessa puolet tuosta, eli 800.
Silloin kun toimeksianto ollaan toteuttamassa muuna ajankohtana kuin kuun lopussa, eli ATH tai ATL luvuissa, niin suuruus luokka on 800 mitä kaupoissa käytetään.
Kassasta riippuen, niin pääsääntöisesti myynnit tullaan toteuttamaan ensimmäiseksi, seuraavaksi vasta siirrytään ostoihin. Ostoissakin järjestys on aina ensimmäisenä se, että OSTO kohteet käydään lävitse, ennen kuin siirrytään Lisää kohtaisiin. Mikäli taas näyttää siltä, että kassatilanne on syystä tai toisesta heikko, niin kohteet pyritään valitsemaan näiden nykyisen painoarvon mukaan siten, että pienemmästä suurimpaan.
Miksi oli tarpeen tehdä muutoksia?
Muutamankin asian takia, se vaikein on ehdottomasti se, että missä kohtaan luovut osakkeesta? Oma esimerkki tästä on vaikka Nesteen myynti heinäkuussa 2019, minulla meni koko henkilökohtainen positio markkinoille stop lossin myötä. Toki tilanne oli, että olin tekemässä siirtoa henkilökohtaiselta tililtä yrityksen tilille, mutta olihan tuo all-in myynti oikeasti tyhmä teko.
Mikäli olisin hyödyntänyt tätä mallia jo tuolloin, niin myynnit olisivat jakaantuneet huomattavasti tasaisemmin.
Nyt sain osakkeelta noin 29,50, listataan tähän milloin olisin myynnyt nykyjärjestelmällä ja mihin hintaan.
2019 elokuun loppu hintaan 28,60
2020 maaliskuun loppu 30,80
2021 maaliskuun loppu 45,20
2021 huhtikuun loppu 50,40
2021 kesäkuun loppu 51,60
2021 heinäkuun loppu 51,80
2021 elokuun loppu 51,50
2021 syyskuun loppu 48,97
2021 lokakuun loppu 48,19
2021 marraskuun loppu 41,77
Vaikka tuossa on listattu kymmenen kohtaa missä myyntejä olisi tehty 1600 euroa per kerta, niin minulla oli kuitenkin Neste positio sen verran suuri, että ei edes heinäkuun 2019 myyntipäivän positio arvolla oltaisi edes puolessa välissä. Tulee huomioida, että hinnan noustessa, niin kappalemääräinen vähennys pienenee kokoajan.
Kun olisin ollut sen verran fiksu ja ymmärtänyt tämän mallin jo tuolloin, niin omistaisin edelleen aika ison position Nestettä vaikka siitä luopuisin asteittain.
Otetaan vielä toinen esimerkki Corenergy (Corr)
Omistin ennen helmikuun loppua 2020 tätä 5700 dollarin edestä ja keskihinta oli jotain 47 dollarin kohdalla.
2020 Helmikuun loppu 34,90
2020 maaliskuun loppu 18,38
2020 huhtikuun loppu 12,14
2020 toukokuun loppu 10
Uskon, että viimeistään toukokuun lopussa olisin päässyt käytännössä kaikissa osuuksista eroon tai jäljellä olisi niin vähän, ettei niitä kaupankäynnin takia ole järkeä edes enää myydä.
Tein nyt suunnitelman mukaisen myynnin marraskuun lopussa uuden mallin mukaan, missä myin siis hintaan 4,04 dollaria osakkeelta.
Tuossa on kaksi esimerkkiä mitkä ovat tulleet kalliiksi, mutta näen tämän kuitenkin positiivisena siinä suhteessa, että näiden muutoksien myötä voin uskoa tämän kaltaisten tilanteiden olevan ohitse.
Muutoksien osalta huusi sekin tosiseikka, että allokaatiosalkussa on vääristynyt muutaman osakkeen osalta. Vaikka marraskuussa teinkin ostoja myös hyvinkin suurella painoarvolla olevaan osakkeeseen, niin pitkässä juoksussa näen tämän tulevan tukemaan hyvässä kunnossa olevien yhtiöiden lisähankkimista ja näiden nousevissa kursseissa roikkumista entistä pidempää.
Marraskuun toimeksiannot
Nyt kun alkulätinät on suoritettu, niin tehdään katsaus koko marraskuun ostoihin ja myynteihin.
Kuten järjestys kuului, niin käydään ensimmäiseksi myynnit. Tulee muistaa, että malli ei ole ollut käytössä marraskuun alusta alkaen, vaan tämä kehittyi puolen välin jälkeen kun sain taustojen keräämisen valmiiksi.
Myynnit
Käyn myynneissä lävitse jatkossa kokonaiskappaleet ja keskihinnan paikallisessa valuutassa, mikäli on jotain huomautettavaa, niin käyn sen erikseen lävitse.
Raisio V
Myyty 231 kappaletta keskihintaan 3,45 oma tämän hetkinen näkymä yhtiön arvosta on 2,51 joten yritys on räikeästi ylihintainen nykykunnollaan.
Fortum
Myyty 249 kappaletta keskihintaan 25,21 oma tämän hetkinen näkymä yhtiön arvosta on 16,82, joten yritys on ylihintainen.
Myyty 100 kappaletta keskihintaan 31,93 oma tämän hetkinen näkymä yhtiön arvosta on 24,18, joten yritys on ylihintainen.
Telia
Myyty 703 kappaletta keskihintaan 3,41 oma tämän hetkinen näkymä yhtiön arvosta on 1,12, joten yritys on ylihintainen.
Finnair
Myyty 1415 kappaletta keskihintaan 0,57 oma tämän hetkinen näkymä yhtiön arvosta on arvoton, joten yritys on täten ylihintainen. Tätä näkymää on varmaan parempi perustella myös tarkemmin, kuin tuossa yllä muiden osalta. Finnairin tilanne on koronan aikana muuttunut haastavaksi, saattaa olla että tilanne ei ole hellittämässä tämän uuden variantin osalta vähään aikaan. Arvio, että Finnair on tällä hetkellä arvoton, perustuu siihen, että he eivät nykytilanteessa pysty juurikaan luomaa omistaja-arvoa. Yhtiön oman pääoman tuotto on todella rumasti pakkasella, tulos per osake 12 kuukauden rullaavalla tuloksella on miinuksella 0,29 euroa. Yhtiö toisin sanoen tekee puolet sen verran tappiota mitä yhtiön tulos on.
Sanoma
Myyty 181 kappaletta keskihintaan 13,22 oma tämän hetkinen näkymä yhtiön arvosta on 8,72, joten yritys on ylihintainen.
Corenergy Infrasture (CORR)
Myyty 396 kappaletta keskihintaan 4,04 oma tämän hetkinen näkymä yhtiön arvosta on arvoton, joten tämäkin yritys on ylihintainen. Sama juttu kuin Finnairissa, oman pääomantuotto on räikeästi miinuksella ja tappiota per osake yhtiö tekee 75 % omasta arvostaan.
Näillä toimilla vuotuinen osinkotulo laski noin 738 euroa.
Ostot
Pfizer
Osto 45 kappaletta keskihintaan 45,27 tämän hetken näkymä yhtiön arvosta on 52,20. Keskihintaan katsottuna yhtiö oli kohtalaisen edullinen.
New York Mortgage
Osto 440 kappaletta keskihintaan 4,18 tämän hetken näkymä yhtiön arvosta on 8,22. Joten yhtiö on tällä hetkellä halpa.
Leggett & Platt inc
Osto 44 kappaletta keskihintaan 43,89 tämän hetken näkymä yhtiön arvosta on 42,33.
Raisio V
Osto 140 kappaletta keskihintaan 3,59 tämän hetken näkymä yhtiön arvosta on 2,51. Joten yhtiö oli jo osto hetkellä kallis. Osto on tapahtunut kuun alkupuolella ja osto oli perustunut teknisiin analyyseihin.
Amgen
Osto 5 kappaletta keskihintaan 218,23 tämän hetken näkymä yhtiön arvosta on 226,41. Keskihintaan katsottuna yhtiö oli kohtalaisen edullinen.
Osto 98 kappaletta keskihintaan 25,71 tämän hetken näkymä yhtiön arvosta on 36,44. Keskihintaan katsottuna yhtiö on halpa.
Sampo
Osto 38 kappaletta keskihintaan 43,50 tämän hetken näkymä yhtiön arvosta on 54,91. Keskihintaan katsottuna yhtiö on halpa. Tässä täytyy huomioida, että arvossa huomioitu nykyinen tilanne ja tuloskunto. Tässä tapauksessa toki tiedossa, että Nordean poiston yhteydessä tämän osakekohtainen arvo tulee toki laskemaan. Kun otetaan huomioon osingot ja omien osakkeiden ostot, niin nykyhinta minkä keskimäärin nyt olen maksanut, ei ole kallis.
Walgreens Boots Alliance
Osto 20 kappaletta keskihintaan 47,23 tämän hetken näkymä yhtiön arvosta on 52,13. Keskihintaan katsottuna yhtiö on edullinen.
Nordea
Osto 152 kappaletta keskihintaan 10,49 tämän hetken näkymä yhtiön arvosta on 24,14. Omaan pitkän ajan arvoon katsottuna yhtiö on edullinen.
Brighthouse Finance
Osto 32 kappaletta keskihintaan 49,43 tämän hetken näkymä yhtiön arvosta on 197. Omaan pitkän ajan arvoon katsottuna yhtiö on edullinen.
Aflac Incorporated
Osto 14 kappaletta keskihintaan 54,94 tämän hetken näkymä yhtiön arvosta on 67,07. Omaan pitkän ajan arvoon katsottuna yhtiö on edullinen.
Prospect Capital Corporation
Osto 186 kappaletta keskihintaan 8,60 tämän hetken näkymä yhtiön arvosta on 15,82. Omaan pitkän ajan arvoon katsottuna yhtiö on edullinen.
Glandstone Investment Corporation
Osto 96 kappaletta keskihintaan 16,62 tämän hetken näkymä yhtiön arvosta on 29,98. Omaan pitkän ajan arvoon katsottuna yhtiö on edullinen.
Ostojen osalta laskennallisesti osinkotuotto kasvoi 890 eurolla, joten jos laskemme nettomuutoksen, niin marraskuussa kasvua tuli 150 euroa näiden muutosten jälkeen.
Marraskuun 2021 osinkokertymä
Marraskuu oli omia odotuksiani parempi osinkokuukausi 1587 euron osinkotuloilla. Oma asettamani vuositavoite tälle vuodelle, mikä oli 20 000 euron osinkotulo, täyttyi siis jo marraskuun aikana.
Koko vuoden osinkotulo ei todennäköisesti kovin paljoa tämän päälle kuitenkaan mene vaikka joulukuu on vielä kokonaisuudessaan saamatta.
Kertoo jotain viime vuoden heikkoudesta osinkojen saralta kun tänä vuonna osinkoja on tullut keskimäärin 72 prosenttia enemmän. Toivottava on, että yhtiöiden tuloskunto ja varsinkin osinkovirta jatkuu vahvana myös 2022 ja kasvu olisi jos ei yhtä vahvaa, niin edes puolet tai kolmas osa aikaisemmasta noususta.
Palataan kuukausikatsaukseen tarkemmin ensi vuoden puolella, samalla tulen niputtamaan tämän vuoden yhteen sekä käymään katsauksen omista saavutuksista mitä on tullut liikunnan, lukemisen ym. osalta.
Saattaa olla, että blogia kuitenkin päivitän aihe artikkeleilla missä paneudun johonkin tiettyyn asiaan.
Tässä kohtaan toivotan sinulle lukija ensimmäiseksi oikein hyvää itsenäisyyspäivää, sen jälkeen rauhallista joulua ja loppuvuoteen vielä kirsikkana kakun päällä voitollista uutta vuotta 2022!
Aika on ainoa resurssi, mitä en koskaan saa takaisin. Siksi työmatkoilla, treenatessa ja kotiaskareita tehdessä kuuntelen Storytelin äänikirjoja. Sijoittaessa ja säästämisessä tukeudun Nordnetin palveluun, koska minun ei tarvitse tuhlata kallista aikaani veroraporttien kanssa. Iltaisin ennen nukkumaan menoa on hyvä rauhoittua kirjan parissa, joista parhaat saa aina Adlibriksestä. Suosittelen itse näitä, koska myös käytän näitä.