Miksi sijoitan, niin kuin sijoitan osa 4

Virtuaalivaluutat

Edellisessä osassa käsittelin asuntosijoittamista ja kerroin, että tämä on trendikohde tällä hetkellä. Ehkä sitäkin suuremmasta hypestä nauttii virtuaalivaluutat ja tästä kiittäminen on Bitcoinia.

Bitcoineista alettiin puhua todenteolla muutamia vuosia sitten, kun markkinoille alkoi tulla uudenlaista rahaa mitä ei säädellä keskuspankkien toimesta. Tätä rahaa on mahdollista tehdä ainoastaan ns. louhinnalla, sitä varten tarvitaan paljon laskentatehoa ja sitä myöden virtaa eli sähköä. Koska louhinta muuttuu jatkuvasti vaikeammaksi, niin uuden bitcoinin saavuttaminen vaatii jatkuvasti enemmän näitä kahta edellä mainittua, mikä muuttaa louhinnan kotitekoisesti äkkiä kannattamattomaksi.

Nämä valuutat perustuvat lohkoketjuteknologiaan. En osaa tuota toimintaa kuvata ja mikäli tämä kiinnostaa enemmän, niin kannattaa lukea esim. tämä Tivi:n artikkeli asiasta

Sitten itse asiaan, eli minkälainen sijoitusmuoto Bitcoin ja vastaavat virtuaalivaluutat olisivat?

Pitäisin tätä sijoitusmielessä veikkauslappuna, eli kun aikaisemmissa viesteissä kävin lävitse rahastoja ja asuntoja, niin näissä taustalla on kuitenkin se, että ne tuottavat oikein valittuna rahaa.

Esimerkkinä:

  • Ostat asunnot → vuokraat sen → vuokralainen maksaa vuokran → sinulle tulee rahaa → vuoden päästä, sinulla on edelleen asunto sekä vuokralaisen maksamat vuokrat.
  • Ostat Bitcoinin → odotat vuoden → sinulla on edelleen se Bitcoin

Eli Bitcoin itsessään, ei tuota mitään. Sen ainoa arvonmuutos periaate on siinä, että miten paljon siitä ollaan valmiita maksamaan.

 

Eli kuvassa on otettu aikajana vuodesta 2016 näihin päiviin, kurssi oli 2016 vuoden alussa karkeasti 440 $ paikkeilla ja vuoden 2017 aikana Bitcoinin kurssi lähti kunnolla laukalle ja nousi aina omaan huippuunsa 19 350 $ asti.

Tänä päivänä kurssi on sitten tullut sieltä alas ja tällä hetkellä yhdestä Bitcoinista maksetaan 6 400 $.

Tuona aikana Bitcoin ei ole itsessään tuottanut mitään, vaan jos ostit 2016 alussa, niin sinulla saman verran kappaleina nyt niin kuin oli silloinkin ja jos myyt nämä tänään, niin olet saanut sijoitetulle summalle todella hyvän tuoton.

Mutta Bitcoinien kanssa kyse ei ole sijoituksesta vaan spekuloinnista ja vedonlyönnistä, minulta on muutaman kerran kysytty, että pitäisikö nyt sijoittaa Bitcoineihin? Olen esittänyt tähän aina vastakysymyksen, että miksi?

Yleensä vastaus on siinä, että kurssi on tullut puoleen siitä, mitä se oli huipussa ja kun se palaa takaisin, niin tällä tuplaa sijoituksen. Johon yleensä tulee vastattua, että jos se palaa ja niin miksi se palaisi?

Yhteenveto

Virtuaalivaluutat eivät sovi minun sijoitusstrategiaan, koska minulle riittää nämä kolme lottoa muutaman euron panoksella viikoittain, enkä näillä näkymin hae muuta uhkapelaamista kylkeen.

Sijoitusmuotona minusta Bitcoin on todella huono, eli ei tuota mitään eikä generoi uutta tuloa mitä esim. sijoittamalla pörssiosakkeessa tapahtuu. Ideana virtuaalivaluutat ovat varmasti tulevaisuutta ja Bitcoin on tässä suunnan näyttäjä, mutta ennen kuin virtuaalivaluuttaa aletaan kutsua valuutaksi, niin tähän menee vielä paljon aikaa.

Eurot ja Dollarit ovat valuuttaa, jotka ovat suurimmaksi osaksi virtuaalista eikä fyysistä, eli sinänsä virtuaalivaluutta ei ole uusi juttu.

Kun Bitcoinien tulppaani ilmiö oli korkeimmillaan, niin kaikilla Bitcoineilla olisi saanut ostettua n. kolmanneksen Applesta tai koko Shellin tai melkein 8 kertaisesti Nordean.

Mitä ajatuksia Bitcoineista tai virtuaalivaluutoista? Oletko sijoittanut näihin ja miksi päädyit tähän sijoitusmuotoon? Lähinnä kiinnostaa se, että mikä oli se tuotto odotus tälle?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *