Osto Nordea 28.2.2018

Salkku B

Tänään tuli avattua toinen salkku ja salkkuun tuli hankittua Nordeaa 106 kpl hintaan 9,39 €/kpl.
Vaikka Nordealla on jo Salkku A:ssa iso painoarvo (13 %), niin valikoin silti Nordean ensimmäiseksi ostokseksi tähän B salkkuun.
Nordea sen takia, että omasta mielestäni Nordea on alle 10 € hinnalla erittäin huokeasti hinnoiteltu.

Kauppalehden tunnuslukujen pohjalta Nordean P/E 12,5, P/B 1,15 ja osinkotuotto 7,2 % ovat sen verran hyvät, että näillä luvuilla saisin Nordealle tavoitehinnaksi n. 12 €:a.

Riskit

Nordean yllä ovat spekulaatiot siitä, että siirtääkö Nordea kuitenkaan pääkonttoriaan tai ovatko pääkonttorin siirrosta tulevat säästöt lopulta niin suuria, kuin yhtiön johto on esittänyt. Isona uhkana ovat ruotsalaiset yksityissijoittajat, jotka sankoinjoukoin ovat suunnitelleet pääkonttorin siirron torppaamista yhtiökokouksessa 15.3.18.
Minusta tämä on hieman ruotsalaista kotiinpäin vetämistä, jolla yritetään vaikuttaa siihen, että Nordea jäisi Ruotsiin. Sinänsä osakkeenomistajana on outoa, että yritykselle jonka ainoa tehtävä on tuottaa osakkeenomistajille lisäarvoa, ohjattaisiin siten, että sillä olisi jokin kansallista solidaarisuutta tukeva tehtävä. Mikäli Nordean on kannattavampaa toimia Euro alueen sisällä ja Suomessa, niin silloin muuton tulisi olla osakkeenomistajan edun mukaista.

Lopputulos

Luotan omassa ostopäätöksessäni siihen, että Nordea tulee muuttamaan pääkonttorin Suomeen ja saavuttaa siten kustannussäästöjä. Pidän jokseenkin epätodennäköisenä, että toimiva johto ja hallitus olisivat lähteneet pääkonttorin siirron kanssa liikkeelle heppoisin perustein. Eivätköhän suurimmat osakkeenomistajat ole muuton jo siunanneet kabineteissaan ja päätös on vain kuittausta vailla.

Tämä riski tietysti täytyy huomioida ja minusta tämä on osakkeen kurssissa jo huomioitu.
Pitää vastaavasti muistaa, että Nordea on myös saamassa osan järjestelmäuudistuksestaan valmiiksi ja tämä tulee varmasti vaikuttamaan tulevaisuudessa pankin kannattavuuteen.

Luottavaisin mielin olen jatkossakin Nordean omistajana

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *