Sijoittaminen 2020

Sijoittaminen 2020

Sijoittamisen osalta saimme kokea Korona yllätyksen, toki jälkikäteen ajatellen tiputus oli melko hyvin nähtävillä ja merkit kurssien romahtamiselle olisi ollut ennakoitavissa. Kuten aina, nämä tajutaan usein vasta siinä vaiheessa kun aikaa on kulunut tarpeeksi. Jossittelemalla olisi tiputuksesta voinut hyötyä paljon paremmin, kuin lopulta hyödyin.

Tässä on kuvakaappaus Nordnetin sivustolta ja tuosta näkee hyvin, että oma pääsalkku siis kävi melkein – 40 % lukemissa, kun vertailussa oleva OMX ”vain”n. -35 numeroissa.

Kun toipuminen alkoi, niin huhtikuussa ei ainakaan itselläni ollut vahva fiilis siihen, että tästä lähdetään ylöspäin vaikka silloin oltiin jo kovassa nousussa. Nousu oli lopulta ollut niin ripeää, että jenkkilässä elokuussa kolkuteltiin ATH lukemia ja itseasiassa kurssit päättyivät S&P 500 indeksissä päälle 15 % vuoden vaihdetta korkeammalla.

S&P indeksiin sijoittamalla olisin pärjännyt vuonna 2020 huomattavasti paremmin, mutta tässä kohtaan tämä on helppoa todeta. Oma kehitys jäi jonkin verran jälkeen parista eri syystä.

Osinkojen maksamattomuus ja siitä aiheutunut pettymys, olivat osaltaan varmasti suurimmat aiheet. Mikäli yritykset olisivat voineet pitää yhtiökokouksensa normaalisti ja voineet tehdä päätöksen osinkojen jakamisesta jo keväällä, niin olisin saanut tehtyä ostoksia kevään alennusmyynneistä enemmän.

Lopulta kävi niin, että Nordea pitäytyi maksamasta vuodelta 2019 osinkoa vuonna 2020 ja tähän vaikutti vahvasti se, että EKP teki oman suosituksensa pankeille, että pitäytyisivät osinkojen maksamisesta vuoden 2020 loppuun asti.

Hyvin moni muukin yritys pisti osinkojen maksun holdiin tai leikkasivat sitä kevään osalta huomattavasti.

Nordea ei ollut ainoa, koska jos REIT osake New York Mortgage maksoi 2019 osinkoa n. 800 euron edestä ja osinkotuotolla 12,8 %, niin tänä vuonna osinkoa on tullut 335 euron edestä ja osinkotuotto laskenut 5 % paikkeille.

Koska olin alkuvuodesta hyvin pitkälle all-in osakkeissa ja suoranaiset puskurivarat olivat parin kuukauden menoja vastaavilla summilla. Kaiken kukkuraksi itselläni oli myös melko iso käteispotti joka löytyi säästötililtä, niin tämä oli korvamerkattu veroihin, mikä oli seuraamusta vuoden 2019 Nesteen myynneistä.

Tästä syystä, en pystynyt kaikkia käteisvaroja laittamaan romahduksessa kiinni, niin toki olisi kannattanut tehdä, mutta kun kyse oli rahoista joita ei voinut menettää, niin silloin niitä rahoja ei ole varattu sijoittamiseen. Jouduinkin sitten laittamaan strategian uusiksi ja siitä kirjoitin oman tekstin keväällä (voit lukea siitä täältä). Koska en ole osannut ottaa huomioon sitä seikkaa, että yritykset voivatkin jättää tämän kaltaisessa tilanteessa osingot maksamatta, niin mitä jos olisin ollut jo puhtaasti osinkotulojen varassa?

Tuossa tapauksessa olisin siis ollut suoraan sanottuna kusessa ja siihen tilanteeseen tuli tehdä varautumissuunnitelma. Tämä suunnitelma oli lyhykäisyydessään se, että valikoiduissa sijoituslajeissa tuli olla varoja joilla minimoidaan tilanne, etteivät osakkeet tuota osinkotuloa.

Tähän rakensin itselleni mallin, missä käteisenä on aina minimissään 3 kk pakollisia menoja vastaava summa. Kyse on ns. lyhyistä ja nopeista ratkaisuista. Mitä varten tämä on? tässä haetaan sellaiseen tilanteeseen varautumista, että jos olisin tulojeni osalta pelkästään passiivisten tulojen varassa, niin ilman osakemyyntejä selviän ainakin 3 kuukautta ns. käteisellä.

Seuraavaksi katsoin tilanteen, että löytyy sijoituksia sellaisissa kohteissa jotka antaisi tiliä paremman tuoton, mutta kuitenkin riskinä minimaallisen. Siihen tarkoitukseen valitsin pari korko-ETF rahastoa joihin olen sijoittanut seuraavan 6 kuukauden menoja vastaavan summan. Ajatus on siis, että kun ns. käteiset on syöty, niin voidaan alkaa irrottamaan sijoituksia tästä sitä mukaan, kun varoja tarvitaan.

Näin ollen olen turvannut jo 9 kuukauden tilanteen siltä varalta, jos osinkojen maksamisessa tulee ongelmia ja varat ovat melko riskittömästi sijoitettuna. Koska halusin saavuttaa 12 kuukauden eli kokonaisen vuoden turvapuskurin yllättäviä menoja varten, niin viimeiselle 3 kuukaudelle katsoin ETF kohteet siten, että niissä olisi n. 1 kuukausi jokaista rahastoa jotka ovat Kulta, Hopea ja S&P 500 indeksi.

Turvapuskurilla on siis nouseva tuotto-oletus sen mukaan, milloin varoja odotetaan otettavan käyttöön. Lähtökohta on se, että todennäköisyys sille missä joudutaan viimeiseen 3 kuukauteen käsiksi, olisi mahdollisimman vähäinen. Omalla sijoittajanuralle jota on kestänyt nyt n. 15 vuotta, ei ole koskaan tullut vastaavaa nykyisen kaltaista tilannetta vastaan, eli odottaisin tämän kaltaisen tilanteen tulevan maksimissaan 10 vuoden välein. Tämä strategia koski siis sijoitusyhtiön puolta ja koska henkilökohtaisella puolella on vielä oma 3 kuukauden minimivarautuminen, niin odottamattoman tilanteen puskurit ovat vähintään 15 kuukauden suuruiset.

Tämä varautuminen on osaltaan syönyt nyt myös vuoden 2020 sijoitustuottoja, kun olen joutunut priorisoimaan allokointia. Uskon kuitenkin vahvasti siihen, että oli hyvä, että valuvika mikä strategiassa oli piilossa tuli näkyviin tässä vaiheessa. Kuten jo jossain kohtaa vähän tokaisin, niin olisin varmasti ollut kusessa jos eläisin jo pelkästään passiivisilla tuloilla.

Sijoitusnäkemys 2021

Toivon, että ensi vuosi menisi melko tasaisella nousulla ylöspäin ja koronarokotukset toisivat parempaa ennustavuutta talouteen. Nyt kun Joulukuussa Tesla tuli SP500 indeksiin mukaan, niin voisin jopa olettaa että tämän jälkeen Teslan nousujohteinen tuhkimotarina kääntyy laskuun. Mutta olen ollut Teslan osalta väärässä mitä tulee sijoittamiseen, joten tätä kuten ei muutakaan pidä ottaa suosituksena.

Tämän yhtiön osalta ei voi olla ihmettelemättä, miten yritys joka ei voittoa tee jos ei sitä päästökauppaa oteta huomioon voi olla arvokkaampi kuin käytännössä muut suuret autonvalmistajat yhteensä.

Suurin tavoitteeni vuodelle 2021 on se kuitenkin, että saisin osinkotuloihin roiman korotukset ja sitä kautta lisää pääomaa sijoitettavaksi takaisin sellaisiin yrityksiin jotka maksavat hyvin osinkoja.

Treidaamista en tässä juuri maininnut, mutta tavoite on edelleen hakea jännitystä, mitä en siis todellisuudessa hae tästä sijoitusmallista. Olen hieman testaillut taustalla erilaisia malleja ja tehnyt simulointia, mutta katsotaan miten saadaan 2021 tätä puolta taas edistettyä ja tuotua enemmän julkiseksi myös tänne blogin puolelle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *