Fortumit ulos 3.8.2022

Passiivinen ansainta

1.8.2022 tuli pistettyä Fortumit ulos salkuista, eli luovuin kerralla kaikista omissa omistuksissa olevista Fortumin osakkeista. Myynti hinta oli 11 euroa, mikä oli euron vähemmän mitä yritin saada jo silloin kun Saksan ja Fortumin sopimus Uniperin osalta tuli julki. Tuolloin kaupankäynti oli hetken pois käytöstä ja sain laitettua toimeksiannon myöhään sisään ja vaikka kurssi oli kyseisen päivän aikana yli tuon 12, niin toimarin jälkeen se ei sinne uudestaan kivunnut.

Miksi päätin nyt laittaa Fortumit ulos?

Mitä enemmän olen pyörittänyt ajatusta, että miten tässä oikein tulee käymään, niin sitä vahvemmin tuli käsitys siitä, että turvallisinta on tässä kohtaa hypätä pois. Toki tässä kohtaan tuli tehtyä turskaa todella paljon, kun varsinkin keskihankintahinta näille oli ollut 23 euron yläpuolella. Tästä huolimatta tuli vain niellä ylpeys ja todeta, että ei kyseinen yhtiö nykykunnossa ja odotuksien osalta ole enää minua varten.

Kuten aina, niin tämä ei ole mikään suositus sinun tehdä mitään. Itselleni tässä kuitenkin oli sellaisia riskejä ilmassa, miksi päädyin laittamaan Fortumit ulos.

Osinko

Vaikka Vauramo (Fortumin tj) on todennut, että osinkopolitiikka pysyy ennallaan! Tässä on paljon mahdollista, että Vauramo puhuu täysin totta ja varmasti puhuukin, kun katsotaan pitkällä tähtäimellä. Fortumin osinkopolitiikasta lainaus heidän omilta sivuiltaan.

”Osinkopolitiikka varmistaa, että osakkeenomistajat saavat asianmukaisen korvauksen sijoittamalleen pääomalle. Politiikkaa tukee yhtiön pitkän aikavälin strategia, joka tähtää osakekohtaisen tuloksen, ja sen myötä osingon, kasvattamiseen.

Fortumin hallitus perustaa osinkoehdotuksensa laaja-alaiselle tarkastelulle, joka kattaa makrotalouden, taseen vahvuudet sekä tulevaisuuden investointisuunnitelmat.

Fortumin osinkopolitiikka on maksaa vakaata, kestävää ja ajan myötä kasvavaa osinkoa.”

Tämä on varmasti mitä Fortum tavoittelee, mutta Uniperin ja Venäjän sotaoperaation myötä viimeisessä lauseessa oleva ”kestävä” ei voi mitenkään päteä. Tappiot tulevat olemaan Fortumin osalta todella rumia ja alaskirjaukset vievät sijoitut eurot nolliin. Käytännössä siis ne rahat mitä verkkojen myynnistä Fortum on saanut, niin ne on nyt korkojen kera menetetty.

Osinkoa en siis odota Fortumin maksavan useampaan vuoteen. En yllättyisi, että asia on päinvastoin ja Fortum tekee vielä osakeannin, mikä tarkoittaa taseen vahvistamista ja osallistumatta jättäminen oman position liudentamista.

Fortumin omistus Uniperissa

Uniper on nyt Saksan kaappauksen jälkeen Fortumille enemmän kivi kengässä kuin rahanteko kone. Niin kauan kuin Uniper on velkaa ja Saksa mukana firmassa, niin Uniperista ei rahaa Fortumille osinkojen muodossa tule. Fortumin laina ja takaus on toissijainen saksalaiseen lainaan nähden, Fortumilla on oikeus vaihtaa omat lainansa Uniperin osakkeisiin.

Tämä viimeinen tarkoittaa sitä, että maininnoista huolimatta Fortum tulee siis sijoittamaan uutta pääomaa Uniperiin. Tuppurainen ja Fortum on todennut, että enää Uniperiin ei uutta pääomaa laiteta kiinni, mutta jos Fortum tavoittelee Uniperia tulevaisuudessa, niin he tulevat laittamaan uutta pääomaa lainan vaihtamisena osakkeisiin nähden. Mikäli näin ei toimita, niin Fortumin siivu Uniperista kutistuu todella paljon, ennen koko sotkun syntymistä.

Tässä siis tapahtuu niin, että Saksa laittaa Fortumin ostamaan uudestaan omat Uniperin osakkeet ja voidaan todeta, että kun tilanne rauhoittuu, niin Uniperin arvo on jotain muuta kuin 1,70 per osake, millä hinnalla Saksa nyt osuutensa hankki.

Yhteenveto

Koska olen osinkosijoittaja, niin suurin pelko on, että Fortumista ei osinkoja ole luvassa pitkään aikaan ja tämä on suurin syy sille, että nyt sai lähteä Fortumit ulos. Fortumin realisoituneet riskit ovat sitten toinen syy sille, että salkuista lähtivät Fortumit ulos.

Paljon on mahdollista, että tein todella tyhmästi, kun myin nyt, mutta sen asian kanssa on tultava toimeen. Hyvä se olisi kaikkien osalta, jos Fortum tästä selviää kuitenkin voittajana, enkä näe ongelmaa tulla uudestaan omistajaksi (muutenkin kuin veronmaksajana) kun tilanne selkiää ja homma on uudelleen raiteellaan.

Pelkään Saksan vievän tässä Fortumia ja sitä kautta valtionjohtoa kuin litran mittaa. Osoitus tästä on se, että vasta 1.10 on Uniperilla mahdollista nostaa hintojaan, mutta vain siten, että 90 % nousseista kustannuksista voidaan siirtää kuluttajille. Jatkossakin 10 % jää firmalle tappiona, nyt tänä aikana tuhlataan siis Fortumin takaamia lainoja, joiden myötä Fortum on kaiken lisäksi 2.luokan lainaaja.

Huomion arvoista on tuossa se, että miten Saksan valtio pyrkii viimeiseen asti suojelemaan omia kansalaisiaan sekä teollisuutta. Mikäli Uniper olisi ollut 100 % saksalainen, niin tukipaketti olisi tullut jo helmikuussa ja hintojen nousuille olisi annettu lupa. Vaikea olisi kuvitella, että esim. Carunalle ilmoitettaisiin nyt, että siirtohintoja tulisi energian hinnan nousun takia laskea koska kansallinen turvallisuus vaatii. Omaan pussiin pelaamisesta esimerkki on myös polttoaineveron lasku, minkä Saksa teki 1.6.2022 alkaen. Meillä taas asia ratkaistiin sekoitussuhteen laskulla, suurimpana pelkona oli, että veroon ei kosketa, koska se valuisi myyjien taskuun. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut Saksassa, joten onko pelko turhaa? Toisaalta Valtion konttori on suurin omistaja Nesteessä, joka todennäköisesti on suurin polttoaineen myyjä Suomessa, voisivatko he tuota kautta vaikuttaa siihen, ettei vero valu myyjälle?

Typerintä tässä koko touhussa on se, että Saksan politiikka ja naiivi suhtautuminen Venäjään aiheutti koko roskan. Toki Fortum teki omat typerät päätökset Venäjän ensimmäisen hyökkäyksen jälkeen, milloin olisi pitänyt niin Fortumin kuin saksalaistenkin silmien aueta. Itse tein tyhmästi sijoittamalla Fortumiin ja näin ollen hävisin pääomia.

Suomen jos kenenkään olisi hyvä muistaa kaksi lainalaisuutta mikä pitää käytännössä aina paikkaansa. 1. Älä luota Venäjään, missään tilanteessa 2. Älä sijoita Saksaan missään tilanteessa. Extra nostona pelkää paljon, jos Venäjä ja Saksa löytävät asioissa ”yhteisen” sävelen usein muut joutuvat kärsimään.

Tässä kaikki tällä kertaa, eli salkuista on laitettu Fortumit ulos ja jatketaan salkun rakentamista ilman tätä yhtiötä nyt jatkossa. Seuraan Fortumia myös jatkossakin ja tilanteen muuttuessa voin palata omistajaksi, mutta oletan tähän menevän jonkin verran aikaa.


Aika on ainoa resurssi, mitä en koskaan saa takaisin. Siksi työmatkoilla, treenatessa ja kotiaskareita tehdessä kuuntelen Storytelin äänikirjoja. Sijoittaessa ja säästämisessä tukeudun Nordnetin palveluun, koska minun ei tarvitse tuhlata kallista aikaani veroraporttien kanssa. Iltaisin ennen nukkumaan menoa on hyvä rauhoittua kirjan parissa, joista parhaat saa aina Adlibriksestä. Suosittelen itse näitä, koska myös käytän näitä.


 

Tästä pääsee takaisin aloitus sivulle

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *