Osingot Q2-2022

Osinkotulojen kehitys

Nyt on saatu sitten toinen kvartaali tätä vuotta käytyä ja on aika tarkastella, että miten vuolaasti osinkovirta on suosinut. Koko vuoden osalta tavoitellaan 24 000 euron netto-osinkotuloa yhteensä kaikkien salkkujen osalta. Salkkuina on käytössä kaksi pienehköä henkilökohtaista arvo-osuustiliä ja sitten sijoitusyhtiön salkkutulo.

Voit lukea edellisen katsauksen halutessasi tästä!

Tavoitteen muistuttaminen

Mikäli osingot tulisivat tilille tasaisesti, niin ensimmäisen kvartaalin aikana tulisi tulla minimissään 12 000 euroa osinkoja. Tässä kuitenkin tulee muistaa, että Suomessa on vallalla edelleen hyvin tyypillinen tapa jakaa osinkoja kerta vuoteen, niin tästä syystä iso osa vuoden 2021 tuloksien mukaisista osingoista jaetaan kevään mittaa ja näin ollen se ajoittuu tähän Q2 kohtaan.

Kuten jo viimeksikin kirjoitin, niin onneksi tämä trendi on pikkuhiljaa muuttumassa ja yhä useampi yritys on siirtymässä useampaan kuin kerta vuoteen jaettavaan osinkoon.


Aika on ainoa resurssi, mitä en koskaan saa takaisin. Siksi työmatkoilla, treenatessa ja kotiaskareita tehdessä kuuntelen Storytelin äänikirjoja. Sijoittaessa ja säästämisessä tukeudun Nordnetin palveluun, koska minun ei tarvitse tuhlata kallista aikaani veroraporttien kanssa. Iltaisin ennen nukkumaan menoa on hyvä rauhoittua kirjan parissa, joista parhaat saa aina Adlibriksestä. Suosittelen itse näitä, koska myös käytän näitä.


 

Osingot Q2-2022 kertymä

Toisella kvartaalilla kertyi osinkoja yhteensä 15 236 euroa ja oman seurantahistoriani aikana tämä murskaa aikaisemman ennätyksen reilulla 5 kilolla. Aikaisempi ennätys Q2 kvartaalille oli vuodelta 2019, mutta tuolloin 90 % osinkotuloista tuli huhtikuusta. Tällä kertaa jakauma oli paljon tasaisempi, mutta nyt huhtikuu ja toukokuu vastasivat noin 90 % osinkovirtaa ja kesäkuulle jäi noin 10 % siivu.

Omat odotukset tälle kvartaalille oli 13 800 (lue: edellinen https://www.rahavaaka.fi/osinkokertyma/osingot-q1-2022/) ja näin ollen tämä odotus meni reippaasti ylitse.  Tästä syystä myös ensimmäisen puolivuosiskon osalta kokonaiskertymä toteuma oli reippaasti odotuksia parempi. Ensimmäisen puolivuosiskon tilanne on 18 900 euroa ja keskimääräinen toteutunut osinkokuukausi olisi 3150 euroa. Toki ei voida laskea tuon varaan, että keskimääräisesti tultaisiin pysymään tuossa tasossa. On täysin vääjäämätöntä, että vuositavoite 24 000 euroa tulee vielä olemaan vielä ihan relevantti odotustaso, koska niin paljon on heikompi jälkimmäinen puolivuosisko.

Tässä kvartaalissa suurimmat osingon maksajat olivat luonnollisesti Nordea ja Sampo, näistä jälkimmäinen pärskäytti kaiken lisäksi mehevän lisäosingon, mikä toki oli markkinoilla aika hyvin jo tiedossa. Muita isoja osingon maksajia oli REIT kategoriaan meneviä yhtiöitä joista Annaly Capital (NLY) toi noin 800 euron kvartaalitulon. Prospect Capital (PSEC), AGNC (AGNC) ja Gladstone investment (GAIN) jokainen maksoi noin 450 euron kvartaaliosingot. Citycon Suomesta taas toi noin 350 euroa jne.

Tässä suhteessa minä liputan hajautuksen ja osingon maksajiin sijoittamisen puolesta, koska näin saavutetaan kassavirtaa tasaisesti vähän joka suunnalta. Tässä suhteessa osinkosijoittaminen muistuttaa hieman asuntosijoittamista, missä myös kassavirta on yleensä se tärkein mittari.

Odotukset Q3-2022

Omissa odotuksissani on, että Q3-2022 osingot tulisivat olemaan noin 3 600 euroa. Tämä ennuste sekä toteutuneet huomioiden se nostaisi Q1-Q3 kertymän tavoitteen summaan 22 500 euroon ja näin ollen keskimääräinen osinkotuotto per kuukausi tulisi alas summaan 2 500 euroa.

Kun kiikaroin vielä tämänkin kvartaalin ylitse, niin koko jälkimmäisen puolivuoden kertymä olisi tällä hetkellä noin 7 900 euroa ja koko vuoden kertymä ennuste näin ollen 26 800 euroa. Tämä tulisi siis ylittää tavoitetaso ja olen tyytyväinen, mikäli näin tulee olemaan vuoden loppuun asti, mutta inflaatio sekä korkojen nousu hieman huolettaa koska parhaista osingon maksajista tällä hetkellä ovat REIT kategoriaan kuuluvat yhtiöt (mReit, BDC ja REIT). Niiden osalta on vaikeaa ennakoida mitä tapahtuu, tästä syystä olen jo panostanut nyt viime kuukausina hieman enemmän osinkoaristokraattikohteisiin, joilla on todella pitkä historia osinkojen noston puolesta. Tämä osaltaan vähentäisi riskiä osinkotulojen alaspäin heiluntaan, koska kyseiset yhtiöt tahtovat myös pitää kiinni statuksestaan.

Mikäli saan pidettyä minimissään tuon 26 800 euron tason, niin se tarkoittaisi 2233 euron keskimääräistä osinkotuottoa ja olen itselleni määritellyt yhdeksi tavoitetasoksi 2300 euroa, joten siihen on ihan hyvä mahdollisuus.


Aika on ainoa resurssi, mitä en koskaan saa takaisin. Siksi työmatkoilla, treenatessa ja kotiaskareita tehdessä kuuntelen Storytelin äänikirjoja. Sijoittaessa ja säästämisessä tukeudun Nordnetin palveluun, koska minun ei tarvitse tuhlata kallista aikaani veroraporttien kanssa. Iltaisin ennen nukkumaan menoa on hyvä rauhoittua kirjan parissa, joista parhaat saa aina Adlibriksestä. Suosittelen itse näitä, koska myös käytän näitä.


 

Yhteenveto

Olisi vielä yhteenvedon paikka ja kun luin edellisen yhteenvedon, niin jännä huomata miten fiilikset sekä asiat voivat muuttua ihan muutaman kuukauden osalta. Yksi työmotivaatiota laskeva asia oli viimeksi se, että palkkaukseen oli tulossa muutosta, mikä olisi laskenut omaa palkkaani todella paljon. Kuten viimeksikin mainitsin, niin kyllä minä tästä ”valitin” joka suuntaan, että ei ole oikeudenmukaista ym. Lopulta tuli sitten ilmoitus, että osaltani ainakin tullaan jatkamaan aikaisemmalla mallilla eikä palkkaelementit tule muuttumaan tämän vuoden osalta.

Lopputulos ei kuitenkaan muuta omaa isoa tavoitetta mihinkään, vaan pyrin edelleen siihen, että taloudellinen riippumattomuus tullaan saavuttamaan niin nopeasti kun näen sen tarpeellisena, mikä on toki mahdollisimman nopeasti, mutta ideana niin että muistaa myös jonkin verran elää tässä samalla.

Kesä on tätä kirjoittaessa kuumimmillaan, mutta tulee jo asettaa katsetta kohti tulevaisuutta vuoden 2023 kesään. Koska nyt tulee tästä vuodesta huomioida se, että ensimmäisen puolivuosiskon osinkokertymässä suurta roolia näytteli Sampo ja Nordea. Uskoisin Nordean jatkavan vähintään samanlaisella osinkovirralla kuin tänä vuonna, mahdollisesti jopa jonkin verran osinkojen nostoa olisi luvassa. Syy miksi odotan osinkojen nousua, on siinä, että Nordea on ostanut melko runsaasti omia osakkeita kuluneen vuoden aikana ja näyttäisi siltä, että Nordea tulee jatkamaan tätä linjaa. Vaikka absoluuttisesti Nordea jakaisi euroja ihan yhtä paljon ulos kuin ennen, niin keskimääräinen osinko per osake tulee nousemaan, koska jakajia potille on nyt vähemmän. Toisaalta odotan Nordean tuloksen paranevan, kun nolla koroista tullaan pääsemään irti ja korkokate alkaa takomaan pankeille rahaa.

Sampo on sitten haastavampi koska tänä vuonna tuli maksuun lisäosinko mikä on peruja Nordean myynnistä. Odotettavissa on, että jatkossa tämän kaltaista 2,4 euron lisäosinkoa ei tulisi ja joudutaan tyytymään karkeasti 1,70–1,90 euron perusvakuutus osinkoon. Tähän vuoteen tullen se tarkoittaisi Sammon osalta 54 %. a pienempää osinkokertymää. Itse uskon vähän samoista syistä kuin Nordeassa, että Sammon osinko tulee olemaan karkeasti 2 euroa per osake ensi vuonna. Osakkeita on ostettu jonkin verran pois markkinoilta ja kaikkea lisäosinkoa ja pääomaa mitä näistä Nordean ja muiden osien myynneistä on saatu, ei ole vielä jaettu pois. Nouseva korkotaso luultavasti tulee myös vaikuttamaan Sammon osalta positiivisesti. Edelleen se ei poista sitä dilemmaa, että kuinka ensi vuoden keväällä tullaan torppaamaan riski sille, että osinkotuotto ei kääntyisi laskuun.

Tästä johtuen olen nyt pyrkinyt kanavoimaan osinkotuloja uudelleen sijoituksissa enemmän osinkoaristokraatteihin. Sellaisiin yrityksiin joilla osinkotuotto on osto hetkellä jo lähempänä 4%. a ja näitä yrityksiä varsinkin jenkkien markkinoilla alkaa olla houkuttelevissa hinnoissa jo useampia. Tässä tämän hetken oma ostotarkkailussa olevat hyvät kohteet tikkerin kautta: LEG, VFC, ABBV, CAH, FRT, O, BEN, TROW, WBA, IBM, MMM, AMCR, XOM ja CVX.

Sijoittamalla nyt näihin kohteisiin tasaisesti esimerkiksi 1 000 euroa per yhtiö, niin pääomaa menisi 14 000 euroa, mutta tämä tuottaisi osinkotuloa vuoden aikana 4,33 % mikä tarkoittaisi 600 euroa vuodessa. Hyvänä puolena tässä on se, että ensi vuonna tuo on erittäin suurella todennäköisyydellä taas suurempi ja siitä seuraavana jälleen jne. Toki aina voi tulla tilanne vastaan, että yritys ei vain kykene pitämään nousevan osingon tahtia yllä. Näiden aristokraattien osalta taas pidän tuota pienenä riskinä, koska tuo status minkä aristokraatti tuo on sitä mitä yhtiön johto haluaa myös pitää tapetilla.

Osaltani näyttää laskennat siltä, että en tule Sammon osuutta kuromaan umpeen, vaikka osinko olisi tuon 2 euroa per osake ja hakisin tuottoja näillä osinkoaristokraatteihin siirtämien osinkotulojen kautta. Tarvitsen osaltani myös Nordeasta odottamani osinkojen korotuksen, sekä vähintään tämän nykyisen tason REIT kohteiden osalta mihin olen sijoittanut, että nämä eivät laskisi omia osinkojaan tulevaisuudessa.

Näin jos tapahtuisi, että REIT kohteet laskisivat osinkojaan, niin oma osinkokertymä 2023 kokisi pahan kolauksen mutta odotettavissa olisi kuitenkin 2021 vuoden kertymä taso.


Aika on ainoa resurssi, mitä en koskaan saa takaisin. Siksi työmatkoilla, treenatessa ja kotiaskareita tehdessä kuuntelen Storytelin äänikirjoja. Sijoittaessa ja säästämisessä tukeudun Nordnetin palveluun, koska minun ei tarvitse tuhlata kallista aikaani veroraporttien kanssa. Iltaisin ennen nukkumaan menoa on hyvä rauhoittua kirjan parissa, joista parhaat saa aina Adlibriksestä. Suosittelen itse näitä, koska myös käytän näitä.


 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *