Sijoitustuotoilla ilmaiset sähköt
Miltä kuulostaisi ilmaiset sähköt? Todennäköisesti jos joku kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, niin usein sitä se ei myöskään ole.
Muutetaan asia niin, että näennäisesti ilmaiset sähköt on mahdollista saavuttaa ja loppujen lopuksi melko pienellä sijoittamisella. Kuinka niin? siitä kohta lisää.
Jos tämä on ensimmäinen kosketuksesi tähän blogiin niin, blogissa käsittelen omaa matkaani kohti taloudellista riippumattomuutta ja jotta tähän pääsen, niin olen joutunut omassa elämässäni laskemaan pakollisia kuluja joiden kattamiseen olisi tarkoitus kerätä sijoitusvarallisuutta sen verran paljon, että näiden tuotot kattavat aikanaan kulut.
Koska sähkö on tänä päivänä käytännössä välttämättömyyshyödyke, niin tämän avaaminen voi olla yksi tavoittelemisen kohde vaikka kenelle vain tavoitteellisesta sijoittamisesta kiinnostuneelle.
Alkuun huomautus: teksti ei ole sijoitussuositus vaan laskennallinen havainto, että miten käytännössä kuka tahansa voi saavuttaa ilmaiset sähköt sijoitustuotoilla. Ennen sijoituspäätöksen tekemistä on tehtävä omat analyysit ja katsaukset asian tiimoilta.
Kuinka saavuttaa ilmaiset sähköt hyödyntämällä sijoittamista
Fortum mitä käytän tässä esimerkissä mainostaa sähkösopimusta, jossa voi kiinteällä kuukausihinnalla kerrostaloasuntoon hankkia sähköt. Hinta kaksiolle jossa kulutus on 2000- 3000 kWh vuodessa, sähkönhinta on 21 euroa kuukaudessa. Hinta on tarkistettu 2.7.2021 ( https://www.fortum.fi/kotiasiakkaille/sahkoa-kotiin/sahkosopimukset/vakio)
Fortumin kautta on siis mahdollista saada 252 eurolla kerrostalon kaksioon vuoden sähköt. Vaikka hinta ei ole päätähuimaava, niin ei se kuitenkaan ole myöskään ilmainen mistä puhuin. Koska Fortum on pörssiyhtiö, niin sinä ja minä voidaan kumpikin ostaa tätä Helsingin pörssistä. Osto tapahtuu osakevälittäjän kautta ja näinä osakevälittäjinä toimii muun muassa perinteisistä pankeista Nordea, OP tai Danske.
Itse käytän Nordnetin välityspalveluita ja olen käytännössä käyttänyt tätä alusta asti. Omasta puolestani voin suositella Nordnetin palveluita kaikille sijoittamisesta ja säästämisestä kiinnostuneille. Oman tilin voit avata ilmaiseksi täältä tai artikkelin muiden linkkien kautta joissa Nordnet mainitaan.
Mitä sitten tehdään kun tili on välittäjän palvelussa saatu auki? Toki mennään ostamaan Fortumin osakkeita, koska tavoite on sijoitustoimintaa hyödyntämällä hankkia itselle ilmaiset sähköt. Tätä varten lähestymme asiaa yrityksen maksamien osinkojen kautta.
Osingot ovat yksi yrityksen tapa jakaa tekemäänsä voittoa osakkeen omistajille, eli siinä kohtaan kun ostat Fortumin osaketta, niin sinusta tulee samalla Fortumin omistaja.
Viimeisen viiden (5) vuoden aikana Fortum on maksanut osinkoa omistajilleen keskimäärin 1,104 € per osake joista viimeisin tänä vuonna oli 1,12 €.
Henkilösijoittajana ei aivan tuota summaa saa itsellensä vaan verottaja kuten aina, tulee ja vie oman osansa osingoista. Tästä ei tarvitse sen koomin olla huolissaan, kun osingoista maksettava vero peritään jo heti päältä pois. Osingoista maksettava vero on pääsääntöisesti 25,5 %, niin näistä osingoista jää itselle 74,5 %. Joten nettona tuo keskimääräinen Fortumin maksama osinko on 0,8225 euroa osakkeelta.
Joten nyt me tiedetään, että paljonko nettona saadaan yhdestä Fortumin osakkeesta osinkoa ja paljonko maksetaan vuodessa sähköstä. Tämän jälkeen meidän tulee laskea, että kuinka monta osaketta oikein tarvitaan siihen, että voidaan Fortumin osingoilla maksaa sähköt ja näin ollen saavutettaisiin itselle ilmaiset sähköt.
Vuoden sähköt maksoivat 252 euroa, yhdellä osakkeella saadaan osinkoa nettona 0,8255 euroa. 252 / 0,8255 = pyöristettynä ylöspäin 307 kappaletta.
Koska Fortumin osakkeen hinta on tätä kirjoittaessa 23,23 euroa per osake, niin tarvitsemme sijoitettavaa pääomaa 307 x 23,23 € = 7131,61 euroa.
Olettaen että Fortum maksaa osinkoina vähintään 1,104 euroa per osake myös jatkossakin, niin 7131,61 euron Fortum omistuksella on mahdollista laittaa Fortum maksamaan sinulle ilmaiset sähköt jatkossa.
Aika on ainoa resurssi, mitä en koskaan saa takaisin. Siksi työmatkoilla, treenatessa ja kotiaskareita tehdessä kuuntelen Storytelin äänikirjoja. Sijoittaessa ja säästämisessä tukeudun Nordnetin palveluun, koska minun ei tarvitse tuhlata kallista aikaani veroraporttien kanssa. Iltaisin ennen nukkumaan menoa on hyvä rauhoittua kirjan parissa, joista parhaat saa aina Adlibriksestä. Suosittelen itse näitä, koska myös käytän näitä.
Yhteenveto
Ilmaiset sähköt ovat periaatteessa melko helppoa ja yksinkertaista toteuttaa. Tiedän että osaa arveluttaa se, että mistä ensinnäkin tuon rahan saa tuohon tarkoitukseen ja toisaalta osa voi miettiä, että 252 euroa ei kuulosta kovin suurelta ”korolta” päälle 7000 euron summan. Myös se voi olla jollain mielessä, että mitä järkeä on laittaa tuollaista summaa, jotta saisi ainoastaan 250 vuodessa.
Vastaan itse esittämiini kysymyksiin järjestyksessä. Tuota rahaa ei tarvitse löytyä nyt heti kerralla säästöstä, tuota pottia voidaan kerryttää vaikka pikkuhiljaa ja lopulta huomata jossain vaiheessa, että ”Hei!, nyt minulla on tarvittavat osakkeet säästössä ja alan nauttimaan ilmaisesta sähköstä”.
Suosittelen tutustumaan vaurastumisen kultaiseen kaavaan, koska sinne olen mallintanut omaa tekemääni ja käyttämääni mallia kuinka olen mm. lähtenyt itse taloudellista riippumattomuutta tavoittelemaan.
Lyhyesti jos palkka on nettona 2000 euroa (eli verojen ja vähennysten jälkeen), tästä jos säästöön laittaa 20 % kuukaudessa, niin se tekee 400 euroa kuukaudessa. Vuoden aikana on ehtinyt ostaa 4800 eurolla Fortumin osakkeita, eli olemme jo reilusti yli puolen välin. Itseasiassa tuolla 400 euron kuukausitahdilla on tarvittava potti jo kasassa 18 kuukauden jälkeen, eli vain ja ainoastaan 1,5 vuodessa.
Onko 252 euroa nettona paljon vai vähän 7132 euron pääomalle? Tällä hetkellä pankkitili tuottaa 0 % korkoa vuodessa, parhaimmillaan määräaikaistalletukset tuottavat käytännössä saman 0 %.
Nyt viime aikoina on puhuttu paljon inflaation noususta, inflaation nousu osuu käytännössä suoraan rahaan ja tarkoittaa sitä, että samalla rahalla saa tänään vähemmän mitä sai eilen. Tämä näkyy helpoiten siten, että jos polttoaineen hinta nousee. Tämä ei vaikuta pelkästään meidän omiin tankkaamisiin vaan se vaikuttaa myös kuljetusliikkeiden kustannuksiin. Jotta kuljetusliikkeet voivat pitää omat kustannukset kurissa, niin heidän tulee joko pyrkiä neuvottelemaan edullisemmat polttoaineet tai nostamaan hintoja. Todennäköisesti he nostavat hintoja, nyt kauppias joka mahdollisesti myy kuljetusliikkeen toimittamia tuotteita on saman asian äärellä. Heidän kulut kasvavat ja heillä on painetta nostaa kyseisen tuotteen hintaa hieman ylös, jotta voivat pitää oman katteensa kunnossa.
Seuraava steppi on siinä, että kuluttajat jotka tuotteita ostavat, niin heillä jää rahaa vähemmän kulutukseen varsinkin jos kyse olisi tarvikkeista ja tuotteista joita tarvitaan käytännössä elämiseen esim. ruoka. He vaativat lisää palkkaa, koska selkeästi palkalla ei tule enää jatkossa niin hyvin toimeen kuin aiemmin ja tämä meidän kierros lähtee käytännössä alusta silloin samalla rahalla saa vähemmän tuotteita ja palveluita kuin eilen, koska eilen tuotteiden hinnat olivat edullisempia.
Joten pankkitili ja säästötili on tässä tapauksessa todella huono sijoitus, koska se ei turvaa inflaatiolta mitä mm. osakkeet ovat suurelta osin tehneet. Perinteisenä korkona ajatellen tuo 252 tarkoittaisi nettona 3,5 % tuottoa per vuosi, eli sanoisin tuon olevan oikeasti todella hyvä tuotto.
Osakkeissa on sellainen elementti vielä lisäksi, että osakkeen hinta voi nousta ja toki myös laskea. Viimeisen viiden (5) vuoden aikana kurssi on ollut alimmillaan 12,20 euron kohdilla ja korkeimmillaan 24,40 eurossa. Korkeimmillaan Fortum on ollut tammikuussa 2008 hinnassa 33 euroa osakkeelta.
Tämä tarkoittaa sitä, että nykyhinnalla tämä vaatisi 7132 euron pääoman, mutta ajallisesti viimeisen viiden vuoden aikana on ollut paljon mahdollista hankkia vaadittavat kappaleet huomattavasti edullisemmin. Tästä syystä voi olla hyväkin asia, että jos tekee hankinnat esim. kuukausittain ja hankkii näin hiljalleen tarvittavaa positiota.
Esimerkiksi viimeisen 12 kuukauden aikana heinäkuu 2020 – kesäkuu 2021 olisi ensimmäiset Fortumin erät maksanut ainoastaan 17,20 € ja tästä hinta olisi kuukausittain hiljalleen noussut nykyiseen päälle 23 euron hintaan. Huomion arvoista on tuossa se, että ensimmäisten ostosten arvo olisi äskeisissä esimerkeissä 35 % plussalla.
Näennäisesti ilmaiset sähköt on siis mahdollista saavuttaa sijoittamalla Fortumiin, mikään ei tietenkään kiellä hankkimasta sähköjä markkinoilta edullisimmalta palveluntarjoajalta, jolloin vaadittava potti voisi olla vieläkin vähemmän.
Tämä artikkeli ei siis ole sijoitussuositus vaan laadittu havainnointi näkövinkkelistä, että on mahdollista toteuttaa näennäisesti ilmaiset sähköt sijoitustuotoilla. Omistan itse Fortumin osakkeita, enkä ole näistä luopumassa koska historia mikä ei sinänsä ole tae mistään antaa kuitenkin selkänojaa sille, että Fortum on hyvä ja varma osingon maksaja myös tulevaisuudessa varsinkin kun liikkuminen ympärillämme on sähköistymässä ja näin ollen sähköä todennäköisesti tarvitaan myös tulevaisuudessa.
Mikäli avaat Nordnetin osakevälityksen sivustojeni kautta tai olet jo Nordnetin asiakas, niin Nordentin sosiaalisensijoitusalustan kautta voit seurata salkkuni kehitystä nimimerkin Rahavaaka kautta.