Osingot Q1-2021

Osinkotulojen kehitys

Osingot Q1-2021

 

Ensimmäinen vuosikvartaali on takana ja otetaan katsausta, että kuinka osinkopuro solisee kaiken muun tohinan taustalla.

Osingot Q1-2021 osalta meni pitkälti ennakoiden mukaan, en odottanut että vuoden alussa vielä kovin paljon osinkoja tilille napsahtelisi ja toinen peikko mikä oli tuttu viime vuodelta, että vaikuttaako korona näiden maksamiseen.

Mutta nyt näyttää onneksi siltä, että näiden osalta on otettu viime vuodesta opiksi ja saatu rahaliikenne yrityksestä omistajalle virtaamaan siten, että osingot heti Q1 alkaen ovat mahdollisia. Viime vuonna tämä paskamyrsky osui kunnolla kvartaalin loppuun ja varsinkin seuraavalle kvartaalille.



Aika on ainoa resurssi, mitä en koskaan saa takaisin. Siksi työmatkoilla, treenatessa ja kotiaskareita tehdessä kuuntelen Storytelin äänikirjoja. Sijoittaessa ja säästämisessä tukeudun Nordnetin palveluun, koska minun ei tarvitse tuhlata kallista aikaani veroraporttien kanssa. Iltaisin ennen nukkumaan menoa on hyvä rauhoittua kirjan parissa, joista parhaat saa aina Adlibriksestä. Suosittelen itse näitä, koska myös käytän näitä.


 


Miten osinkoja sitten tuli?

Osingot Q1-2021 olivat yhteensä 2419 euroa, ei siis toki lähelläkään siinä missä tavoite olisi kuukautta kohden katsottuna, mutta pitää muistaakin, että suurin osa osingon maksajista salkussani ovat 1-2 kertaa vuodessa maksavia.

Tässä lukemassa ovat sekä sijoitusyhtiöön ja henkilökohtaisille arvo-osuustileille tippuvat osingot.

2020 osingot olivat ensimmäiseltä kvartaalilta 1625 euroa, joten viime vuoteen nähden kehitys on mennyt kunnolla oikeaan suuntaan. Tavoite ja ennuste on, että viime vuoteen nähden vain yksittäiset kuukaudet voivat olla osinkotuotoiltaan parempia kuin tänä vuonna. Mikäli näitä kuukausia on enemmän kuin 3, niin olen hieman pettynyt. Syy on siinä, että 2020 oli osinkojen näkövinkkelistä omassa salkussani todella huono.

Seuraavan kvartaalin osingot

Joten katsotaan tässä tarkemmin, että mitä odotuksia on seuraavalle kvartaalille.

Laskelmieni mukaan 23 yhtiötä salkuistani maksaa osinkoa tämän seuraavan kvartaalin aikana. Osingot Q1-2020 aikana maksoi n. 15 yhtiötä, joten tähän verraten pitäisi osinkojen nousta merkittävästi.

Omassa seurannassa onkin tilanne, että osingot Q2-2021 olisi n. 7000 euroa ja tämä alkaisi olla jo summana sellainen, mitä tästä osinkojen metsästämisestä odotankin.

Jos tämä toteutuu täysmääräisesti, niin ensimmäinen vuosipuolisko olisi lähemmäksi 10 000 osinkoeuron arvoinen. Toki sitä sen kuuluisi myös olla, että voisi miettiä elävänsä puhtaasti osinkojen varassa.

Näkymä Q3-Q4 2021

Salkun osinkonäkymä vuoden viimeiselle puoliskolle on toki vielä epävarmaa, kun ei tiedetä kaikkia muuttujia koronan, rajoitteiden tai rokotusten osalta. Yksi merkittävä seikka on siinä, että lähteekö näiden helpottaessa kulutuskysyntä jylläämään vai ei. Sehän on selvä, että pelkästään yritystuilla tai vyötä kiristämällä ei pitkällä tähtäimellä osinkoja maksella.

Tällä hetkellä näköpiirissä Q3-2021 osingoiksi on lukema 2300 euroa ja Q4-2021 lukemiksi olisi 3100 euroa.

Vuoden jälkimmäiseksi osinkovirraksi olisi tulossa ainoastaan reilun 5000 euron osingot ja koko vuoden osalta päädyttäisiin n. 15 000 euron vuotuiseen osinkoon.

MUTTA

Aina on mutta ja osinkojen osalta niitä on varmasti useampi, eli en tuossa jälkimmäisen vuosipuoliskon osalta ottanut kantaa Nordean mahdollisiin osinkoihin 2019-2020 tuloksista. Joten on erittäin hyvä mahdollisuus siihen, että tämän vuoden aikana päästään jopa 20 000 euron osinkotuottoon.

Tämä todella vaatii sen, että Nordean tulee maksaa omistajilleen kuuluva siivu parin vuoden ajalta tänä vuonna. 15 000 euron vuosiosinko on omassa historiassani paras, mutta ei olisi kuitenkaan kuin muutaman satasen korkeampi kuin 2019. Tästä syystä en voi olla tyytyväinen tuohon kertymään vaikka toki kiitollisena kaikki otetaan vastaan. Vuonna 2020 koko vuoden osinko kertymä oli alle 12 000 euroa ja kun taas 2018 vuoden osinkokertymä oli vajaa 11 000 euroa.

Tästä syystä odotuksissa on, että 2021 vuoden osingot olisivat lähemmäksi 20 000 euroa ja järkeilen sen tämän mukaan, että 2018 – 2019 kehitystä oli n. 4 000 euroa, tässä vaikuttaa paljon se, että siirsin sijoittamista 2018 vuoden alussa sijoitusyhtiön puolelle jolloin osinko tulee yrityksen tilille täysmääräisenä ilman pidätettyä osinkoverotusta.

Joten pessimistisenä näkisin, että kasvun tulisi olla vähintään puolet tuosta 2018-2019 välisestä osinkojen kasvusta. Silloin 2020 osingot olisi kuulunut olla n. 17 000 euroa ja tähän kun lisätään taas 2000 lisääntyneet osingot, niin ollaan lähellä 20 000 euroa.

Jos mietit, että miten 15 000 eurosta johon lisätään 2 x 2000 euroa voi tulla 20 000 euroa. Niin kikka on siinä, että en toistaiseksi siis nosta näitä vuotuisia osinkoja omaan käyttööni vaan sijoitan nämä uusiksi. Pääoma mistä osingot maksetaan kasvaa siten myös aikojen saatossa.


Sijoittamiseen voin vilpittömästi suositella Nordnetin palvelua, olen itse käyttänyt tätä jo 15 vuotta ja olen ollut tähän tyytyväinen. Edulliset kustannukset, laaja ja Suomenkielinen palvelu on asioita joita itse arvostan.

 


 


Yhteenveto

Ensimmäinen eli osingot Q1-2021 on nyt takana, tilanne on siis kehittymässä oikeaan suuntaan ja olen selvästi edellä viime vuoden kertymää.

Täytyy toki muistaa viime vuodesta myös sellainen seikka, että rakensin myös oman strategian uusiksi kun korona riski osingoista realisoitui. Tällä on myös suuria vaikutuksia siihen, että miksi osinkokertymä 2020 oli heikompi mutta ei tosin vaikuta niin paljoa, että olisi muutenkaan ilman muutosta ollut 2019 tasossa.

Nyt tämä strategia on tehty, joten minulla on puskuri valmiina myös niitä hetkiä varten, missä tilanne taloudessa tekee yllättävän käänteen ja yrityksien osinkohanat menevät kiinni. Voit asiasta lukea enemmän täältä.

Suosittelen lämpimästi lukemaan tuon tekstin, koska uskon siinä olevan hyödyllistä näkökulmaa kaikille jotka taloudellista riippumattomuutta pohtii ja suunnittelee. Huomasin, että kyseinen teksti on juurikin kirjoitettu vuosi sitten ja pahimmassa kriisissä, joten siitä välittynee myös lievästi se tuska, mitä osinkojen maksamattomuus lopulta tuotti.

Tänä vuonna on tarkoitus rakentaa ja täydentää osinkopuro jopa pieneksi joeksi. Tulee vaatimaan aggressiivista osinkosijoittamista, koska en aio Nordeasta riippumatta luopua 20 000 euron osinkotavoitteesta tänä vuonna. Se tarkoittaa sitä, että osinkoja tulee sijoittaa uudelleen kohteisiin joissa osingon maksu on edessäpäin, mutta sitä että osinkotuotto on hyvä.

Muutaman yhtiön jos listaan, mitä kannattaa katsoa silmäkovana.

  • Fortum: osinko irtoaa huhtikuun lopussa, osinko 1,12 € ja 1.4.21 kurssilla 4,8 % tuotto.
  • Sampo: osinko irtoaa toukokuun puolen välin aikoihin, osinko 1,7 € ja antaisi 4,4 % tuoton.
  • Citycon: maksaa osinkonsa 4.erässä mutta seuraava osinko irtoaa kesäkuun puolessa välissä ja vielä on mahdollista metsästää 3 osinko erää. Kesän osingolle tuotto on 1,7 % ja osingon suuruus 0,125 €, painotus sillä että tästä saa osinkoa vielä myös syyskuussa ja joulukuussa.
  • Telia jolta irtoaa huhtikuun 13 päivä osinko ja jonka suuruus on 0,1 € ja tuotto 2,7 %, mutta pitää muistaa, että Telia maksaa kaksi kertaa vuodessa osinkonsa joten vastaava potti olisi myös luvassa marraskuun tienoilla.
  • Sitten vielä REIT kohteita jenkeistä joilla seuraavalla kvartaalilla on tulossa hyviä osinkotuottoja, mutta niitä on luvassa vielä myös loppuvuodeksi. Näiden osalta, ei ole palattu edes sille tasolle, missä oltiin ennen koronaa, joten odotettavissa jonkin verran osinkojen nousua.


Kirjoja kaikkiin makuihin edullisesti ja nopeasti toimitettuina saa Adlibriksestä. Omat kirjat olen siksi tilannut heiltä ja voin suositella tätä myös sinulle.


 


Muistutuksena vielä lukijalle, että nämä eivät ole osto tai myyntisuosituksia. Omistan itse yllä mainittuja osakkeita joko suoraan tai sijoitusyhtiöni kautta, teen osakepoimintaa oman strategian kautta mistä kirjoittelen tänne. Tekemällä samalla tavalla kuin minä, niin onnistut ja epäonnistut tahdissani. Onnistuessasi niin tuskin tulet minulle mitään palkkiota antamaan, joten epäonnistuessasi älä tule siitä itkemäänkään.

Meidän maailma on mennyt sellaiseksi, että vastuuta ei asioista tunnuta kannettavan missään yhteiskunnan eri tasoilla. Siksi minäkin varoittelen, että kun luet minun tai kenen tahansa tekstejä, niin luo aina oma näkemys asioista ja tee tai ole tekemättä sen mukaan. Itse kerron tässä blogissa niitä asioita mitä itse pyörittelen ja suunnittelen, pyrin muistamaan kertoa että omistanko vai enkö kyseistä osaketta.

En pyri manipuloimaan kursseja omilla kirjoituksillani, enkä usko että siihen edes pystyisin. Yhtiöt joihin sijoitan, ovat kaikki järjestäen suuria. Näiden vaihto pörssissä on sen verran merkittävä, ettei yhdellä blogilla ole niiden kurssi vaihteluun mitään merkitystä. Toki alalla nimeä luoneet analyysitalot eivät tietenkään syyllisty kurssimanipulointeihin millään tavalla, vaikka tekisivät analyysejä ja suosituksia melko pienistäkin pörssiyhtiöstä.

Hyvää alkavaa kevättä ja toivotaan, että seuraavan kvartaalin osinkokertymä on odotukset ylittävä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *