Osavuosi nostot Nokia ja UPM
Tänään tuli tilinpäätöslukemat oman salkun isoimpiin painotuksiin kuuluvilta yrityksiltä. Tässä omat nopeat mutta toivottavasti ei kuitenkaan hätäset tulkinnat näiden kahden yrityksen tuloksista.
Nokia
Aamulla kun ensimmäiset uutiset tilinpäätöksestä tuli tietoon, niin ajattelin tuloksen vievän kurssi vahvasti ylöspäin. Pörssi kun avautui, niin kurssi lähtikin voimakkaasti alas ja olikin mielenkiintoista katsoa, että mikä tarkalleen olisi voinut tämän aiheuttaa?
Lyhyesti tulos oli miten Suri oli tämän ilmoittanutkin olevan, eli liikevoittoprosentti meni haarukkaan mistä syystä Nokia ei tehnyt tulosvaroitusta, vaikka analyytikot vähän tätä odottivat.
Eli jos tulos oli odotettu ja hieman taisi mennä analyytikoiden odotusten ylikin, niin miksi sitten kurssi tippui? Väittäisin, että markkinoille pettymys oli ohjeistus 9-12 % tälle vuodelle, mutta ennen kaikkea se, että kassassa oli viime vuoden lopulla yli miljardieuroa vähemmän rahaa kuin 2017.
Kassavirtaakin kun katsoo, niin Nokian viime vuosi oli juuri ja juuri positiivinen kassavirran osalta, jos kassavirtaa vertaan osakkeiden lukumäärään.
Nokialla Q4 osavuosi on kassavirran osaltakin ollut usein se kaikkein paras ja Q2 vaikuttaa lähtökohtaisesti kaikkein heikoimmalta, johtuen osinkovirrasta. Vuoteen 2017 verrattuna kassavirta oli kuitenkin kokonaisuudessaan 0,5 miljardia euroa vähemmän.
Nokian osalta siis toivottavaa on, että 2019 vuodesta tulee parempi ja tilaukset tosissaan 5G verkkojen rakentamisen myötä lähtee nostamaan taloudellista tilannetta. Alcatel fuusion tuomat rasitukset on sanottu vielä vaikuttavat vuoteen 2018, mutta nämäkin vaikutukset olisi nyt hyvä saada vuoden 2019 aikana eliminoitua mahdollisimman tehokkaasti.
Omaan makuun parhaimpia uutisia oli kuitenkin osingon maksamisen syklisyys 4 kertaa vuodessa, eikä sentillä noussut osinkokaan ole huono juttu.
Mikäli jos antaisin tavoitehintaa Nokialle, niin näkisin tämän olevan ostohinnoissa, kun kurssi on 5,60 € tai alle. Näillä tunnusluvuilla Nokiasta on taas syytä asteittain luopua, jos hinta kohoaa 6,93 € tai sen yli.
Näissä asemissa sanoisin, että PIDÄ olisi oikeanlainen ohjeistus.
UPM
Tulos oli omiin silmiini mitä mainioin, en tiedä mitä olisi UPM:n tuottaa, että olisi 3 % miinusmerkkinen reaktio pörssinpäätöksessä ollut vältettävissä.
Osinko nousi viime vuotisesta 1,15 €:a 1,30:oon. Osakekohtainen tulos nousi 2,8 euroon kun vuotta aiemmin tämä oli 2,15 €.
Kassavirtapuolellakin rahavirrat kasvoivat 172 miljoonalla edelliseen vuoteen nähden, eli minun silmiin näyttäytyisi UPM tekevän asioita täysin oikealla tavalla ja osakkeenomistajia tyydyttäen.
Oma henkilökohtainen tavoitehinta tämän myötä UPM:lle olisi ostojen kohdalla 35,51 € alle olevat hinnat ihan perusteltavissa ja myynninosalta kun hinta kohoaa 52 euroon.
Näissä asemissa sanoisin, että UPM on LISÄÄ