Nordea pettymys
Tällä viikolla saimme kuulla, että minkälainen Nordea pettymys osinkojen maksamattomuuden myötä tuli. Omassa sijoitusportfoliossa tämä tarkoittaa sitä, että kun Nordea on painotuksellaan yksittäisistä sijoituksista se suurin, niin tämä heijastuu todella negatiivisesti omaan osinkovirtaan.
Nordean osinkopäätös on EKP linjausta mukaileva jossa Eurooppalaisia pankkeja kehotetaan olla maksamatta osinkoa tänä vuonna. Aikaisempi suositus oli se, että osinkoa ei maksettaisi ennen lokakuuta.
Vaikutusta tällä suosituksen seuraamisella on omaan osinkovirtaan n. 15 %, joten päätöksen myötä tulen vuonna 2020 saamaan huomattavasti vähemmän osinkoja kuin vuonna 2019. Sinänsä ärsyttävää, kun rahaa on huomattavasti enemmän laitettuna kiinni kuin viime vuonna.
Nordea pettymys ei toki ole ainoa tähän vuoteen pahasti koskettavista asioista, koska Nokia teki omaan osinkoonsa merkittävän muutoksen jo vuonna 2019 syksyllä, kun jätti jakamatta osan luvatusta osingosta eikä tämän osalta näytä siltä, että osinkovirtaan olisi palaamassa vähään aikaan.
Toivottavasti uusi toimari siellä rintamalla saa aikaiseksi muutosta ja samaa toivottava myös Nordean pääjohtajan tuoreelta suorittajalta.
Ensi vuonna sitten enemmän? 
On väläytelty, että 2021 Nordea sitten jakaa heti alkuvuodesta vuoden 2020 osingon. Nämä on aina lupauksia ja samoin annettiin ymmärtää tänä vuonna, että osinko jaetaan keväällä/kesällä, sitten syksyllä ja nyt 2021. Mikään ei pois sulje sitä, että tulee jälleen suositus, että osinkoa ei suositella jaettavaksi ja taas siirtyy omistajille kuuluvan osuuden maksatus.
Mikäli nyt vuoden alussa maksetaan osinko kuten ”luvattu”, niin on iso riski, ettei kassassa ole mahdollisuuksia kovin nopeasti maksaa uutta erää. Silloin on mahdollista, että kaksi asiaa voisi tapahtua. Ensinnäkin osinkoa leikataan paljon, että voidaan sanoa omistajille, että nyt osinkoja maksetaan taas ajallaan. Tosin kurssi voi olla sen verran alhainen, että voidaan korostaa isoa osingon jakosuhdetta.
Toinen skenaario voisi olla se, että osinkojen maksamisessa siirryttäisiin kohti kvartaaliosinkoja. Tämä jälkimmäinen olisi minusta ihan hyvä ja silloin jäisi kuitenkin aina mahdollisuus tehdä säätöjä taloudellisen tilanteen mukaan jos tilanne näin vaatii.
Tänäkin vuonna olisi tuonut helpotuksen, että Nordea olisi maksanut vaikka pari osinko erää ja sitten pidättäytynyt maksamatta EKP suosituksen mukaisesti loppuvuoden osalta maksamasta. Näissä kerralla osingot ulos maksamisessa on aina ollut se riski, että tilanteet muuttuvat nopeasti ja jos keväällä kassa on laitettu tyhjäksi ja tämän jälkeen ns. tilauskirjat tyhjenevät, niin tilanne voi olla äkkiä tukala.
Yhteenveto
Hyvää oli se, että Nordealla on tahtotila maksaa 2019 osinko sovitusti vaikka sitten heti 2021 alussa. Huonoa on se, että kun olen osinkovirtoihin sijoittava sijoittaja, niin tämä tuo takapakkia omaan sijoittamiseen ja kassavirran hallintaan.
Toivotaan, että vuosi 2020 on nyt poikkeus ja saadaan Korona mikä tämän Nordea pettymyksen takana on aisoihin vaikka sitten rokotteen keinoin.
Koska tänä vuonna osinkoja tulee vähemmän kuin viime vuonna, niin yritetään omilla aktiivisilla valinnoilla vaikuttaa tämän positiiviseen kertymiseen.