Kesällä kun on aikaa tehdä muutakin kuin töitä tai muita aikaa vieviä jonninjoutavia asioita, niin ajattelin kokeilla, että miten voisi treidaaminen onnistua. Henkilökohtaista kokemusta treidaamisesta ei juurikaan ole, joten mallia on katsottu sekä Nordnetin treidaus haasteesta ja Youtube videoista.
Juhannusaattona tein myös ensimmäisen treidin oikealla rahalla ja siitä enemmän tietoa myöhemmin.
Aikaisemmat kokemukset
Treidaaminen on siis ollut vähän vieraampaa itselleni ja siihen on ollut muutama syy. Ensinnäkin olen kokeilut virtuaalisesti treidaamista siten, että olen laittanut Exceliin osakkeen muistiin ja laittanut siinä ”osto” toimeksiannon sekä myöhemmin ”myyntitoimeksiannon” markkinoiden ollessa auki.
Tämä kokemus on vuodelta 2010 – 2011, eli monen vuoden takaa ja silloin testasin sitä Nokian osakkeella. Osoitus oli kuitenkin, että ihan sama mitä olisi tehnyt, niin lopputulos oli joka tapauksessa tappiollinen. Mukaan kun laittoi silloiset kaupankäynti kulut ja käytettävissä olevan possan, niin treideistä ei olisi saanut kannattavia muuta kuin lottovoitolla.
Nyt Nordnetin Treidaushaasteen myötä heräsi kiinnostus uudestaan treidaamiseen ja ennen kaikkea niin, että jos salkku voidaan tuplata muutamassa päivässä, niin voisinko minäkin onnistua siinä? Todellisuudessa tässä tietysti polttoaineena toimi ahneus, eli voisinko ”helposti” muutamalla myynnillä tai ostolla tehdä 10, 100 tai jopa 1000 euroa ”ilmaista” rahaa?
Sen verran vanhemmiten oppineena, että kun tämä treidaaminen Nordnetilla nousi kunnolla tapetille, niin aloin myös katsoa muita treidaamiseen keskittyneitä videoita. Koska ennen ensimmäistä treidiä on varmasti hyvä oppia jotain tästä. Nyt noin puolen vuoden itse opiskelun pohjalta olen omasta mielestä oppinut seuraavat säännöt.
Riskienhallinta
Kuten kaikessa sijoittamisessa, niin tämä on se kaikkein tärkein asia. ÄLÄ SIJOITA IKINÄ SELLAISTA RAHAA JOTA EI SAA HÄVITÄ.
Oli kyse päiväkaupasta tai alle viiden vuoden sijoituksesta, niin älä laita pörssiin niitä rahoja mitä et voi hävitä. Hieman pidemmässäkin aikahorisontissa tulee huomioida, että mihin tarkoitukseen rahat on tarkoitus käyttää, koska jos on pakko ostaa esimerkiksi oma asunto viiden vuoden sisään, niin osakkeet ja varsinkin yksittäiset sellaiset eivät välttämättä ole se paras paikka.
Riskienhallinnasta myös sellainen huomio, että treidaaminen ilman tätä, tulee joka tapauksessa päätymään huonosti. Jokainen video ja treidaaja korostaa tämän merkitystä ja ymmärrän sen hyvin, koska tämä on usein se kohta joka pistää treidaajan polvilleen. Eli jos sinulla ei ole riskienhallinta kunnossa, niin otat suuria riskejä ja menet ns. poikki. Poikki meno tarkoittaa tässä kohtaan sitä, että joko menetät koko tai ison osan kassasta ja et voi enää toimia markkinoilla.
Tärkein asia mitä kassan kanssa tulee tehdä, on aina sopia omat rajat sille, että paljonko voit hävitä yhdessä treidissä. Olen omaan lähestymiseen ottanut sen, että yhdessä tredisissä saa hävitä maksimissaan 2 %:a, tämä tarkoittaa sitä, että jos treidiin on menossa kiinni 10 000 euroa, niin tappio voi olla maksimissaan 200 euroa. Olen laskenut tappioon myös mukaan kaikki kaupankäyntikulut, jolloin kurssiin varattu lasku ei ole ihan 2 %.a vaan vähemmän.
Suoraviivaisesti katsottuna, niin 2 % tarkoittaa sitä, että 50 kauppaa kun menee putkeen väärin, niin tilanne rahallisesti päätöksessä. Toki pitää muistaa, että 2 % on aina käytettävissä olevista rahoista, joten jos potti on kuihtunut 9000 euroon, niin siitä 2 % on sitten 180 € jne.
Realistisuus
Toinen tärkeä oppi mitä on korostettu, liittyy realistisuuteen. Realistisuus on sitä, että aina ei voi olla oikeassa ja mitä tässä olen haarukoinut eri treidaajia lävitse, niin sanoisin, että heillä onnistuneiden ja epäonnistuneiden kauppojen suhde on itseasiassa lähellä 50/50 tasoa kuin jotain muuta.
Miten ihmeessä sitten treidaaminen voi olla kannattavaa, jos peli on lähtökohtaisesti nollasummapeliä? Tämä tietysti liittyy siihen, että jos yhdessä treidissä on mahdollista hävitä maksimissaan 2 %, niin voiton tullessa tulee sen taas olla ylitse tuon. Tarkoittaen sitä, että tappiolle on luotu maksimiraja, mutta voitoille tulee olla mahdollisuus kasvaa niin paljon kuin ikinä on mahdollista.
Mikäli mahdollista on, että joka toinen treidi on voitollinen, niin kokonaisuuden tulisi olla plussalla. Lyhyt havainnollistaminen, mitä tässä ajetaan takaa.
Esimerkki 1
Kassa 10 000 euroa, voitossa ja tappiossa on molemmissa 2 % tavoite, kaupankäynti kulut 10 euroa yhteensä. Tällä tavoin treidaamalla kuukauden yksi kauppa per arkipäivä päästään -102 euron tulokseen, jos onnistuminen tapahtuu todennäköisyydellä 50/50.
Mutta jos tilanne on se, että kaupoista voitolliset voidaan kotiuttaa 2,2 % voitolla, niin tilanne on silloin 97- 98 euroa positiivinen.
Esimerkki 2
Sama tilanne muuten, mutta voittavien kauppojen osalta prosentit on 3, niin silloin kuukauden tulos on 890- 900 euroa plussalla. Silloin, että päästään nollille tulisi 41,2 %:a kaikista treideistä olla voitollisia. Joten jos kuukaudessa on 20 pörssipäivää, niin kuin olen esimerkeissä laskenut, niin näistä päälle 8 tulisi olla voitollisia ja vähintään 3 % marginaalilla. Olisiko realistista tavoitella, että tuloksen ollessa kuukauden aikavälillä yli 40 %:a niin tulos on vähintään +/- 0 euroa. Mikäli parempi, niin tulos on jo voitollinen.
Kärsivällisyys
Mitä korostetaan paljon, on kärsivällisyys, eli pitää olla malttia myös tutkia ja etsiä treidin paikat, että mihin kannattaa ja on järkeä lähteä tekemään treidi.
Kärsimättömänä tulee tehtyä myös yli treidaamista, tämä esiintyy siinä, että tulee tehtyä liikaa kauppoja ja mitä enemmän kauppoja tekee, niin kulut kasvavat ja todennäköisyydellä tappiollisten treidien lukumäärä tulee kasvamaan.
Tätä monet treidaajat tuntuvat korostavat, että ”älä yli treidaa!”
Kärsivällisesti pitää myös noudattaa omaa alun perin sovittua strategiaa, pitää kärsivällisesti antaa treidille mahdollisuus jos tähän on lähtenyt. Mikäli olet hyväksynyt sen, että maksimitappio on sen mitä olet sopinut, niin pysy siinä ja ota opiksi, jos treidi on pielessä.
Voittojen tulee antaa juosta, eikä kärsimättömästi ottaa ensimmäisiä prosentteja kotia. Omaa maksimitappioprosenttia voi toki nostaa tredin aikana ja ainakin itse olen suunnitellut nostavani siinä kohtaan jos ja kun kurssi lähtee haluamaani suuntaan.
Tästä esimerkkinä mahdollinen sen kaltainen tilanne, mitä ajoin takaa. Ostohinta 10 euroa, maksimitappiotaso 9,80 (2 %). Kurssi nousee 10,50 €, tästä 2 % on 10,29 €, joten tämän laittaisin uudeksi tappion maksimitasoksi.
Tällöin jos tapahtuisi niin, että kurssi ottaisi happea sen verran paljon, että tämä tipahtaisi alle tuon tason. Silloin myyntitoimeksiannon myötä tapahtuisi se, että voittoa tulisi joka tapauksessa jokaiselta osakkeelta 29 senttiä, mikä olisi jo lähelle 3 % tavoiterajaa.
OPI KYNTTILÄT
Kynttilät on varmasti tärkeimmät kurssinseuraamiseen luodut visuaalinen näkymä. Todella tärkeää on oppia, että mitä mitäkin kynttilä tarkoittaa. Miltä ajalta kynttilä on ja voidaanko kynttilöistä sekä niiden liikkeistä ennustaa trendiä?
Treidaukseen on monia eri strategioita, tähän on myös useita eri apuvälineitä. Mikäli en ihan väärin ole kuullut eräältä videolta, että eri käppyröitä on melkein 200 kappaletta, mitä treidaajat voivat käyttää omissa päätöksen teoissa.
Itse olen tässä omassa kokeilussa päätynyt oikeastaan yhteen strategiaan ja kokeilen sillä, että miten tämä treidaaminen lähtee jos lähtee koskaan kunnolla liikkeelle. Tämä on kolmen palkin strategia, mikä lyhyesti ja karkeasti kerrottuna menee näin.
Mukana on siis kolme palkkia, joiden perustella tulisi tehdä toimeksianto ja tässä käydään asiaa oston kautta, joten lyhyeksi myynnissä tämä toimisi peilikuvana.
Ensimmäisen palkin tulisi olla laskeva (usein punainen) kynttilä, minkä tulisi olla hieman pidempi kuin keskimääräiset kynttilät sitä aiemmin.
Seuraavan kynttilän tulisi myös olla laskeva, mutta siten, että tämä palkki on mitaltaan lyhyempi ja päättyisi hieman edellisen alapuolelle.
Kolmannen palkin tulisi olla nouseva ja siinä vaiheessa kun kynttilän päättymisaika on tulossa päätökseen ja jos kynttilän yläosa on ylittänyt ensimmäisen kynttilän aloitustason, niin siinä kohtaan tulisi ajoittaa osto.
Tällä mallilla ja suunnitelmalla olen itse ajatellut lähestyä asiaa ja lähden kokeilemaan siipiäni treidaamisen parissa. Mikäli lukijoissa on enemmän treidaamista tehneitä, niin teiltä toivoisin jeesiä ja vinkkejä, että missä olen menossa vikaan.
Voluumi eli vaihto
Yksikään treidaaja ei ainakaan päivän sisäisessä kaupassa voi tulla toimeen ilman voluumia. Mikäli osakkeella ei juurikaan käydä kauppaa, niin osto ja myyntitoimeksiantojen antaminen on vaikeaa. Tästä syystä oma näkemykseni on, että Helsingin pörssistä on vaikeaa löytää treidaus kohteita.
Vaihtoa tulisi siis osakkeesta löytyä, että sillä voidaan käydä päiväkauppaa kunnolla.
Oma ensimmäinen treidi ja kuinka se meni
Koska treidaaminen oli teoriapuolella melko yksinkertaista, niin ensimmäinen treidini oli tietysti menestys. Treidaaminen on niin helppoa, että vain kuuntelemalla ja katsomalla, miten muut Youtubessa ovat toimineet, niin rahan tekeminen on oikeastaan varmaa touhua, vai onko?
Totuus on, että vaikka kuinka yritin soveltaa ”opittuja” niksejä, niin ensimmäinen treidi päättyi tappiolle 175 $.
Juhannusaattona, kun kaikki muut pörssit ovat kiinni, niin päätin kokeilla treidaamista jenkkipörssin osakkeilla ja Nordnetin tililtä. Edellisenä päivänä oli S&P 500 puhkonut ennätyksiään ja ajattelin hyvän vireen vielä jatkuvan perjantaina.
Katsoin osakkeita eri kulmista ja yritin löytää mahdollisimman hyviä kohteita käyttämällä 5 minuutin kynttilää. Koska haluan ja päätin, että lähden vain etsimään kohdetta missä mennään Longina (osto) sisään ja markkina oli enemmän laskua päin menossa, niin tämä toi oman haasteensa.
Lopulta kävi niin, että aika juoksi ja johtuen Juhannuksesta, niin alkoi tulla perhe-elämää treidien tilalle kokkojen ja muiden merkeissä. Tässä kohtaan siis ensimmäinen virhe, eli kärsivällisyys tai kärsimättömyys astui kuvaan.
Päädyin lopulta ostamaan 10 000 eurolla General Electricin osaketta.
Punaisella on ympäröity kohta milloin ostotoimeksianto tapahtui, eli tuossa kohtaan olin 940 kappaleen omistaja, hintaan 10,62 $ per GE osake.
Virheitä virheiden perään
Lähtötilanne minulla siis oli, että kurssi nousee ja myyn ne voitolla. Mutta kun katsotaan kynttilöitä, niin loppujen lopuksi, ne eivät olleet yhtään niitä mitä niiden olisi pitänyt olla ostomarkkinaan. Eli en osannut hyödyntää omaa strategiaa, joten tämä oli toinen virhe. Saattaa olla, että osaltaan kärsivällisyys puuttui peliin siten, että halusin nähdä jotain mitä ei ollut.
Onnistunut osio oli se, että laitoin myynnille stop lossin, eli maksimitappiorajan järjestelmään. Asetin sen kohtaan 10,42 $ ja tällöin kaupankäyntipalkkiot huomioiden kokenut maksimissaan 200 $ tappion. Tässä kohtaan riskienhallinta onnistui, ainakin osittain.
Otetaan lisää virheitä, mitä kyseiseen treidiin kohdistui. Mikäli tappion olin rajannut 2 %, niin voiton olisi kuulunut olla vähintään tuo 3 %:a jotta olisin tekemässä kohtalaista treidiä. Tästä muodostui tavoitehinta GE:lle, mikä olisi ollut 10,96 $.
Haasteeksi tässä paljastui se, että tuossa hinnassa GE oli ollut viimeksi 2018 lokakuussa. Virhe arviointi kurssin mahdollisesta nousupotentiaalista, varsinkin kun markkinoiden trendi oli laskusuunnassa. Tietysti on mahdollista, että osake olisi voinut jatkaa nousuaan omaan tämän vuoden huippuunsa, mutta kyseisenä päivänä kuitenkin epätodennäköistä. Tämä oli joukossaan virhe numero kolme.
Neljäs virhe tuli strategian ja riskienhallinnan noudattamisessa, yhdistettynä kärsivällisyyteen. Olin päättänyt, että 2 % tappio on mahdollinen, mutta kun havaitsin, että vetoni on menossa päin persettä ja kurssit vain laskivat. Tein oman ”järkevän” päätöksen katkaista tappiot jo aiemmin kuin kyseinen 2 %:a.
Kun kurssi kävi 10,52- 10,53 paikkeilla, niin olin varma, että tämä osake hieman elpyy ja laitoin myyntitoimeksiannon 10,55 $. Tällä olisi kärsinyt vain 0,07 $ tappion per osake, eli kokonaisuus olisi ollut 66 $ miinuksella.
Eihän se kurssi sinne sitten koskaan noussut, vaan lähti jonkin ajan kuluttua laskuun ja kun lähestyttiin kohti 2 % tappiorajaa, niin sinetöin virheen sillä, että myin kaikki pois hintaan 10,45 $. Kokonaiset 0,03 $ paremmalla hinnalla kun tappiotavoite oli ja tämä 0,03 $ on kokonaisuudessa ainoastaan vajaa 30 €.
Tässä tilanne vielä kuvana:
Jälleen punainen rinkula kuvastaa sitä, että missä myynnin tein. Koska pelkäsin niin kovasti ylimääräistä 30 $ tappiota, niin onnistuin kaiken lisäksi myymään kyseisen päivän POHJALTA! Melkein voisi sanoa, että ostossa ja myynnissä osuin lahjakkaasti treidaamisessa ääripäihin.
Mikäli olisin onnistunut välttämään virheen ja pysymään riskienhallinnan määrittelemässä rajassa, niin käytännössä olisi ollut mahdollista vähentää tappiota vähintään 0,01 $ ja maksimissaan 0,07 $ per osakkeelta. Vaikka olisi osunut siihen puoleen väliin, niin olisi voinut saada tappiota ylimääräiset 30 euroa pois.
Yhteenveto
Treidaaminen ei siis alkanut voitollisesti ja eikä se olisikaan voinut olla sitä, kun kerta 5 kohdasta epäonnistuin 4 kertaa. Mikäli tekee 80 % treidaamisen yhteydessä olevista päätöksistä virheitä, niin saa olla kiitollinen, ettei tappio ollut tuon suurempi.
Voisi todeta, että en siis osaa treidata, mutta harvoin sitä opitaan pyörää ajamaan kerrasta, vaan se vaatii niitä kaatumisia. Eli en lopeta tätä tähän yhteen kertaan vaan tulen antamaan tälle aikaa sen verran, että kokeilen kesän ajan tehdä rahaa tätä kautta ja tulen laittamaan tästä kommentteja tännekin.
Oma poikkimenemisen raja on 3000 euroa, eli sen enempää en ajatellut tätä itselleni todistamista tehdä, jos kesää on vielä jäljellä mutta tappiot ovat yli 3000 euroa. Siinä vaiheessa pitäydytään tässä nykyisessä toiminnassa ja ostetaan osakkeita pidemmällä horisontilla.
Tässä vielä tunnistetut virheet ja onnistumiset, mitkä liittyivät ensimmäiseen treidiin
Plussaa:
Asetin maksimitappio tason, minkä alle en mene vaikka mitä tapahtuisi
Miinusta:
Kärsimättömyys kohteen etsinnässä, eli aikataulu oli liian tiukka, ettei voinut keskittyä treidin tutkimiseen
Kynttilän luku meni väärin, näissä ei ollut mitään edes luettavaa
Mahdolliselle tuotto tavoitteelle ei ollut tilaa, koska olisi vaatinut vuoden huipun toteutumista. Varsinkin kun trendi oli laskupaineessa
Tappiomaksimista luopuminen ja ennen aikainen myynti, muka 30 $ säästämisen takia. Tästä syystä onnistuin myymään vain 30 $ paremmalla hinnalla kuin maksitappiolla olisi tullut, mutta myynti osui koko päivän pohjiin. Eli pysy suunnitelmassa jos päätös oli, että kestetään 2 % tappio, niin se otetaan ja annetaan osakkeelle mahdollisuus nousta takaisin.
Teen tästä kokeilusta oman osion tänne Rahavaaka.fi sivustolla ja katsotaan, että miten tämä tulee etenemään. Näillä omakohtaisilla opeilla toivon olevan treidaamistani parantava vaikutus, mutta tämähän nähdään vasta kun treidejä alkaa olla takana useampi.
Treidaaminen ei jää siis osaltani tähän!