Tätä kirjoittaessa ei ole vuotta enää kovin paljon jäljellä ja tulen ensi vuoden alussa kirjoittamaan vähän yhteenvetoa viime vuoden tapaan eri osa-alueista. Tarkastellaan tässä yleismalkaisesti mitä vuosi 2022 oikein toi tullessaan ja onko vuoden 2022 viimeiset päivät sekä ensi vuoden alku odotuksien osalta minkälaiset.
Sijoitukset ja talous
Sijoituksia käsitellään myöhemmin tarkemmin, mutta se voidaan jo sanoa, että tästä vuodesta tulee pitkästä aikaa indeksien osalta heikompi vuosi. Vaikka indeksit ovat tulleen vuoden aikana noin 15–20 prosenttia alaspäin, niin aineksia on ollut vaikka paljon pahempaankin.
Talous tulee todennäköisesti olemaan tämän vuoden lopun lukujen valossa taantumassa, taantumaa on ennustettu lyhytkestoiseksi, mutta yleensä ennustaminen on vaikeaa varsinkin, mikä kohdistuu tulevaisuuteen. Talouden osalta myrkkyä on nyt inflaation ja korkojen nousu, korkojen nousu on sinänsä ihan tervetullutta, koska viimeiset kymmenen vuotta ollaan käytännössä eletty nolla korko ympäristössä.
Rahalla jos ei ole pohjahintaa, niin siinä on isona riskinä nähdyn kaltainen inflaatio jossain kohtaa ja jos tämä menee hallitsemattomaksi, niin se voi lähteä käsistä.
Korona
Vuoden 2021 yhteenvedossa ennustelin sitä, että tämän vuoden kesän jälkeen koronan osalta tilanne alkaa olla ihan hyvä ja väittäisin, että se on mennyt juuri noin. Meidän perheemme sairasti koronan syyskuun aikana ja itselläni tämä vajaa viikon tauti oli kuumeen sahaamista ylös ja alas. Jälkioireena oli pitkään yskä, mikä ei meinannut helpottaa oikein ollenkaan muuta kuin olla yskimättä.
Koronan väistymisen myötä on selkeästi yhteiskunta avautunut paljon, tartuntoja tulee edelleen mutta suurin osa niistä menee sairastelemalla ohitse. Kiinassa on loppuvuonna ollut tilanne sitten haastavampi, mistä syynä on koko koronan ajan ollut tiukemmat säännöt tämän hoitamisessa. Vasta kun kansa alkoi vaatimaan poikkeuksellisen kovasti rajoitusten höllentämistä, niin kommunistit ymmärsivät niitä lähteä muuttamaan. Toki nyt kun kansan keskuudessa ei ole kuin heikkoja rokotuksia ja ei juurikaan immuniteettia niin tauti jyllää voimakkaana lävitse kansan. Vaikka puhutaan merkittävistä määristä sairastaneita ja kuolleita, niin tulee suhteuttaa tämä myös Kiinan väestöön. Todennäköisesti myös muu hygieniataso ja ravitsemus ei ole samalla tasolla kuin esim. kotosuomessa.
Hallitus
Tänä vuonna myös Suomen hallitus on ollut edelleen vaikeassa tilanteessa. Vähän liikaa on saatu lukea varsinkin pääministeri Sanna Marinin touhuista ja valitettavasti niistä mitkä eivät liity edes työelämään. Pääministeri joka on poliittisessa arvoasteikossa nykyään Suomen vaikutusvaltaisin on ainakin instikkana kokenut kolauksen. Parasta on ollut huomata kuitenkin, että media on hieman alkanut kohdella Marinia samalla tavalla kuin jos vallassa olisi ollut joku muu kuin nuorehko nainen. Olen suunnilleen itse Sannan ikäinen, muutaman vuoden vain vanhempi, niin en häntä nuorena pitäisi, tämä tässä näin välihuomiona.
Niin paljon kuin Vasemmistopiireissä Donald Trumpia vihataankin, niin kuitenkin samalla tavalla on luotu imagoa hyödyntämällä sosiaalista mediaa. Siinä missä Ruisrockissa on kävelty rennosti nahkatakissa ja farkuissa, tästä sitten on otettu muka spontaanikuva, niin samalla on kuitenkin oltu kuutamolla asioista missä veronmaksajien rahoja on kiinni.
Hallituksena tämä on ollut yksi Suomen kalleimmista koskaan, pelkästään uutta velkaa hallitus on ottanut kautensa aikana n. 40 miljardia euroa. Vertailuna edellinen hallitus mitä luotsasi Sipilä, niin velkaa otettiin noin 7 miljardia. Sannan luotsaama hallitus on ottanut yli 5,7 kertaa enemmän velkaa kuin edellinen ja nämä ovat siis suoria menetyksiä.
Pahinta mitä hallitus on minusta nyt tehnyt, on se, että tässä on nakerrettu osaltaan naisten ja poliittisesti nuorempien ministereiden kykyä johtaa tätä maata. Kyse ei ole todellisuudessa siitä, että se vaikuttaa mitä jalkojenvälissä heiluu vaan yksinkertaisesti se, että tämä hallitus on ollut osaamisen puitteissa erittäin ohuella seitillä varustettu. Asioita on enemmän ohjannut puhdas ideologia, kun raakoihin faktoihin perustuva päätöksen teko ja en yllättyisi, etteikö taustalla ole vielä se, että päätöksillä on haettu tulevaisuuden virkoja EU tasolta.
Kun asioista on aiemmin kritisoitu, niin on helposti uhriuduttu ja tästä ensimmäiset merkit havaittiin jo silloin kuin nousi ns. aamiaiskohu mistä Marin selvisi lopulta vähällä. Hallitus joka voimakkaasti on halunnut ajaa tasa-arvoa niin tämän nokkanainen tokaisee haastatteluun, että onko parempi että pääministeri tekee töitään vai on jonottamassa Prisman kassalla. Toki jokainen vastaa, että töitä, mutta eikös tuo ole vanhollista ajatella, että nainen siellä kaupassa kuuluu käydä. Sannalla on kuitenkin mies, niin eikös hän jouda käydä siellä kaupassa?
Toisaalta itse haluan myös, että siinä vaiheessa, kun naapurivaltion diktaattori käy hyökkäys sotaa toista rajanaapuriaan vastaa Euroopassa, ettei pääministeri pidä pippaloita, biletä baareissa ja ainakaan jää kuvissa kiinni siitä, että antaa vieraiden miesten nuoleskella kaulaa, vaikka tämä olisi kuinka ok kotipuolessa. Tämän kruunaa vielä se, että aikoinaan omia korona sulkuja ei ole noudatettu ja puhelin mistä pääministerin tulisi olla aina kiinni saatavilla ei ole mukana. Kirsikkana kakussa, ettei avoimesti kerrota millä kulkuneuvoilla on ravintoloista kuljettu ja huumesekoiluista tehdään oma aloitteinen virtsanäyte, vaikka tiedossa on, että se ei ajan puitteessakaan voi siinä enää näkyä.
Hallitus munasi myös Fortum kuvion, koska yllä mainituitten syitten takia ei tähän löytynyt aikaa eikä rahkeita. Valtion omistama yhtiö käytännössä luovutti Saksalle verorahoja Uniper sekoilussa, vaikka olisi omistajaohjauksen myötä pitänyt pitää kiinni omista eduista ja saada ainakin skandinaaviset vesivoimalat Fortumin haltuun.
Toisaalta jos neuvottelijaksi lähetetään ”oma kansa ensin ajattelu on vaarallista” Tytti Tuppurainen, niin odotuksissa on koulu saksaa ja todella nolo lopputulos. Kertoo asetelmista myös se, että vastapuolella istui Uniperin edustaja, joka siis neuvotteli isäntäänsä vastaan.
Fortumin Saksa ja Venäjä seikkailuista tulee vielä iso miinus veronmaksajille menetetyn pääoman myötä ja tämä voi olla jotain 7-10 miljardin luokkaa kokonaisuudessaan. Ei toki pelkästään tämän hallituksen vika, mutta heillä olisi ollut ainakin 2-3 vuotta aikaa hoitaa asiaa maaliin.
SOTE mallista ei viitsi paljoa edes puhua, tämä tulee aiheuttamaan isot kustannukset veronmaksajille. Siitä ensimmäinen osoitus oli näiden osalta järjestetyt kovapalkkaisten vaalit. Oman asuin alueen vaalipiiristä mm. Heikki Vestman pääsi lävitse, sama Heikki istuu kansanedustajana eduskunnassa, kunnanvaltuustossa hallituksenpuheenjohtajana, Uudenmaan maakuntavaltuuston jäsen ja sitten vielä itäuudenmaan soten puheenjohtaja.
Eiköhän jokainen noista hommista olisi oikeasti sen verran tärkeä, että voisi vaatia myös ihan kokoaikaisen panostuksen? Miten paljon oikeasti ehtii paneutumaan asioihin, vaikka kuinka olisi OTM koulutus takataskussa. Ihmiset äänestävät samoja naamoja, kun ovat vaaleissa ja luulevat, että nämä samat naamat ovat niin helvetin lahjakkaita, että osaavat hoitaa asiat. Todellinen totuus on kuitenkin se, että poliitikko on yleensä täysin väärä ihminen ottamaan kantaa siihen, että miten talous, terveydenhuolto, logistiikka, ympäristö, omavaraisuus ja maanpuolustus tulisi oikeasti järjestää.
Hallituksen aikaan saannos oli velanoton myötä se 40 miljardia, niin kaikki muut hienot päätökset tulee maksamaan Suomelle omalla hiha-arviolla päälle 10–20 miljardia ja meidän tulisi todellisuudessa supistaa näitä himmeleitä laajentamisen sijaan.
Seuraavan hallituksen tulisi panostaa siihen, että työnverotusta ja välillisiä kustannuksia tulisi ajaa pienemmäksi. Nykyinen tukijärjestelmä, mikä on kuin hämähäkin verkko tulisi yhtenäistää saman katon alle. Tuki järjestelmässä tulisi muutenkin ottaa huomioon kustannustehokkuus, ei ole järkeä tehdä tulonsiirtoja esim. asumistuen muodossa pääkaupunkiseudun vuokra-asuntojen välittäjille mitkä ovat isossa kytköksessä ammattiliittoihin, kun Suomessa on maakunnissa kyliä ja kaupunkeja, jotka ovat kuihtumassa. Henkilöt, jotka eivät itse esimerkiksi maksa asumisesta vaan se kustannetaan veronmaksajien rahoilla, eikä henkilöllä ole tavoitteena työllistyä esim. tuen varassa edelliset 18 kk, niin hänelle pitäisi järjestää uusi osoite jostain pienemmästä ja edullisemmasta pitäjästä.
Tällä ratkaisulla voi olla muitakin positiivisia vaikutuksia, kun eri sosiaaliset ongelmat eivät kasaudu tietyille alueille. Rahan jakaminen maailmalle tulisi loppua, Suomi on oikeasti melko köyhämaa. Toki globaalissa mittakaavassa on paljon meitä köyhempiä, mutta jos meillä parhaaseen 10 % tulotasoon pääsee karkeasti 5000 euron tuloilla kuukaudessa niin ei voida puhua mistään rikkaasta valtiosta tai hyvä tuloisten maasta.
Esimerkiksi on erikoista, että meille ollaan todennäköisesti määräämässä sakkoa siitä, että metsien hiilinielu oli hieman tippunut. Muutenkin EU tasolla halutaan määrätä siitä, että kuinka Suomessa metsiä hoidetaan. Tuo kuvio on sama kuin sokea taluttaisi näkevää yli tien, tyhmintä on se että näkevä luulee sokean tietävän paremmin. Euroopan isot maat on jo aikoja sitten kaataneet omat metsänsä ja ovat nyt siltä pohjalta neuvomassa, että miten Euroopan pinta-alaltaan ja suhteeltaan metsäisimpiin kuuluvan maan tulisi hoitaa niitä?
Ettei olla Ruotsin tiellä, niin nyt haittamaahan muuttoon tarkkuutta ja jokainen, joka ei sopeudu Suomen tapaan ja kulttuuriin, voi hakea vauhtia lähtömaastaan ja etsi uuden paikan mikä sopii omille arvoilleen. Meillä ei ole ollut aiemmin jengiytymis- ongelmaa ja nyt teinit varastavat toisiltaan vaatteita jopa keskellä päivää. Joka paikassa korostetaan, että ollaan kaikki erilaisia niin miksi emme sitten kriittisesti hyväksy tätä tosiasiaa kuitenkaan? Koska ollaan erilaisia, niin toisenlaisesta kulttuurista tänne tulleet sopeutuvat paremmin kuin toiset. Omasta subjektiivisesta näkökannan kautta, niin ongelma tapaukset ovat usein enemmän edustettuina tietyistä taustoilta kuin sitten toisilta. En lähde tähän erittelemään, mutta otetaan positiivisista näkökannoista esimerkki ja mieti kuinka usein olet lukenut, havainnut tai kuullut, että aasialaisella taustalla oleva on töhöillyt jossain? entä Länsi-Euroopasta esimerkiksi Ranskasta tai Englannista. Entä sitten USA:ta? Toki näitä varmasti löytää, mutta kyllä minusta me saamme useammin lukea, että asunto ja automurto koplat ovat tietyltä alueelta, usein fyysiseen koskemattomuuden rikkomiseen sorrutaan tietyltä alueilta tulleiden toimesta. Näpistelyt ja muut ryöstöt sitten osuvat toisenlaisten kulttuuriperimien vastuulle.
Näiden kuriin saattaminen tulee olla valtion vastuulla, siihen tulisi löytää myös enemmän keinoja koska näistä syntyy suoria sekä välittömiä kustannuksia veronmaksajille.
Veropohjaa voidaan laajentaa esimerkiksi laittamalla myös liitot ja sellaiset järjestöt ja edunsaajat jotka ovat tällä hetkellä esimerkiksi osinkoverojen osalta erilaisessa verokohtelussa. Ei meillä pidä olla samassa sijoituspelissä eri sääntöjä. Pelkästään se, että työntekemisen ja työstä kieltäytymisen ansainta kuilua kasvattamalla saadaan verorahoja enemmän kerrytettyä ja taloutta tasapainotettua.
Suomessa on paljon hyvää ja mielellään pidettäisiin se sellaisenaan, mutta emme voi jatkaa velkaantumista, kulttuurillista alasajoa, koulutuksen heikkenemistä, ideologillista vouhottamista ja wokeilua. Meillä on perusasiat vielä hyvin ja joitakin vuosia ne olivat vielä paremmin, mutta jos edelleen kokee, että tämä maa on kaikilta osin eriarvoinen, niin tämä ei ole suljettu valtio vaan täältä saa lähteä luvattuun maahan missä omat arvot kohtaavat paremmin. Loppujen lopuksi tulee muistaa, että jos tilanne äityy huonoksi ja Suomen ne vähäiset rikkaat kokevat tilanteen täällä ”haasteelliseksi” turvallisuuden tms takia, niin he äänestävät jaloillaan.
Siihen meillä ei ole varaa.
Hallituksen harvoja valopilkkuja on ollut tällä kaudella kuitenkin Nato jäsenyyden hakeminen.
Ukrainan sota
Tästä muutama sana on pakko kirjoittaa, koska tullaan tämä vuosi osaltaan muistamaan myös tästä Venäjän aloittamasta hyökkäyssodasta Ukrainaa kohtaa. Helmikuun loppupuolella Venäjä päätti sitten hyökätä Ukrainan kimppuun omista syistään, olivat nämä syyt sitten mitä tahansa niin tämä ei toki ollut missään nimessä hyväksyttävää. Hyökkäys myös osoitti sen, mikä oikeastaan on ollut tiedossa jo pitkään, että Venäjään ei voi oikeasti luottaa pätkääkään. Toisen asian minkä se vahvisti, oli se, että varsinkaan energiaomavaraisuutta ei saisi yksikään valtio ulkoistaa ja näin on valitettavasti tapahtunut pitkälti Keski-Euroopassa ja erityisesti Saksassa, mistä me saimme tuosta Uniperin kautta oma maistiaisen.
Mikäli mietit, miksi maksamme kovaa sähkön hintaa, niin siitä osittain iso kiitos kuuluu saksalaiselle energia politiikalle. Myös Suomessa energia politiikkaa on ohjannut vahvasti vihreä ajattelu jo pidemmän aikaa. Vihreässä ajattelussa ei ole sinänsä mitään vikaa ja onkin tärkeää huolehtia, että elinympäristömme pysyy puhtaana ja elinvoimaisena, mutta onko ongelman ratkaisu se että maassa missä asiat kuitenkin on varmasti globaalisti ajateltuna ympäristön osalta parhaan 10 % joukossa kiristetään ruuvia entisestään, missä jokainen yksikkö on aina tuplasti seuraavaa kalliimpi vai pakotettaisiinko maat jotka kuuluvat alkuun heikoimpaan 20-30 prosenttiin muuttamaan tapojaan?
Pakotus tässä tapauksessa on varmasti myös kohde maan kansalaisillekin suurelta osin parempi, koska heidän lähiympäristölle tällä olisi merkittävin vaikutus. Tämä jos mikä olisi myös sitä humanitaarista työtä parhaimmillaan. Suomessa voitaisiin ennemmin kiinnittää huomiota roskaamiseen, sillä saataisiin jo merkittävästi hyötyjä, ettei ympäristöämme sotkettaisi pikaruokaravintoloiden pakkauksilla tai tuontitölkeillä. Tässä voisi mallia hakea, vaikka jenkeistä, missä roskaamisesta tulee oikeasti suuret sakot, jos jää kiinni poliisille. Vaikka sakot ovat överit, niin toimii kuitenkin pelotteena.
Ukrainan sodassa oma toive on siinä, että Ukraina tämän voittaa ja ajaa Venäjän ulos omasta valtiostaan, sekä palauttaa rajat niille sijoille missä ne olivat jo ennen Krimin valtausta. Venäjä on valtiona niin iso maa, että ne, jotka missä päin maailmaa vain haluavat olla osa Venäjää, niin voivat muuttaa sinne ei Venäjän tarvitse enää uutta maaplänttiä sen takia ottaa. Ehkä voisivat oman maailman parannustyönsä ohella hoitaa vaikka omien kansalaistensa asiat kuntoon perustarpeiden kautta, mutta jos olet vuosisatoja ryssinyt asioita, niin turha odottaa kovinkaan nopeaa muutosta.
Toinen toive on, että Venäjän kanssa ei jatkossa tehdä minkäänlaista bisnestä ellei maa oikeasti ala ottamaan askeleita oikeaan demokratiaan ja muuta käyttäytymistä. Parasta varmaan olisi lopulta kuitenkin se, että Venäjä valtiona lakkaisi olemasta ja hajoaisi paremmin omaa kansallista jakaumaa vastaaviin osiin. Vähän vaikea on nähdä mitä yhteistä on Vladivostokin asukeilla verrattuna Pietariin? Mutta se on Venäjän oma sisäinen asia ja lähinnä kansalaisten asia, miten haluavat asioitaan hoidettavan.
Vuoden 2022 viimeiset päivät
Tässä ei tosiaan ole enää kuin muutama päivä jäljellä tätä vuotta ja kokonaisuudessaan kuten yllä on voinut lukea, niin tätä vuotta omassa mielessä on varjostanut hallituksen tekemiset ja tekemättä jättämiset. Tuosta puuttuu paljon asioita, mitä en tekstiksi asti saanut mutta jotain pinta raapaisua varmaan tuostakin saa irti.
Oma toivomukseni on, että ensi vuodesta tulisi normaalimpi ja saataisiin toivottu lopputulos Ukrainaan, sekä maailman tuotannolliset asiat kohti normaalia globaalia kanssa käymistä. Toivottavasti järki alkaa taas nostamaan päätään ja palattaisiin oikeasti tärkeisiin asioihin, missä ei öyhötetä kaikista turhista asioista vain öyhöttämisen takia. Kaikkien tulee saada olla mitä haluaa olla, mikäli haluat olla nainen, mies, koira, kissa tai jopa puu niin saat olla ja sinun tulee antaa olla. Toisaalta tulee myös ymmärtää, että jos muut eivät halua jakaa tätä mielenmaisemaa, se että virallisiin dokumentteihin merkitään termi mikä kuvastaa yleistä käsitystä asiasta niin sen tulee olla näin. Yhteiskunta pyörii ja kuuluukin pyöriä enemmistön ehdoilla, se käsittääkseni on myös demokratian perusta eli enemmistön valta. Tietysti mikäli kokee, että yhteiskunnan normit eivät vastaa omaa arvomaailmaa, niin täältä saa lähteä maahan missä asiat ovat sitten paremmin.
Kuten kaikessa, niin asia mikä on hyvin yhdessä voi olla huonosti toisessa, sen takia tämä on jatkuvaa vaakakuppien tasapainottelua. Minulla ei ole ongelmia trans-ihmisten, seksuaalivähemmistöjen, maahanmuuttajien tai eri uskontokuntien edustajien kanssa, jokainen saa kokea itsensä ja maailmankatsomuksensa itselleen parhaaksi katsomakseen tavalla. Mutta oletan että vastavuoroisesti oma arvomaailma ja maailmankatsomusta hyväksytään yhtä lailla, mihin kuuluu vahva kristillinen kulttuuritausta, vaikka en ole uskovainen ihminen. Minä näen omasta mielestäni oikeana, että mies on mies ja nainen on nainen, vaikka pukeutuisi, käyttäytyisi tai puhuttelisi itseään vastakkaiseen sukupuoleen kohdistuvilla ilmaisuilla.
Vihaan kiintiöitä, varsinkin mitä kohdistuu vaikka pätevyyteen. Meillä on nyt vallalla vahvasti ideologia, että yhtiöiden hallituksessa tulee olla naiskiintiö ja esimiehissä tulee löytyä naisia. Tämä on täysin väärin, koska jos haluamme tasa-arvoa, niin emmehän me voi mitenkään syrjiä tässä tapauksessa miehiä?
Yhtiöiden ja minkä tahansa päättävän elimen henkilöstö tulisi koostua aina lähtökohtaisesti parhaista saatavilla olevista henkilöistä ei miehistä tai naisista. Mikäli ne on kaikki naisia, niin sitten ne ovat ja jos ne on kaikki miehiä niin sitten ne on. Mietitään vaikka yritystä joka työllistää vaikka sähkömiehiä 30 henkilöä, mitä jos se päättää ideologisista syistä muokata henkilökuntaansa 50/50 jaolla sukupuolen mukaan? Todennäköisesti firman keskimääräinen pätevyys laskee ja se ei johdu siitä, että nainen on sähkärinä huonompi kuin mies, vaan siitä tosiasiasta, että se pooli mistä valitaan tässä tapauksessa 15 sähkömiestä, on miehistä niin paljon suurempi, kuin se pooli mistä valitaan sama määrä naisia.
Vaikka yhdessä firmassa tuo saataisiin toimimaan, niin skaalautumiseen tuo ei koskaan sovellu, koska lähtökohtaisesti sähkömiehiksi kouluttautuu enemmän miehiä kuin naisia. Siihen vaikuttaa lähtökohtaisesti henkilökohtaiset mieltymykset, mutta sama juttu on sitten myös toisin päin, eli aloilla joissa on naisvaltainen osanotto, niin sinne väkisin tunkemalla miehiä puolet, niin laatu todennäköisesti heikkenisi koska pätevien tekijöiden pooli on lähtökohtaisesti pienempi.
Nykyään on vallalla woke ja feministikulttuuri missä tuntuu olevan lähtökohtana vastakkainasettelun tarve, näille on tullut vasta voimana naisvihanlietsominen mutta totuus on kuitenkin niin yksinkertainen, että miehet tarvitsevat naisia ja naiset tarvitsevat miehiä, näin ollen toimiva yhteiskunta tarvitsee molempia. Meillä on sukupuolen takia omat vahvuutemme ja se ei poista, etteikö toisen osapuolen vahvuuksia voi olla myös omassa tai ettei niitä voisi oppia. Tiettyjä ominaisuuksia nyt vain on toisella sukupuolella enemmän mitä toisella, siihen on luonto ja biologia tehnyt omat syynsä.
Itse toivoisin, että palattaisiin näiden tosiasioiden ääreen kaiken tuon wokettamisen jälkeen. Koska onhan tämä maailma sinänsä mennyt hulluksi, kun Oscar palkinnonkin saamiseksi on tehty kriteereitä että pääsee edes ehdolle. Tarkkaan en muista, mutta taisi olla, että värillinen tulee olla jossain merkittävässä roolissa, että pääsee eteenpäin.
Luin äskettäin jutun Samuel L. Jakcsonista missä kerrottiin, että hänen näyttelemänsä elokuvansa on tuottaneet yhteensä 5,7 miljardia dollaria ja tämä tekee hänestä jenkeissä kaikkein eniten rahaa tuottavista näyttelijöistä. Johtuuko se siitä, että Samuel on musta? voi olla, mutta erityisesti se johtuu siitä, että osaa näytellä ja hänet halutaan rooleihin mitkä sopivat hänelle ja hän on osannut valita roolit mitkä sopivat hänelle. Puhutaan wokettamisesta ja loukkaantumisesta, niin en itse ainakaan myönnä loukkaantuneeni mutta jokseenkin pettyneeni aikoinaan siihen, että Suomen sotien yhtä suurmiestä sekä itsenäisyyden puolustajaa näyttelemään palkattiin YLE.n rahoilla musta Kenialainen mies. Hän saattaa olla arvostettu ja hyvä näyttelijä, mutta roolitus ei vain toimi ja tämä kääntyy keskisormen osoittamiseksi, eikä varmaan edes auttanut rajojen rikkomisessa vaan ehkä jopa lisäsi. Voisi olla että jenkeissäkin nousisi iso huuto siitä, että heidän verorahoillaan palkattaisiin suomesta Aku Hirviniemi näyttelemään Martin Luther Kingiä.
Toisaalta historiallisella tarkkuudella ei taida olla enää niinkään sijaa, koska onhan nyt keskiaikaista Englannin hovia käsittelevässä tv-sarjassakin mustia aristokraatteja ja kuninkaallisia. Mutta siinä missä lähdetään historiaa vaikkakin viihteen kautta vääristämään, niin se tulee muodostamaan käsitystä myöhemmissä vaiheissa muussa elämässä. Tietoa ja dataa tulee niin paljon tänä päivänä ja tulevat sukupolvet luovat käsitteitä myös tv-sarjojen pohjalta, joka on heille kulttuurin leviämisen tie, varsinkin jos niiden kerrotaan pohjautuvat tosi elämään.
Jos olet nyt noin nelikymppinen, niin asia voi tuntua kaukaa haetulta, mutta esimerkkinä miten kulttuuri muokkaa mielikuvia käyköön tässä tapauksessa kaikkien tuntema viikinkikypärä, todennäköisesti mielikuva kypärästä on sellainen, missä on raudasta muotoiltu päähine, josta nousee hienot sarvet sivuista.
Tämä mielikuva on kuitenkin Shakespearen käsialaa ja luoma ajatus, miltä viikinkien kypärä on näyttänyt. Tämä ei kuitenkaan pidä yhtään paikkaansa, koska heidän kypärissään ei mitään sarvia kuitenkaan ollut. Toinen esimerkki liittyy myös Viikinkeihin, kulttuurillisesti ja myöhemmin historiallisesti on puhuttu, että Kolumbus löysi Amerikan. Tämähän ei kanssa pidä paikkaansa, koska Viikingit olivat käyneet siellä jo vuosisatoja aiemmin, mutta harvoin tätä kuitenkaan mainitaan, kun nousee puhe Amerikan löytämisestä.
Otetaan vielä kolmas mielikuva, miten kulttuuri ja kerronta muuttaa ajatusmaailmaa. Uskot tai et Jeesukseen, niin sinulla on hänestä varmaan jonkinlainen mielikuva, että miltä hän olisi näyttänyt. Se mielikuva suurelta osin tulee maalauksista ja kuvista mitä hänestä on tehty. Eli melko valkoinen, parrakasmies ja kun katsoo, minkä näköisiä on esimerkiksi Lähi-idän, Egyptin tai nykyisen Turkin seudun asukkaat ovat, niin voi vahvasti olettaa, että tämä on jonkin todennäköisesti valkoisen taiteilijan näkemys ja todellisuudessa Jeesus on näyttänyt huomattavasti erinäköiseltä.
Vielä yksi kertana kielon päälle, niin tänä päivänä käydään jopa pohdintoja siitä, että onko Shakespeare tai Jeesus edes olleet olemassa? Joku päivä voidaan pohtia, onko miestä tai naista edes olemassa vai onko kaikki hybridejä. Mikään ei ole koskaan tapahtunut kerralla vaan kaikki pakotuksen kautta asteittain, kun ihminen väsyy välittämään. Mikäli tuohon liikkeeseen haluaa saada perspektiiviä, niin katsoo vaikka, miten meidän kirkko on muuttunut esim. viimeisen 100 vuoden aikana. Pienillä askeleilla, pala palalta ja jos olisin oikeasti vakaumuksellinen kristitty, niin sanoisin kirkon kasvaneen kauas alkuperäisistä opeista. Tietysti kirkko puolustautuu elämisessä ajassa, mutta muuttuuko usko ajan hengen mukaan ja jos muuttuu, niin paljonko se on erottautunut alkuperäisestä ajatuksestaan.
Huh, että tuli pitkää tekstiä. Toivottavasti siis vuosi 2023 olisi lähempänä vuotta 2019 kuin tämän jälkeen tulleita vuosia. Mikäli jostain syystä olet erimieltä tekstistä, ajatuksistani ja tai jopa loukkaannut tästä. Toki se ei ollut tarkoitus, enkä halua loukata ketään, kerron oman mielipiteeni ja se kuvastaa omaa maailmankatsomustani ja toivottavasti tämäkin näkemys mahtuu maailmaan, vaikka se ei omaasi jostain syystä täysin tai osittain tue.
Oikein hyvää ja menestyksellistä Uutta vuotta ja palataan virallisempaan yhteenvetoon vuoden vaihteen jälkeen!