Kuka minä olen ja miksi kirjoittelen taloudellisesta riippumattomuudesta? Varmaan tärkeintä on aloittaa alusta.

Syntynyt 1980 luvun alkupuolella, eli tätä kirjoittaessa päälle 40 ikävuoden oleva perheen isä, mikä on itselleni kaikista titteleistä arvokkain. Asumme noin puolen tunnin päästä Helsingistä omakotitalossa, joka ostettiin 2010 ja viimeinen lainanlyhennys erä maksettiin pankille joulukuussa 2023.

Sijoittamisesta olen ollut kiinnostunut aina lapsesta lähtien, mutta todellisuudessa siihen tutustuin 2005 kun tein ensimmäisen osakekaupan ja ostin Neste Oilia ja Eforen osaketta Helsingin pörssistä. Välittäjänä oli oma silloinen pankki OP, mikä kyni melkoiset kaupankäyntipalkkiot pienestä noin muutaman sadan euron osakekaupoista. Myin lopulta osakkeet muutaman kuukauden pidon jälkeen, kun Neste Oilin osake nousi hurrikaani Katariinan iskettyä New Orleansiin elokuun lopulla 2005.

Sijoittaminen jäi muutamaksi vuodeksi, enkä uhrannut tälle ajatusta vaan eläminen muuttui arjen askareista selviämiseen.

Olin tuohon mennessä tehnyt erilaisia duuneja, ravintolankeittiöstä suurtalouspuolen kokiksi, siitä oppisopimukselle tilitoimistoon ja lopulta vakuutusmyyntiin. Vakuutusmyynnin osalta osuin valitettavasti yritykseen, missä työntekijöitä suorastaan huijattiin ja itsekin naiiviudessani uskoin hienoja lupauksia tulevista rikkauksista. Jouduin lopettamaan hommat rahan loppumisen takia, koska kaikki työhön liittyvät matkat tuli tehdä omalla kustannuksella ja työntekijöille ilman kertomista iskostettiin yrittäjän vastuu ja riski tulojen saamisesta.

Tässä yrityksessä tuhlasin omat pitkään säästämäni 2000 euron säästösumman, käytännössä ajoin tuon summan pitkin Etelä-Suomea myymällä vapaaehtoisia eläke ja sijoitusvakuutuksia. Kun ei ollut enää varaa ajaa, kun ei ollut varaa edes ostaa ruokaa, niin jouduin irtisanoutumaan itse, koska työnantajalla ei ollut mitään tarvetta irtisanoa minua. Kun yritin hakea työttömyysturvaa ja perustella ratkaisuani, niin minulle todettiin kylmästi, että kun olen itse irtisanoutunut niin minulla on 3kk karenssi. Tämä tapahtui vuonna 2006 alkuvuodesta.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun koin että avun pyynnön hetkellä yhteiskunta heittää märkää rättiä naamalle ja osoittaa kyvykkyytensä. Kun muutimme 2003 vuoden lopussa yhteisen katon alle Helsingin Vuosaareen, kävimme kysymässä sossusta, että onko tyttöystävän mahdollista saada vuoden viimeisille kuukausille jotain tukea, mikä kattaisi osaltaan hänen kulujansa. Hänellä oli tuolloin säästössä muutama sata euroa, hänen lukionsa oli tarkoitus päättyä vuoden lopussa ja tavoite oli päästä joulukuuksi kauppaan jouluapulaiseksi ja olla töissä seuraavan vuoden syksyyn, kun hänen olisi tarkoitus mennä opiskelemaan itsellensä ammatti. Tuolloin itse työskentelin keittiöhommissa ja sain nettona 1200–1300 euroa kuukaudessa, kun tein pari viikonloppua kuukauden aikana. Vastaus oli, että emme saa mitään koska minun ansaintani oli sen verran hyvä. Huomiona tähän, niin se suma mitä haimme/toivoimme, oli kokonaissummaltaan n. 170 euroa kuukaudelta eli yhteensä 340 euroa.

Palakaamme takaisin alkuvuoteen 2006, asuin sittemmin kihlattuni kanssa ja olin ollut ainoa perheen rahantuoja. Meillä oli vastuulla vuokrat, keskikokoinen koira, autolaina ja muu elämisen kulut. Ainoat rahat mitä meillä oli tässä kohtaan, löytyivät kihlattuni säästötililtä, mitä hän oli kerryttänyt kesätöistä saaduista palkoista. Hän lopulta maksoi vuokratakuusta puolet minulle, minkä olin alun perin maksanut, kun muutimme yhteen.

Meidän onneksemme keväällä kihlatulla oli työssäoppimisjakso, missä työnantaja oli sen verran tyytyväinen, että halusi maksaa palkkaa tältä jaksolta ja se auttoi meitä todella paljon. Itselleni tämä oli kuitenkin osaltaan todella vaikeaa aikaa, murehdin ihan oikeutetusti rahojen riittävyydestä, soimasin itseäni tyhmyydestäni, että olin antanut työnantajan käyttää nuoruutta ja tyhmyyttäni hyväksi. Olin itse ajanut omat säästöni, luottamalla että sateenkaaren päässä todella odottaisi aarrearkku.

Valvoin öitä, syytin sossua, kun ei aikoinaan antanut tukea, kun muutimme yhteen, syytin työnantajaa, kun kusetti lupauksillaan ja syytin työkkäriä kun sieltä ei irronnut tukea taloudelliseen tilanteeseen. Eräänä yönä, en saanut jälleen unta ja nousin ylös sängystä. Menin yksiössämme sohvalle makaamaan, katsoin siinä makaillessani kaihtimen välistä taivaalle ja mietin taas, että miksi olen toiminut näin tyhmästi? Mutta aloin myös pohtimaan sitä, että miten selvitä ja mitä alan tekemään. En tuona yönä tehnyt ratkaisua siitä, että mitä alan lopulta tekemään, mutta yhden tärkeän päätöksen kuitenkin tein, että kun tästä selviän, niin en tule enää koskaan olemaan tilanteessa, missä joku ulkopuolinen vastaa minun toimeentulostani.

Jonkin aikaa tuosta alkoi hahmottumaan, että keittiöön en ole palaamassa ja jotain uutta alan tekemään tavoitteeni toteuttamiseksi. Vakuutuspuoli jätti sen verran mielenkiinnon palon ja sieltä myyntipuoli, niin päätin lähteä tekemään vakuutusmyyntiä ja oikeasti yrittäjäksi. 2006 kesällä aloitin vakuutusedustajana, tilanne oli siinä kohtaan sellainen, että olin kihlatulleni velkaa 2000 euroa ja kaikki oli kiinni omasta tekemisestäni. Alkuun yritystoimintaan lähti myös mukaan veljeni, mutta hän jättäytyi tästä nopeasti pois ja koko toiminta oli siitä eteenpäin omissa käsissäni.

Tilanne eteni yllättävän nopeasti hyvään suuntaan, sain nopeasti kuitattua velat avovaimolleni ja keväällä aloimme suunnittelemaan oman asunnon ostamista. Muutimme sitten keväällä 2007 omistusasuntoon, joka sijaitsi muutaman sadan metrin päässä vuokra-asunnosta. Saman vuoden kesällä oli tuuria, kun kollegaksi tuli kaveri, joka alkoi puhumaan sijoittamisesta. Hän myös lainasi ensimmäiset kirjat asiaan liittyen, mm. Kim Lindströmin kirjan Vaurastu arvo-osakkeilla sekä sijoitusraamattunakin tunnetun kirjan Seppo Saarion, Kuinka sijoitan pörssiosakkeisiin.

Tämän jälkeen aloin muutaman vuoden tauon jälkeen uudelleen sijoittamaan suoriin osakkeisiin ja avasin arvo-osuustilin Nordnetiin, missä minulla on ollut sijoitustili siitä lähtien. Tähän pisteeseen tullessa, niin aikuiselämän olin elänyt keskimäärin tuloilla, mitkä olivat vuosina 2002–2007 ainoastaan 17–18 000 euroa bruttona. Siinä huomioituna työttömyys ja hetki, kun olin oppisopimuksella sekä huijariyrityksessä töissä.

Kuitenkin 2007 keväällä saimme asuntolainan ja siten hankittua oman asunnon. Vuoden 2007–2010 välillä sain nostettua ansaintaan pikkuhiljaa ylös ja oli näinä vuosina arviolta 40 000 euroa per vuosi. Tulot tässä tapauksessa on siis se summa, minkä sain laskutettua yritykselle se mitä nostin palkkana oli 24–30 000 euroa vuodessa. Näistä summista laitoin systemaattisesti ensiksi 500 euroa kuukaudessa ja myöhemmin 1000 euroa kuukaudessa osakkeisiin. Myös silloin kun 2008 loppupuolella kaikki lähti sulamaan ja koettiin markkinoilla finanssikriisi.

2011 alkuvuodesta pääsin palkkalistoille ja esimieheksi vastaamaan vastaavanlaisesta myyntiorganisaatiosta missä itse olin osallisena aikaisemmin. Tuolloin palkkakehitys alkoi 48 000 eurosta, eli 4000 euroa bruttona kuukaudessa ja sain sen aina nostettua 100 000 euroon vuodessa vuosien 2014–2023 välillä. Siinä välissä on tehtävät tosin eläneet ja viimeisin työtehtävä on jotain muuta kuin esimiehenä työskentelyä.

Tiivistettynä olin vuonna 2006 nettovarallisuudessa miinuksella 2000 euroa ja vuonna 2024 nettovarallisuus oli kirjoitus hetkellä 520 000 euroa. En ole saanut perintöä, en omistanut suuria varoja omasta tai puolison kautta, koulussa olin pitkälti 7 oppilas koko peruskoulun. Opiskelin kokiksi, tein lukuisia virheitä, joista osa oli pieniä ja osa suurempia, onnistuin kuitenkin välttämään massiivisimmat sudenkuopat. Suvussa ei ollut henkilöä, joka olisi kertonut tai opastanut sijoittamisen maailmaan, omat vanhemmat ovat kuitenkin olleet yrittäjätaustaisia vaikkakin 90 – luvun lamassa isän toiminimi meni ja perhe joutui velkasaneeraukseen, mistä vaikeuksista huolimatta vanhempani selvisivät ja onnistuivat taistelemaan läpi vaikeiden aikojen, ilman että menettäisivät asuntoa.

Miksi sitten minä onnistuin? Kun olen kertonut tarinaani kysyjälle, niin yleensä ensimmäinen ajatus on se, että helppoa on tavoitella taloudellista riippumattomuutta tai säästää paljon, kun palkka on 100 000 vuodessa. Mutta siinä unohdetaan koko kuva, nähdään vain lopputulos mutta ei matkaa.

Miksi olen onnistunut omassa vaurastumisessani, johtuu ensinnäkin siitä, että olen sitä mitä olen kokenut. Kun olin jäänyt pois töistä ja rahattomana, niin en pitänyt tästä olotilasta. Halusin muutosta ja kun olin syytellyt muita, niin lopulta ymmärsin, että itse olin se kenen piti muuttua. Yksinkertaisesti päätin, että en tule olemaan samassa tilanteessa enää ikinä! Kyllä!! päätös siitä, että minä vastaan jatkossa omasta taloudellisesta tilanteestani oli ratkaiseva. Tässä kohtaan tullaan siihen, että uskon vetovoimanlakiin. Miksi päädyin sijoittamiseen ja sillä tavoin oman taloudellisen tilanteen parantamiseen? Koska minun tahtotilani tulla riippumattomaksi ruokki alitajuntaani ja aloin näin ollen hahmottamaan ympäristöstäni asioita, jotka ohjasivat oikealle polulle.

Olivatko nämä asiat sellaisia, että niitä ei ollut aiemmin olemassa? Tuliko osakesijoittaminen vasta 2006 maailmaan, tuliko tästä kirjallisuutta vasta tuolloin? Ei tullut, nämä kaikki on ollut olemassa käytännössä 200 vuotta, mutta aloin vasta havainnoimaan ja kiinnittämään huomiota asioihin koska olin päättänyt tehdä elämälläni jotain eri tavalla.

Olisin voinut valita turvallisen tien, mennä takaisin keittiöhommiin, tyytyä siihen, että sillä ei mahdollisesti tulla taloudellisesti riippumattomaksi. Vaurastumisesta se ei toki olisi estänyt ja siihen olisi tuolloinkin ollut mahdollisuus. Olisin voinut valita alkoholin ja upottanut murheet siihen, mikä olisi varmaan ollut tienä tuhoon tuomittu. Kun päätin, että minä vastaan omasta taloudellisesta tilanteesta, niin avasin kahleet siltä odotukselta, että minun täytyy ohjata ja tehdä valintoja, mitkä vievät kohti tavoitetta. Sen jälkeen ensiksi vakuutusyrittäjänä oleminen ja myöhemmin palkkalistoille siirtyminen olivat ainoastaan työkaluja sille, että saavutan maalini.  Kaikki nämä työt mitä olen keittiöstä lähdön jälkeen tehnyt, niin ei ole sellaista, että minulla olisi ollut koulutustausta sellainen, että olisin niiden varjolla päässyt töihin. Olen omalla sopeutumisella, oppimisella ja hyvin yksinkertaisella ajattelulogiikalla päässyt eteenpäin. Aina tavoitteena iso maali, olla jonain päivänä taloudellisesti riippumaton.

Tästä syystä kaikki mitä olen elämässäni kokenut, hyvät ja huonot hetket ovat valmistelleet minua tähän hetkeen ja tähän päivään. Koskaan ei ole myöhäistä tehdä elämässä muutosta ja suunnan vaihtoa, tästä syystä minä kirjoittelen taloudellisesta riippumattomuudesta, tiedän minkälaista, on olla kiinni kädestä suuhun elämässä ja tiedän minkälaista, on elämä ilman taloudellista stressiä, valitsen jälkimmäisen vaihtoehdon aina, mutta en jättäisi elämästä niitä vaikeitakin aikoja.

Jokaisen, joka haluaa elämässään jotain, tulee tehdä oma työnsä sen eteen ja sanonkin Jim Rohnia muunnellen, että vaurastuminen ei ole moni mutkaista, mutta se on vaikeaa. Vaikeaksi sen tekee se, että emme ole valmiita tekemään työtä sen eteen. Jokainen haluaa olla miljonääri, mutta todellisuudessa he haluavat tuhlata miljoonan. Kirjoitan omista ajatuksista, omista lähtökohdistani ja jos voin antaa näin takaisin maailmalle, että jollekulle tästä on edes hitusen apua, luo motivaatiota, saa säästämään, saa ottamaan oman talouden omiin käsiinsä, ottaa vastuuta omasta tekemistä niin olen tällöin onnistunut. Tietysti sen riskin kanssa joudun elämään, että tästä ei ole kenellekään mitään yllä mainituista tai tätä ei edes kukaan koskaan lue. Mutta se on kanssa sitten kokemus, mikä voi tuoda joskus jotain uutta elämään!

Kiitokset sinulle lukija, oli tilanne mikä tahansa, olit koulussa fiksu tai tyhmä, niin sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä sinusta voi tulla.

Meluzin