Äänikirjat 2019
En osaa sanoa, että paljonko tarkalleen ottaen on mennyt näiden kuuntelemiseen aikaa kun liikun paikasta toiseen, käyn salilla tai teen vaikka töitä. Arviolta sanoisin, että joka ikinen päivä on tullut kuunneltua ainakin tunti jotain opettavaista keskustelua, mikä liittyy sijoittamiseen, itsensä kehittämiseen tai motivointiin.
Eli jos olen lukenut viime vuoden aikana 16 kirjaa, niin äänikirjoja on tullut kuunneltua ainakin 10. Mainitakseni muutaman, niin: Trading for living, Trading in the zone ja Tony Robbins Time of your life.
Kuten yllä laitoin, niin tähän aika on oikeastaan otettu sellaisesta ajasta jolloin tulee tehtyä jotain, missä on sidottu itsensä johonkin tehtävään.
Esimerkiksi kuntosalilla ollessani en kuunnellut musiikkia kertaakaan, vaan jotain minkä odotan vieväni itseäni jollain asteella eteenpäin elämässäni. Hyvä hetki kuunnella äänikirjoja tms. on myös esimerkiksi siivotessa tai leikatessa nurmikkoa.
Autolla ajaessa voi valita, että kuunteleeko 6 biisin kiertävää soittolistaa ja puoliväsyneitä juttuja, sekä mainoksia vai pyrkiikö kehittämään itseään kuuntelemalla jotain, mikä voisi viedä omaa osaamista eteenpäin? Tästä syystä yksinajaessani aina kuuntelen jotain, mistä koen saavani hieman osaamista ja ajatusta miten joku muu toimii.
Nordnetin rahapodin kaikki 2019 julkaistut jakson on tullut kuunneltua, sekä saman välittäjän tuottamat Titaanien taiston jaksot ja Treidaus clubit.
Yhteenveto
Ajanhallinta on myös ollut yksi tämän vuoden teemoista, eli olen pyrkinyt hyödyntämään kaiken sen ajan mitä joudun olemaan ”sidottuna” johonkin tilanteeseen (esim. autolla ajo), niin hyödynnän kuuntelemalla äänikirjoja.
Ymmärrän toki, että välillä voi kuunnella musiikkia ja tämä voi saada esimerkiksi salilla itsestä enemmän irti. Itse olen kuitenkin todennut, että salilla painot ovat ihan yhtä raskaita jos siellä tulee Nordnetin rahapodin sijaan vaikka Eye Of the Tiger.