Hengissä vielä ollaan

Hengissä vielä ollaan

Vaikka kirjoituksia ei ole tullut niin paljon kuin aiemmin, niin hengissä vielä ollaan. Tätä vuotta kun katson taaksepäin, niin on ollut nähtävissä paljon asioita joista olisi voinut kirjoitella tänne blogin puolelle ja jakaa omia ajatuksia.

Ongelmana tässä on ollut pitkälti se, että samoista 24 tunnista kilpailee niin moni muukin asia ja näiden asioiden parissa tulee käytettyä myös henkistä energiaa sen verran, ettei vain yksinkertaisesti ole ollut voimia kirjoittaa ja sitten asiat ovat jo ns. vanhentuneet.

Mutta tärkeintä, että hengissä vielä ollaan ja matka jatkuu kohti taloudellista riippumattomuutta kuten ennenkin.

Miten tavoite etenee?

Vaikka on ollut isoja haasteita keretä tekemään kaikkea, niin asia minkä en anna luisua on oman taloudellisen riippumattomuuden tavoitteleminen. Toki nyt haastavien markkinoiden myötä tämä etenee hieman hitaammin, kuin parin viime vuoden aikana jolloin osinkovirta oli kokoajan jatkuvasti reilusti nouseva.

Viime ja alkuvuonna olin laskennallisesti jo ylitse oman lasketun minimi toimeentulorajan, mutta korona kevään aikana tämä alkoi rapistua peruuntuneiden yhtiökokouksien myötä. Yhtiöt samalla vetivät käsijarrusta, että osinkoja ei makseta keväällä ja/tai niitä leikataan.

Toki tämä on ymmärrettävää liiketoimintaa, että osinkoja ei silloin makseta kun on epävarmuutta. On kuitenkin on todettu, että yhtiöt lopulta selvisivät melko pienillä vahingoilla keväästä jos Finnairia ei oteta lukuun. Eikä vielä ole täysin varmaa, että mitä syksy lopulta tuo tullessaan ja tämä voi vielä lähteä kärjistymään.

Osakesijoitukset ovat kokonaisuudessaan vielä REILUSTI miinuksella, eivätkä ole korona dipistä toipuneet samassa suhteessa kuin Helsingin pörssi ja jenkkilästä puhumattakaan. Jenkkipörsseissä olisi toki pärjännyt todella hienosti omistamalla isolla painolla teknologia yrityksiä, mutta ennen koronaa eivät nämä kohteet olisi voinut olla mitenkään omalla ostolistalla muutenkaan.

Miten sen tavoitteen kanssa, niin olen porrastanut sen siis siten, että se olisi näin:

– Minimitavoite: Vaatii omassa taloudessa supistamista melko paljon, esimerkiksi arkiliikkuminen tulisi järjestää pitkälti jalan tai pyörällä. Ylimääräiset välttämättömät tilaukset minimiin ja palvelun tarjoajat hieman laadusta tinkien, hintavertailuun. Tämä tavoite on 75 % täynnä.

– Nykyiset kulut: Tässä on raja mikä katsoo nykyisiä kulujani ja tässä tapauksessa ei tarvitsi normaalista elämästä tinkiä yhtään ja todennäköisesti käyttörahaa muuhun kuin pakollisiin jää ylitse kun ajokilometrit vähenevät todennäköisesti rajusti. Tämä tavoite on 62 % täynnä. Tämä on se oma taloudellisen riippumattomuuden raja, minkä jälkeen katson olevani taloudellisesti riippumaton.

– Nykyiset kulut + 200 € käyttörahaa:  Tämä on käytännössä sama kuin yllä, mutta lisättynä 200 eurolla. Tämä olisi omaan tilanteeseeni nähden todella hyvä taso ja sanoisin, että pärjääminen olisi todella helppoa. Tämä tavoite on 56 % täynnä.

Näiden sisällä on yksi merkittävä kuukausittainen kulu mikä on seurausta S-pankista ottamastani sijoituslainasta. Toki tämä laina on kasvamassa enemmän vuotuista osinkotuottoa mitä sen korko on, mutta ei toki kasva niin paljon, että se pystyisi kattamaan kuukausittaiset lyhennykset.

Nämä tavoitteet seuraavat vain niitä kohteita mistä on luvassa passiivisia tuloja. Koronan myötä kun tuli arvokas oppi, että yritykset voivat yhtä äkkiä jättää osinkojaan maksamatta laajalla rintamalla, niin oli pakko katsoa itselle puskurirahastoa jonka turvin voi elää ja hengittää vapautuneesti ainakin vuoden.

Tämä luonnollisesti sitoo paljon varoja kohteisiin joista ei ole luvassa vuotuista osinko tai muuta säännöllistä tuloa. Tästä olen aiemmin kertonut tarkemmin täällä!

Tämän olen nähnyt kuitenkin turvalliseksi ratkaisuksi ja näin saan vähennettyä ulkopuolisia riskejä omasta vaikutusvallasta pois. Esimerkiksi viime vuoden alussa ei ollut tätä strategiaa käytössä ja työpaikallamme oli melko isot YT neuvottelut joiden piiriin en itse kuulunut. Jossitteluna jos olisin kuulunut ja saanut tätä kautta vapautuksen velvoitteista, niin vaikka olisi tullut minkälainen kultainen kädenpuristus tai päiväraha. Niin laskennallisesti olisi varmasti vuosi 2019 näyttänyt hyvin turvatulta ja olisi mahdollistanut tuolloin vapaaherraksi siirtymisen.

Vuosi eteenpäin, niin 2020 keväällä olisi varmasti tilanne ollut se, että irtisanomisesta saavutetut tulot olisivat loppuneet ja olisi ollut aika siirtyä pelkästään passiivisiin tuloihin. Ilman tätä strategia muutosta, niin puskurivarat olisivat olleet max. 3 kuukautta ja sen jälkeen olisi ollut edessä a. pakko myynti b. kiireesti lisätienestin hakeminen.

Näin kun tätä ajattelee, niin ei voi välttyä ajatukselta, että kaikella on tarkoitus ja se selviää vasta myöhemmin, että miksi näin piti tapahtua.

Hengissä ollaan vielä ja tavoitteen myötä homma rullaa eteenpäin.

Mites sujuu treidaaminen?

Jos olet lukenut treidaamista käsitteleviä juttujani, niin olet varmaan myös miettinyt, että miksi ei ole tullut päivityksiä. Itselleni tein saman lupauksen kuin viime vuonna, että opettelen treidaamaan kesällä ja tätä teinkin. Olen ehkä liian malttamaton treidaamiseen ja vaikka kuinka olen yrittänyt löytää itselleni sitä oikeaa tapaa jolla tehdä treidaamisesta positiivisen odotusarvon tuottavaa tekemistä, niin en ole saanut sitä toimimaan.

En suuremmin tässä erittele, mutta muutama nosto kuitenkin. Kun tein taustatestausta treidaus strategiaa varten, niin siinä sain useita eri tyylejä kannattavaksi ja pitkässä juoksussa toimiviksi. Toimivuus ei ole siis karissut sen jälkeenkään, kuin aloin treidaamaan mutta reaalimaailmassa ja taustatestauksessa näyttää matemaattiset lait eroavan sen verran paljon, ettei se silti toimi.

esimerkiksi: Nokia arvo 3 € ja kun käytin aktiivisesti Nordnet Marketsin tuotteita, niin tälle vaikka sertifikaatti jonka kerroin on 5 ja jonka myynti arvo on 1 € ja osto arvo 0,95. Mikäli ajatellaan, että Nokialla on 2 % päivän sisäinen liikkuma arvo, niin tuo 3 € voidaan olettaa nousevan arvoon 3,06 €. Silloin kun Nokia nousee tuon tason ylitse, niin sertifikaatin ostohinta ei ole 1 € kertaa 1,1 eli 10 % mikä tuosta noususta tuolla kertoimella tulisi vaan se on 0,95 x 1,1 = 1,045, mikä antaa sitten ihan toisenlaisen tuloksen 4,5 %.

Tappion tullessa jos treidaa yksinkertaistettuna esimerkkinä 1:1, eli tappio ja voitto olisivat yhtä suuret mikä tarkoittaisi, että voitollisena tulisi yli puolet olla oikein. Tässä esimerkissä tulisi katsoa stoploss taso kahdella tavalla ja valita niistä toinen. a. tavoitellaan tuota päivä nousua 2 % ja asetetaan henkinen stoploss Nokian arvossa 2,94 jolloin sertifikaatti myydään. b. Katsotaan stoploss taso sertifikaatin hinnasta, eli osto 1 € jolloin stoploss taso olisi 0,90 € (koska sertifikaatissa on 5 kerroin, niin tässä katsottuna 2 x 5 on 10 %).

Ensimmäisessä tapauksessa kun Nokian arvo tippuu tasolle 2,94, niin sertifikaatin ostohinta on 0,95 X 0,9 = 0,855 € eli tappiota treidissä tulee 14,5 %. Toisessa vaihtoehdossa että päästään stop loss tasoon 0,9, niin tämä vaatii Nokialta n. 1 % kurssinkorjauksen alas, niin tämä taso on jo saavutettu.

Sertifikaattien osalta puhutaan myös henkisisestä stop loss tasosta, eli viimeisen painalluksen teet joka tapauksessa itse ja joissain tapauksissa voi olla, että et pääse painamaan tätä komentoa mm. sähkökatko tms. este.

Treidaamisen olen todennut päivänsisäisesti sopivan muille paremmin kuin itselleni, mutta kiinnostus itse treidaamiseen ei ole mihinkään kadonnut ja seuraan aktiivisesti siihen liittyvää asiaa ja sisältöä. Myös jatkan treidaamista ja vien sen takaisin pitkälti siihen missä se oli alkuvuonna swing treidaamisen muodossa.

Palataan niissä takaisin vauvan askeleisiin ja opetellaan tulla siinä jos ei mestariksi niin ainakin kohtalaisen hyväksi, mutta joka tapauksessa voitolliseksi.

Yhteenveto

Eli hengissä vielä ollaan ja sinänsä hyvin voidaan, mutta ei ole valitettavasti vain ollut aikaa kirjoittaa eikä myöskään energiaa. Olen huomannut, että tuo treidaaminenkin on ollut yksi syy, ettei ole ollut aikaa keskittyä tähän niin paljon kuin olisin lopulta halunnut.

Otetaan tässä blogissakin jälleen tiukempi ote ja tuodaan omia ajatuksia jatkossa aktiivisemmin tänne esille.

Meluzin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *