Kirjat 2020

Kirjat 2020

Kuva: Pixabay /sindrehsoereide

 

Tämä osio on varmasti asia mikä on mennyt eniten itselläni eteenpäin, jos 2019 tuli tehtyä läpimurto lukemisen osalta ja tuli luettua 17 kirjaa koko vuoden aikana ja lisäksi kuunneltua lukuisia tunteja youtube seminaareja.

Kirjallisuutta tuli erityisesti kuunneltua vuonna 2020 ihan eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Kuuntelu on toki huomattavasti nopeampaa ja menee muita askareita suorittaessa hyvin taustalla. Samalla tavalla kuin viime vuonnakin kirjoitin, että mahdollisuuksien mukaan kaikki automatkat, nurmikonleikkuut, siivous tai kuntosalikäynnit oli minulla äänikirja päällä.

Lukujen valossa perinteisiä kirjoja tuli luettua 7 kappaletta ja äänikirjoja kuunneltua 52 kappaletta. Käytännössä kirjoja muodossa tai toisessa tuli käytyä vuoden aikana lävitse 59 kappaletta. Mitä tämä on tarvinnut, on se, että ennen nukkumaan menoa pieni hetki lukemalla sivuja lävitse ja kun lähdet ajamaan autoa, niin radion sijaan storyteller laulamaan taustalle.

Usein sijoittamisen tai säästämisen aloittamisesta kuulee sen vastaväitteen, ettei ole aikaa perehtyä asiaan ja se on niin kauhean vaikea. Todellisuus on se, että alkuun pääsee kuuntelemalla Seppo Saarion kirjan, kuinka sijoittaa pörssiosakkeisiin. Ei turhaan ole tätä tituleerattu yhdeksi sijoittamisen suomenkieliseksi raamatuksi. Todella hyvää ja helppo tajuista asiaa sijoittamisesta, eikä ole kuitenkaan pituudellaan pilattu.

Kokonaiskesto tässä on 13,5 tuntia, mikä on toki keskimääräiseksi äänikirjaksi pitkä mutta varmasti käytetty aika antaa tulevaisuudessa hyviä tuottoja sijoitetulle pääomalle. Mitä tuon lävitse kuunteleminen sitten tarvitsee, ei ole yhtään sen enempää kuin laittaa sen äänikirjan päälle kun ajaa autoa tai istuu kyydissä, silloin kun tiskaa, imuroi tai tamppaa edes mattoja, niin kuuntelee mitä Seppo sanoo. Tulee kalliiksi vai mitä? Storytel on maksanut itselläni 16,99 euroa kuukaudessa, näistä ensimmäinen kuukausi meni vielä Gigantti klubin kylkiäisenä ilmaiseksi.

Toinen suosittu äänikirja sovellus on Nextory.

Minkälaisia kirjoja?

Viime vuonna jakauma kirjojen osalta meni karkeasti kielellisesti siten, että perinteiset olivat kokonaan suomenkielisiä ja äänikirjoissa suomenkielisten osuus oli 70 % ja englanninkielisiä oli 30 %.

Koska tavoite oli suorittaa yksi tutkinto keväällä, mutta se meni koronan myötä mönkään, niin luin opintokirjoja 3 kappaletta. Kaksi perinteistä kirjaa olivat sijoittamiseen keskittynyttä kirjaa ja kaksi itsensä kehittämiseen liittyviä kirjoja.

Muutama nosto perinteisistä kirjoista

Kuva: Pixabay / Hermann

Sijoittaminen: Sattuman kauppaa Wall Streetilla, kirjoittaja Burton G. Malkiel. Tämä on ollut omassa kirjahyllyssä jo useita vuosia ja olen tämän joskus varmaan 10 vuotta sitten kerran jo lukenut. Vaikka välissä oli kymppi kulunut, niin edelleen asia sisältö on timanttia ja eikä ole vanhentunut oikeastaan yhtään. Perusajatukset taustalla pätee vieläkin ja kuten mainitsin, että Saarion kirja on suomenkielinen pörssiraamattu, niin tämä voi olla jenkki ja muistakin markkinoista se yleisraamattu.

Suosittelen ostamaan joko nimessä sisältyvän linkin kautta jolloin tuet Rahavaaka.fi sivuston ylläpitoa tai lainaamalla kirjastosta. Sanoisin, että sijoittamisesta kiinnostuneiden olisi hyvä tutustua tähän kirjaan mieluiten ennemmin kuin myöhemmin.

Itsensä kehittäminen: “Salaisuus”, kirjoittaja Rhonda Byrne. Tässä kirjassa kantava teema on oikeastaan se, että voit saada kaiken sen mitä haluat jos vain aidosti sitä haluat. Tämä kirja voidaan asettaa täydelliseksi huuhaaksi tai itsensä kehittämisen tärkeimmäksi opukseksi.

Itse suosittelen jokaista itse lukemaan ja tekemään sen pohjalta oman käsityksen asiasta, että kuinka tämä istuu omaan ajatusmaailmaan. Lukeminen tulee tehdä kuitenkin siten, ettei ole ennakkoluulojen varassa. Niille joille Napoleon Hillin kirja “Think and Grow rich” on tuttu, niin tämä ei välttämättä anna paljon uutta koska selkeästi jokaisesta osiosta voi löytää vahvoja viitteitä Hillin kirjaan.

Tässä merkittävä linja on se, että alitajuntaa muokkaamalla voidaan saavuttaa menestystä, terveyttä tai rakkautta jos näin halutaan. Osaltani uskon, että tuossa on perää ja asiaa voi vaikka miettiä sitä kautta, että olet liikenteessä ja yrität bongata keltaisia autoja? yllättäen silmäsi havainnoivat keltaisia autoja.

Oma kohtaiset kokemukset tukevat ajatusta, koska vuonna 2005-2006 olin taloudellisesti melko syvällä ja tuolloin olin eräänlaisessa tienristeyksessä työttömänä ja avopuolisolle velkaantuneena. Muistan edelleen erään yön päätöksen itselleni, että vanhaan elämään en palaa ja enkä tule koskaan olemaan taloudellisesti riippuvainen kenestäkään. Tästä voin ehkä paremmin ja paremmalla ajalla, sitten joskus myöhemmin kirjoittaa enemmän.

Äänikirjat

Äänikirjat jakautuivat erilailla kun opintomateriaalia ei ollut käytettävissä, näissä jako oli 50 % itsensä kehittämiseen, 20 % henkilökertomuksiin, yleistiedon osuus oli sitten 20 % ja sijoittamista käsitteleviä ainoastaan 10 %.

Alustana olen käyttänyt alusta asti Storytel sovellusta ja olen ollut tähän hyvin tyytyväinen, mikäli tämä ei ole vielä tuttu, niin suosittelen etsimään jonkinlaisen kanavan mistä saa tähän vähän pidemmän kokeilujakson alle, itse löysin tähän kokeilujakson vuosi sitten Gigantin sivuilta liittymällä ilmaiseksi heidän klubiin.

Aloitin vuoden kirjalla ”Asuinkelvoton maapallo” ja yleistiedon saralla tämä oli nappiosuma. Käsittelee ilmastonmuutosta ja vaikka olen asiassa monessakin suhteessa skeptinen, niin kyllä tämä oli ihan korvia avaava. Toki kirjailija tuo oman näkemyksensä ja tätä tukevia tieteellisiä tutkimuksia ajatustensa tueksi.

Alkuvuodesta on nostettava myös toinen hyvä yleistietoon liittyväteos yhdeltä varmaan älykkäimmistä henkilöltä kuka on koskaan elänyt, eli Stephen Hawkingin viimeiseksi jäänyt teos ”Lyhyet vastaukset suuriin kysymyksiin”. Kirjailijan tuntien, niin käsitellään paljon sitä mistä tultu ja mihin ollaan menossa, pitkälti perspektiivi on avaruuden mittakaavassa. Olen aina ollut kiinnostunut avaruudesta ja tähtitieteistä, joten kuuntelu oli mieluisaa ja voin suositella vilpittömästi myös muille.

Kaksi kattavaa historiasta kertovaa eeposta tuli myös kuunneltua, joiden pohjalta oma yleissivistys sai lisää ymmärrystä. Ensimmäinen käsitteli hyvin yksityiskohtaisesti meitä ihmisiä, eli teos oli Yaval Noah Hararin ”Ihmisen lyhyt historia”. Harari käy kattavasti lävitse, että miten meistä tuli sitä mitä meistä lopulta on tullut. Ymmärrykseni mukaan hänen toinen aiheeseen liittyvä kirja Deux exodus käsittelisi sitä, että mitä meistä tulee, mutta tätä en ole vielä ainakaan lukenut tai kuunnellut.

Hararin kirjan kuuntelussa menee tovi, koska pituutta kirjalla on yli 19 tuntia. Sama kuin muissakin, niin suosittelen vahvasti tätä kaikille näkökulmasta riippumatta. Avaavaa on kuunnella, että miten me ollaan orjuutettu oikeastaan muut lajit omiksi huviksemme, mutta kuinka vilja on orjuuttanut meidät omaksi hyödykseen. Harari käy lävitse mm. että kuinka oman perimänsä leviämisen kautta siipikarja ja lähinnä broilerit ovat nykyään vahvimpia lajeja selviytymisen näkövinkkelistä. Tämä toki johtuu tehoviljelystä, jonka lähtölaukaukset käynnistettiin jo kymmeniä tuhansia vuosia sitten.

Toinen syvällistä historiaa käsittelevä kirja on Bill Brysonin laaja-alainen teos ”lyhyt historia vähän kaikesta” ja nimensä mukaan tämä on todellakin tätä. Aineisto on jo jonkin verran vanhentunutta nykytiedon valossa, mutta suurimmaksi osaksi vielä ihan paikkaansa pitävää.

Henkilökertomuksia käsitteleviä teoksia tuli kuunneltua jonkin verran ja näistä mm. sijoittamisen kannalta mielenkiintoisia oli ”Wahlroosin: epävirallinen elämänkerta”, ”Muurarin pojasta miljonääriksi Anders Wiklöfin tarina” ja Nokian tarinat Jorma Ollilan ja Risto Siilasmaan kirjojen kautta.

Jokainen ketä kiinnostaa Nokian tarina suunnilleen verkkoliiketoiminnan käynnistymiseen asti tulisi kuunnella nämä kaksi kirjaa. Itse kuuntelin nämä järjestyksessä Risto Siilasmaa ”Paranoidi optimisti” ja sitten Jorma Ollilan ”Mahdoton menestys”. Tämä kyllä sopii tässäkin järjestyksessä, mutta on varmaan luontevaa, että aloittaa Ollilan kirjalla ja jatkaa sitä Riston vastaavalla. Toki kumpikin tuo vahvasti omat näkemykset ja vaiheet omalla tavallaan esiin ja draaman kaaren näkövinkkelistä näkee Ollilan ”Dreamteamin” nousun, kukoistuksen ja myös eräänlaiset jos ei tuhon, niin ainakin päätepisteen.

Ahvenanmaan rikkaimman miehen tarina oli kuuntelemisen arvoinen, kertoo hyvin periantamattomasta asenteesta ja miten paljon ihminen saa aikaan, kun on vain tarpeeksi tahtoa. Miten Andreas sisuuntui, kun ei ensimmäisiin autokauppoihin saanut Ålandsbankenilta lainaa ja päätti, että jonain päivänä hän ostaa kyseisen pankin. Ihan kokonaan pankkia ei ole ostanut, eikä ole ollut tarvis, mutta suomen suurimman yksityisen holding yhtiön on tehnyt ja noussut omilla avuillaan miljonääriksi, mitä voidaan pitää hyvänä suorituksena. Kirjassa häiritsi se että, tässä korostuu kuinka mestari Wiklöf oikein on melkein kaikessa, mihin ikinä ryhtyi. Näin ollen ainakin itselleni tästä jää sellainen kuva, että tarinaan on lisätty jonkin verran saaristolaislisää. Tämä sallittaneen jos mies saa omille syntymäpäivilleen Bill Clintonin vieraaksi.

Ei sijoitusmaailmaan liittyvistä on nostettava Gösta Sundqvist Leevi and the Leavings, älyttömänä Leevi fanina tämä oli ihan pakko kuunnella. Tämä avasi paljon uutta tietoa omasta mielestäni suomen kaikkien aikojen biisien tekijän taustoista henkilönä ja musiikin takana.

Pettymykset

Muutamia pettymyksiä on myös osunut matkaan ja tässä näiden oma kunnianmainintansa.

5 AM club ota aamut haltuun“, omat odotukset olivat korkealla, että Robin Sharma kävisi omakohtaisesti lävitse, että kuinka hän on löytänyt muutosta omassa elämässään aamujen tehokkaasta hyödyntämisestä. En tiennyt kirjasta mitään tarkempaa, kuin sen että se käsittelee aamuheräämisiä. Lopulta kirja oli täyttä fiktiota ja kuvitteellista tarinaa, joten tämä ei tällaisenaan uponnut itselleni.

Become a Magnet to Money…. jo otsikko on helvetin pitkä. Ensinnäkin tätä kirjaa mainostetaan Bob Proctorin nimellä mutta kirja on pitkälti hänen oppilaansa / seuraajansa käsialaa kokonaan, eli Michele Bloodin. Tämä kirja perustuu pitkälti samaan ideologiaan mistä mainitsin Salaisuus kirjan kohdalla.

Erona, että tässä asia on vedetty överiksi ja muutaman minuutin välein, tämä Michele joka lukee kirjan myös laulaa välissä. Laulut on tehty tyyliin, missä pyritään luomaa positiivista ajattelua kaikkeen ja lähinnä rahaan, mutta itseäni tämä pisti lähinnä vituttamaan. En ole kirjaa merkannut edes omiin luettuihin, vaikka tästä 80 % on kuunneltu ja en tule tätä koskaan kuuntelemaan edes loppuun. Omasta mielestäni kirjat kirjoina ja jos haluaa kuunnella musiikkia, niin tähän on Spotify ihan hyvä.

Vuodelle 2021 tavoitteet

Tavoite on, että perinteisiä kirjoja tulisi luettua ainakin yksi per kuukausi, eli 12 kappaletta. En rajaa itselleni mitään jakaumaa tämän osalta, että miten suuri osa tulisi kohdistua mihinkin osioon.

Kuva: Pixabay / stempow

Äänikirjoissa on yksi iso tavoite, minkä haluan kuunnella lävitse vaikka sitten väkisin. Se on Raamattu, kyllä se iso kirja. Mietit varmaan, että mitä vit…! mutta Raamattu sen takia, että vaikka en ole uskovainen, niin näen ainakin tässä vaiheessa tämän kuuluvan yleissivistykseen. Ennen kaikkea minulle on muotoutunut käsitys siitä, että tämähän on vanhin self-made opus mitä on kirjoitettu.

Tässä yksi merkittävä mielikuvan luoja on ollut Jim Rohn mitä pidän itselleni yhtenä merkittävimpänä business filosofina. Hän siteeraa Raamattua monessa suhteessa vaikka ei myöskään pidä itseään tämän asiantuntijana, mutta nämä siteeraukset ovat todella osuvia ja asiaa kun miettii tämän uskontohömpän ulkopuolelta ihan paikkaansa pitäviä.

Katsotaan kun saan kirjan kuunneltua, että onko sisältö sen arvoista ja avaavaa kuin ennakkoon tämän ajattelen olevan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *